Kesädekkari osa 20: Ei kulta rosvoa hae, jollei rosvo kultaa

[Ei vasikka käskien laula]

Kertaus: Masa pääsi yllättäen paikalle ilmestyneestä Grigorista eroon usuttamalla poliisit perään. Teboililta hän suuntasi kohti kätköä.

Hiacen ratti vispasi, kun asvaltti muuttui pomppuiseksi hiekkatieksi. Pakettiauto jatkoi aurinkoisten peltojen välistä kohti metsikköä. Vasemmalla aukesi kapeahko näkymä järvelle. Täällä hän oli käynyt uimassa pikkujätkänä. Ensimmäinen suudelma oli tapahtunut rannalla 14-vuotiaana.
Kotitalo oli viiden kilometrin päässä. Aikanaan uimaan oli ajettu ensin fillarilla, sitten mopolla ja lopuksi autolla. Ensimmäinen oma auto oli ollut kusenvärinen Datsun 1600. Hiekkatien mutkat oli ajettu Hannu Mikkolan tyyliin.
Hiace ohitti ladon, johon oli viimeksi vedetty punamultamaalia 80-luvulla. Siellä Masa oli… Njaa, ei hän halunnut muistella juttua enää. Se oli ollut aika noloa.
Tien päässä oli paikallisen farmarin mökki. Se oli tällä seudulla niitä harvoja, joita Masa ei ollut koskaan keikannut. Sopimus oli ollut sanaton. Äijä oli antanut kundien mopoilla yksityisteillä, ammuskella metsissä ja kalastaa vesialueilla, kunhan paikka oli jätetty rauhaan. Masa muisti äidin vankilaan lähettämän kirjeen, jossa äiti kertoi äijän kuolleen vatsasyöpään. Mies olisi ansainnut paremman lopun.
Tie mutkitteli metsikköön ja päättyisi pian farmarin mökin pihaan järven rannalle.
Hän muisti hyvin lokaikuisen illan, kun hän oli ajanut tänne saaliin kanssa. Esine oli ollut sen verran erikoinen, ettei hän ollut uskaltanut myydä sitä heti eteenpäin. Huvilassa oli ollut kalliita viinejä ja konjakkeja, jotka oli juotu. Samoin hopeiset ruokailuvälineet olivat päätyneet Tampereen kapakoissa muiden käsiin muutamista satamarkkasista.
Hiace mateli tietä eteenpäin. Ohjausta oli turha rikkoa kuoppiin. Masa avasi ikkunaa. Hän halusi muistaa paikan kesäisen tuoksun.
Silloin lokakuussa oli satanut. Hän oli jättänyt auton mökin pihaan ja jatkanut metsikköön. Hän ei ollut merkinnyt kätköpaikkaa mitenkään, mutta muisti sen hyvin. Isosta pellavanpesukivestä – näin ainakin legendan mukaan – viisikymmentä askelta rannan suuntaisesti metsikössä. Siinä oli tammi ja siitä vielä kaksikymmentä jalanmittaa eteenpäin. Karttaa ei tarvittu.
Masa oli ottanut huvilasta paksun toppatakin ja käärinyt kultaisen esineen siihen. Käärön hän oli laittanut muovisäkkiin. Kulta ei maatunut, ruostunut tai rikkoontunut. Isossa ristissä oli venäjänkielistä tekstiä.
Tie tuli pienelle aukiolle. Masan ei sellaista muistanut, mutta farmariäijän mökki näkyi edessä. Vieressä oli uimaranta. Vesi oli siinä sen verran syvää, että rantakiviltä oli saattanut hyppiä pää edellä järveen. Tai tehdä voltteja.
Tie haarautui kuitenkin oikeilla. Pätkä oli uusi.

Jarkko Sipilä