Kesädekkari osa 11: Huono keikka tulee kalliiksi

[Ei vasikka käskien laula]

Kertaus: Masa Rouheella ei ollut vaihtoehtoa. Krp:n Mulkku-Paavo nappasi hänet kyytiin ja vei espoolaiselle huoltoasemalle. Masa sai prätkätytöltä paketin, joka pitäisi viedä lapussa mainittuun osoitteeseen.

Vaaleaksi rapatussa tasakattoisessa omakotitalossa oli kaksi kerrosta. Espoon Westendissä sijaitsevan talon pihalla oli Mersun hopeinen urheilumalli.
Sinisessä Hiacessa ei ollut ruostetta, muttei auto silti sopinut luksuslähiöön. Päivällä hän olisi voinut mennä remonttimiehestä, mutta nyt kello oli lähempänä iltakymmentä. Kesällä oli aina liian valoisaa pimeähommiin.
Masa oli ravistanut pakettia, jonka hän oli saanut prätkämimmiltä huoltoasemalla. Se ei hölskynyt eikä haissut, mutta jotain laitonta sisällä tietysti oli. Hänen avullaan haluttiin katkaista ketju, jottei vastaanottaja tiennyt toimittajasta tai päinvastoin. Ja krp oli kuviossa mukana.
Kadunvarressa oli postilaatikko, mutta alueen tavan mukaan siinä ei ollut nimeä.
Masa piti pakettia mustan nahkatakkinsa povessa. Pulssi nousi hieman – niin se teki tällaisissa tilanteissa aina – kun ei tiennyt mitä tuleman piti.
Talo oli rakennettu ehkä 70-luvulla. Silloin muodissa olivat tummat pystypuiset ovet, joista yksi osa oli lasia. Masa painoi ovikelloa ja kuuli sisältä helähtävän plimplomin. Verkkareihin ja collegepaitaan pukeutunut viisikymppinen mies tuli avaamaan.
– Oot myöhässä, silmälasipäinen murahti.
Masa ei sanonut mitään, vaan ojensi paketin. Mies otti sen ja veti oven kiinni.
Masan mielestä tyypissä oli jotain tuttua. Ihan kuin hän olisi joskus nähnyt miehen. Sama se, Masa mietti. Homma oli hoidettu. Nyt oli Mulkku-Paavon vuoro hoitaa omansa.
Hän palasi pakettiautolle. Masa ajoi viitisen minuuttia Haukilahden uimarannan parkkipaikalle ja pysäköi mäntyjen katveeseen. Meri kallioiden ja hiekan takana oli melkein tyyni. Masa avasi ikkunan ja hengitti lämpimän kesäillan suolaista tuoksua. Tämä oli haju, jota vankilassa ei ollut. Siellä löyhkäsi viha ja tuska.
Masa tunsi lihaksiensa rentoutuvan ja hän huomasi olevansa todella väsynyt. Lokit kirkuivat.
Masa muisti, että Mulkku-Paavo halusi ilmoituksen, kun homma oli hoidettu.
– Miten menee? Paavo vastasi maireasti.
– Hyvin. Homma hoidettu.
– Veit sen sinne sitten? Poliisi totesi enemmän kuin kysyi.
– Joo. Niin kuin sanoin homma hoidettu.
– Hyvä, Laitinen kuittasi. – Palataan.
Puhelu päättyi, mutta joki häiritsi Masaa. Se muutti äskeisen raukeuden epämiellyttäväksi epävarmuudeksi. Masa tajusi mikä häntä häiritsi. Poliisi ei ollut kysynyt mihin hän oli paketin vienyt. Sehän oli se tieto, jonka takia hänet oli hommaan haluttu. Eikä Laitista ollut kiinnostanut kuka paketin oli vastaanottanut.

Jarkko Sipilä