Kauppa-auto
Se oli aina juhlapäivä, kun kauppa-auto tuli kerran viikossa.
Keittiössä oli mummolla paperilappu, johon oli aina kirjattu mitä puuttuu, että muistetaan sitten kaikki varmasti ostaa. Minä lisäsin lappuun tietysti aina jäätelön ja karkkiaskin. Mummo ei koskaan lisäyksistä sanonut mitään; olisiko joskus vähän hymyillyt. Aivan kuin ne nyt milloinkaan olisi unohtunut.
Aamulla mummo kampasi hiukset tavallista huolellisemmin. Vaihtoi kukkamekon vähän parempaan kukkamekkoon ja kaikkein kivointa oli katsella, kun mummo laittoi huulipunaa. Ei se ollut mitään sellaista oikeaa punaa. Se oli puuväri, jonka päätä mummo kostutti kielellä ja veti sillä sitten huuliin punaista. Sitä oli kiva katsella.
Me olimme aina hyvissä ajoin odottelemassa kauppa-autoa. Niin kuin koko muukin kylä. Mummolla oli hauskaa, kun se jutteli kylän miesten ja naisten kanssa. Siinä sitä ehdittiin ennen kaupoille pääsyä vaihtaa viikon kuulumiset.
Vaikka väkeä oli paljon en muista, että kukaan olisi koskaan etuillut. Aina kaikki sai mitä oli tarkoituskin. Mistä ihmeestä ne aina tiesi varata oikeat tavarat kyytiin? Meillä oli mummon kanssa kaksi rottinkikoppaa, johon ostokset kerättiin. Viimeiseksi sitten otettiin jäätelöt. Mummokin otti joskus eskimopuikon. Minä otin aina mansikkaeskimon ja mummo otti vaniljan. Me söimme ne jäätelöt heti siinä auton luona, että ne ei sitten päässyt sulamaan.
Karkkiaski oli tietysti tullut myös mukaan. Yleensä otin salmiakkia. Se oli parasta, kun ne karkit olivat pehmenneet kiinni toisiinsa ja koko aski oli yksi iso salmiakkipala. Se oli älyttömän hyvää.
Kauppa-auton jälkeen keitettiin pannukahvit. Minäkin sain kahvia oikein kerman kanssa. Ja pullamössöä tein tietysti – se vei kielen mennessään. Mummo kaatoi kahvia tassille, otti sokeripalan suuhun ja hörppi kahvinsa siitä. Hetken siinä sitten nautittiin, joskus puhuttiin ja joskus ei tarvinnut sanoa mitään. Me olimme hyvät kaverit – mummo ja minä.
Keittiössä oli mummolla paperilappu, johon oli aina kirjattu mitä puuttuu, että muistetaan sitten kaikki varmasti ostaa. Minä lisäsin lappuun tietysti aina jäätelön ja karkkiaskin. Mummo ei koskaan lisäyksistä sanonut mitään; olisiko joskus vähän hymyillyt. Aivan kuin ne nyt milloinkaan olisi unohtunut.
Aamulla mummo kampasi hiukset tavallista huolellisemmin. Vaihtoi kukkamekon vähän parempaan kukkamekkoon ja kaikkein kivointa oli katsella, kun mummo laittoi huulipunaa. Ei se ollut mitään sellaista oikeaa punaa. Se oli puuväri, jonka päätä mummo kostutti kielellä ja veti sillä sitten huuliin punaista. Sitä oli kiva katsella.
Me olimme aina hyvissä ajoin odottelemassa kauppa-autoa. Niin kuin koko muukin kylä. Mummolla oli hauskaa, kun se jutteli kylän miesten ja naisten kanssa. Siinä sitä ehdittiin ennen kaupoille pääsyä vaihtaa viikon kuulumiset.
Vaikka väkeä oli paljon en muista, että kukaan olisi koskaan etuillut. Aina kaikki sai mitä oli tarkoituskin. Mistä ihmeestä ne aina tiesi varata oikeat tavarat kyytiin? Meillä oli mummon kanssa kaksi rottinkikoppaa, johon ostokset kerättiin. Viimeiseksi sitten otettiin jäätelöt. Mummokin otti joskus eskimopuikon. Minä otin aina mansikkaeskimon ja mummo otti vaniljan. Me söimme ne jäätelöt heti siinä auton luona, että ne ei sitten päässyt sulamaan.
Karkkiaski oli tietysti tullut myös mukaan. Yleensä otin salmiakkia. Se oli parasta, kun ne karkit olivat pehmenneet kiinni toisiinsa ja koko aski oli yksi iso salmiakkipala. Se oli älyttömän hyvää.
Kauppa-auton jälkeen keitettiin pannukahvit. Minäkin sain kahvia oikein kerman kanssa. Ja pullamössöä tein tietysti – se vei kielen mennessään. Mummo kaatoi kahvia tassille, otti sokeripalan suuhun ja hörppi kahvinsa siitä. Hetken siinä sitten nautittiin, joskus puhuttiin ja joskus ei tarvinnut sanoa mitään. Me olimme hyvät kaverit – mummo ja minä.
-
Annihelvikki kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 15:28 - No nyt kyllä täytyy kertoa tähän yhden tosi kiltin pikkutytön muisto: kauppa-autolle mennessä joku isänsä vanhempi työkaveri siinä ohimennessä heitti tytölle että tuopa yksi keskiolut samalla - ja oikeasti oli tuo tyttö niin liikuttava ja vakuuttava siellä kauppa-autolla että sai hänelle sen keskarin mukaan... ..olisiko tuo likka muuten Suomen historian nuorimpia keskarin ostajia... :) Hieno juttu taas muutenkin Pipsa, kiitokset.
-
P-M Lifländer kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 16:25 - Ihana kertomus tämä, mummosta ja sinusta.Kauppa-autot tosi nostalgisia, vieläkin niitä on.Tosi tarpeellisia syrjäseuduilla.Serkkutyttöni toimi vuosikymmeniä kauppa-autossa vastaavana hoitajana.Työ oli pyörien päällä, hän piti siitä ja sanoi,että on kiva tavata ihmisiä.Tulivat tutuiksi eri paikkakuntien ihmiset.
-
PIPSA kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 17:04 - Jos meidän kylällä kävisi kauppa-auto niin takuulla kävisin siellä. Ihan vain sen tunnelman vuoksi. Vieläköhän kauppa-autoja on paljon liikenteessä?
-
P-M Lifländer kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 17:13
- On niitä ja kirjastoautoja,ihan Hesassakin. Kauppa-autoja on tosi paljon.Mun ystävättäreni perheellä oli kauppa Joutsassa ja heillä oli myös kauppa-auto.Kyllä sellaisia tarvitaan syrjäisemmillä paikkakunnilla.
-
PIPSA kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 09:01
- Kirjastoauton olen kyllä nähnyt myös; ja kävisin takuulla sielläkin, jos vain poikkeaisi meidän kylällä.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2009 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon