Kehitysavun kehityshanke
Vaatimukset kehitysavun nostamisesta jatkuvat kaikumistaan heikosta taloustilanteesta huolimatta. Lisää rahaa kehitysapuun huudetaan sieltä ja täältä - ilman kovaa vastakaikua kuitenkaan. Ilmiö muistuttaa YLEn rahoituskeskustelua. Lisää rahaa on vain saatava ja sen jälkeen vielä vähän lisää rahaa.
Näillä asioilla on kuitenkin yksi yhtäläisyys - kukaan korkea-arvoinen taho ei kehtaa kysyä muutamia oleellisia kysymyksiä:
- Meneekö raha oikeaan paikkaan?
- Voisiko jostain säästää?
- Voisiko rahan käyttöä tehostaa?
- Mitä konkreettisesti rahalla saamme?
Pinnalle on viime aikoina noussut yhä enemmän kritiikkiä kehitysavun luonteesta. Moni oppinut kehitysmaiden kasvatti on valitellut niiden vain ruokkivan korruptiota. Kenties huomattavin kritiikki on tullut Maailmanpankin suunnasta. Myös näissä blogeissa on nostettu esille asiantuntevaa kritiikkiä. Kehitysavulla tuhotaan valtiontalous, sillä tuetaan korruptiota ja pidetään diktaattoreja vallassa. Tiedämme, että suomalaistakin kehitysapua on käytetty muun muassa ihmiskaupan edistämiseen Irakissa. On täysin turhaa väittää, että ongelmat olisivat harvassa tai olemattomia.
Järkeä peliin
Ehdotan remonttia kehitysapujen kanssa. Toimintatapoja on varmasti monia, mutta heitän nyt ilmoille muutaman.
Ensinnäkin kehitysavun muodon pitäisi riippua entistä enemmän kohteesta. Jos kohdemaassa ei ole asianmukaista demokratiaa ja riittävän pientä korruptioastetta, rahan antamisen pitäisi olla täysin poissuljettua. Mitä pahempi maan tilanne on, sitä enemmän kehitysavun pitäisi olla jotain sellaista, jolla ei pysty kiristämään tai jota ei pysty kauppaamaan valloittajan toimesta. Tämä on erittäin vaikeaa, tiedän sen. Se tarkoittaa, että yhä harvempi projekti läpäisee seulan ja voidaan toteuttaa. Toisaalta se tarkoittaa myös, että voimme nukkua yömme paremmin tietoisena siitä, että se vähä mitä teemme, on hyödyllistä.
Toisekseen näkisin, että kehitysapurahoilla saisi tukea vain kohdemaan paikallista sekä Suomen omaa taloutta. Jos toimitamme teknologiaa kehitysapuna, sen on oltava joko suomalaistekoista tai kohdemaasta peräisin olevaa. Jos pystytämme Afrikan kyään tuulivoimalan, sen on oltava suomalaista tekoa. Jos rakennutamme kouluja, meidän on huolehdittava että materiaali ja työ tulee läheltä ja että työntekijät ovat rehdisti ja paikallisten lakien mukaan palkattuja. Kun viemme lääkkeitä, niiden pitää olla suomalaisia. Jätettäköön amerikkalaisten huoleksi viedä heidän tekemiä lääkkeitä. Mikäänhän ei estä yhteistyötä lääkkeitä valmistavien maiden kanssa vaikkapa sairaalan pyörittämisessä. On myös selvää, että joissain budjetin kannalta epäoleellisissa pikkuasioissa on tarvikkeita hankittava laajemmin.
Kolmantena aiheena näkisin, että kohdemaan kestävän kehityksen linja on tarkistettava. Jos maan väestönkasvu on liian hurjaa tai perheiden keskikoko kestämätön, kaikenlainen ruoka- ja lääkeapu tulisi olla ehdottomassa pannassa. Tällöin avun pitäisi rajoittua perhesuunnittelun auttamiseen ja täysi-ikäisten koulutukseen asian osalta. Jos tällaista apua ei tähän maahan haluta, on tehtävä selväksi että mitään apua ei tule, ellei omaa halukkuutta pahimpien ongelmien välttämiseen ole. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi - jos tuemme väestönkasvultaan kestämättömän maan elinoloja, osallistumme maapallon rankkaan tuhoamiseen paitsi kohdemaan ja omamme, myös koko maailman mittakaavassa. Kohdemaan on ensin ehdottomasti sitouduttava toimiin syntyvyyden kontrolloimiseksi. Uskonnolla ei saa tähän asiaan olla mitään osaa tai arpaa. Heti kun kohdemaa sitoutuu järjenkäyttöön, voi apu alkaa.
Lopuksi koko prosessia olisi tarkkailtava paremmin. Puolueettoman, hieman ulkopuolisen tahon tulisi tehdä tarkastuksia kohteisiin ja varmistaa, että lopputulos on se mitä halutaan. Tavoitteena ei ole etsiä syyllisiä, vaan oppia välttämään samoja virheitä jatkossa.
Meidän juttu
Suomen antama kehitysapu on myös osa sitä Suomi-brändiä, mistä täälläkin blogeissa puhutaan. Meidän on mietittävä minkälaisen kuvan haluamme antaa. On varsin aiheellista kysyä minkälaisia arvoja ajamme. Autammeko me korjaamaan oireita vai syitä? Meneekö rahojamme rikollisten käsiin? Annammeko apua heille, jotka pyytävät vai tuputammeko sitä paikallisesta vastustuksesta huolimatta?
Huomannette, etten puhunut kehitysavun nettosummasta mitään. Mielestäni se ei vaan ole oleellisin kysymys.
Näillä asioilla on kuitenkin yksi yhtäläisyys - kukaan korkea-arvoinen taho ei kehtaa kysyä muutamia oleellisia kysymyksiä:
- Meneekö raha oikeaan paikkaan?
- Voisiko jostain säästää?
- Voisiko rahan käyttöä tehostaa?
- Mitä konkreettisesti rahalla saamme?
Pinnalle on viime aikoina noussut yhä enemmän kritiikkiä kehitysavun luonteesta. Moni oppinut kehitysmaiden kasvatti on valitellut niiden vain ruokkivan korruptiota. Kenties huomattavin kritiikki on tullut Maailmanpankin suunnasta. Myös näissä blogeissa on nostettu esille asiantuntevaa kritiikkiä. Kehitysavulla tuhotaan valtiontalous, sillä tuetaan korruptiota ja pidetään diktaattoreja vallassa. Tiedämme, että suomalaistakin kehitysapua on käytetty muun muassa ihmiskaupan edistämiseen Irakissa. On täysin turhaa väittää, että ongelmat olisivat harvassa tai olemattomia.
Järkeä peliin
Ehdotan remonttia kehitysapujen kanssa. Toimintatapoja on varmasti monia, mutta heitän nyt ilmoille muutaman.
Ensinnäkin kehitysavun muodon pitäisi riippua entistä enemmän kohteesta. Jos kohdemaassa ei ole asianmukaista demokratiaa ja riittävän pientä korruptioastetta, rahan antamisen pitäisi olla täysin poissuljettua. Mitä pahempi maan tilanne on, sitä enemmän kehitysavun pitäisi olla jotain sellaista, jolla ei pysty kiristämään tai jota ei pysty kauppaamaan valloittajan toimesta. Tämä on erittäin vaikeaa, tiedän sen. Se tarkoittaa, että yhä harvempi projekti läpäisee seulan ja voidaan toteuttaa. Toisaalta se tarkoittaa myös, että voimme nukkua yömme paremmin tietoisena siitä, että se vähä mitä teemme, on hyödyllistä.
Toisekseen näkisin, että kehitysapurahoilla saisi tukea vain kohdemaan paikallista sekä Suomen omaa taloutta. Jos toimitamme teknologiaa kehitysapuna, sen on oltava joko suomalaistekoista tai kohdemaasta peräisin olevaa. Jos pystytämme Afrikan kyään tuulivoimalan, sen on oltava suomalaista tekoa. Jos rakennutamme kouluja, meidän on huolehdittava että materiaali ja työ tulee läheltä ja että työntekijät ovat rehdisti ja paikallisten lakien mukaan palkattuja. Kun viemme lääkkeitä, niiden pitää olla suomalaisia. Jätettäköön amerikkalaisten huoleksi viedä heidän tekemiä lääkkeitä. Mikäänhän ei estä yhteistyötä lääkkeitä valmistavien maiden kanssa vaikkapa sairaalan pyörittämisessä. On myös selvää, että joissain budjetin kannalta epäoleellisissa pikkuasioissa on tarvikkeita hankittava laajemmin.
Kolmantena aiheena näkisin, että kohdemaan kestävän kehityksen linja on tarkistettava. Jos maan väestönkasvu on liian hurjaa tai perheiden keskikoko kestämätön, kaikenlainen ruoka- ja lääkeapu tulisi olla ehdottomassa pannassa. Tällöin avun pitäisi rajoittua perhesuunnittelun auttamiseen ja täysi-ikäisten koulutukseen asian osalta. Jos tällaista apua ei tähän maahan haluta, on tehtävä selväksi että mitään apua ei tule, ellei omaa halukkuutta pahimpien ongelmien välttämiseen ole. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi - jos tuemme väestönkasvultaan kestämättömän maan elinoloja, osallistumme maapallon rankkaan tuhoamiseen paitsi kohdemaan ja omamme, myös koko maailman mittakaavassa. Kohdemaan on ensin ehdottomasti sitouduttava toimiin syntyvyyden kontrolloimiseksi. Uskonnolla ei saa tähän asiaan olla mitään osaa tai arpaa. Heti kun kohdemaa sitoutuu järjenkäyttöön, voi apu alkaa.
Lopuksi koko prosessia olisi tarkkailtava paremmin. Puolueettoman, hieman ulkopuolisen tahon tulisi tehdä tarkastuksia kohteisiin ja varmistaa, että lopputulos on se mitä halutaan. Tavoitteena ei ole etsiä syyllisiä, vaan oppia välttämään samoja virheitä jatkossa.
Meidän juttu
Suomen antama kehitysapu on myös osa sitä Suomi-brändiä, mistä täälläkin blogeissa puhutaan. Meidän on mietittävä minkälaisen kuvan haluamme antaa. On varsin aiheellista kysyä minkälaisia arvoja ajamme. Autammeko me korjaamaan oireita vai syitä? Meneekö rahojamme rikollisten käsiin? Annammeko apua heille, jotka pyytävät vai tuputammeko sitä paikallisesta vastustuksesta huolimatta?
Huomannette, etten puhunut kehitysavun nettosummasta mitään. Mielestäni se ei vaan ole oleellisin kysymys.
Tagit: kehitysapu, talous
-
Oula Lintula kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 15:48 -
"Mutta kuinkahan moni itsenäinen ja suvereenina itseään pitävä kansallisvaltio hyväksyisi omiin sisäisiin kysymyksiinsä puuttumisen."
Suomi on itsenäinen ja suvereenina itseään pitävä kansallisvaltio. Sen omiin sisäisiin kysymyksiin kuuluu, mitä se omilla rahoillaan tekee - lahjoittaako se niitä vastikkeetta maille, jotka Suomen yksipuolisen käsityksen mukaan toimivat kestävällä pohjalla, vai lahjoittaako kelle tahansa vai ei kellekään.
-
Kyuu Eturautti kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 16:49
-
Oulan pointti on varsin validi, mutta näen myös toisen näkökulman samaan kysymykseen.
Ei tässä olla puuttumassa minkään maan sisäisiin asioihin. Tässä vain sanotaan, että jos ehdot x ja y toteutuvat, voimme tarjota apua. Minkä tahansa asian voi nähdä kiristämisenä, mutta minä näkisin tämän vain kohdistettuna apuna.
Jos ehtojen laittamista pitää "vääränä", sitten se implikoisi kehitysavun todellakin olevan luonteeltaan itsestäänselvyys - sitä pitää aina saada, oli olosuhteet mitä vaan. Se on todellakin vaarallinen lähtökohta.
Olisikohan tällaiselle bisneslähtöiselle valtiolle helpompi puhua kehitysavussa tulosvastuullisuudesta?
-
Vesa-A kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 17:37 -
Eivätkös ne kehitysapuhankkeet ole jo nykyisin aika usein "koplattu" suomalaisten firmojen saamiin tavaratilauksiin tai työurakoihin?
Jos joillain alueilla on taas jonkinlainen akuutti hätätila esim. nälänhätä, ei kuulostaisi hyvältä jos avun annosta kieltäydyttäisiin, kun saajamaa ei suostuisi kaikkiin antajamaan asettamiin ehtoihin. Tavalliset hädänalaisessa asemassa olevat ihmiset, kun eivät yleensä saa kutsua neuvottelupöytiin.
Valvoa täytyisi tietystikin pystyä, että avustukset menevät oikeaan tarkoitukseen. Mahdetaanko siihen pystyä täysimääräisesti? Siinä se kehitysavun yksi ongelma taitaakin olla.
Onpa niitä apuja mennyt kuulemma varsin huonoa tuottoa ja tulosta tuottaneisiin teknisiin hankkeisiinkin jne. Parhaasta mahdollisesta asiantuntija-avusta näissä yhteyksissä ei varmastikaan olisi mitään haittaakaa.
-
-
Olemme tästä eri mieltä. Mielestäni akuutissa nälänhädässäkin voidaan ehdottomasti kieltäytyä avunannosta jos valtio ei täyttä asettamiamme kriteerejä. Mitäs kriteerejä ne olisivat jos niistä voisi lipsua tuon tuosta.
Korostan tosin jo aiemmin sanottuna sen, että -heti- kun valtio sitoutuu oikeaan suuntaan lähtemiseen, apu lähtee vaikka sillä sekunnilla. Ei tuloksia tarvitse jäädä odottamaan etenkin kun on selvää, että tulosten saavuttamiseen apu on tarpeen.
-
Vesa-A kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:37
- Väittävät jotkut, että ns. rikkaat maat eivät välttämättä omaa kaiken kattavaa viisautta, josta voisi vain poimia valmiita ratkaisuja täysin erilaisille kulttuureille ja elämäntavoille ja muodoille. Sanovat, että edes amerikkalaiset eivät ole tämänkaltaisissa yrityksissään aina niin kovin hyvin onnistuneet.
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon