Katumus

[vanha mestari]

Se minua seuraa
leikkii vahtikoiraa
mitä se haluaa
kun vanhoja luita kaluaa ?

tahtooko se hyvitystä
kaiken taas kestämistä
vaanii vaan se unissa
ja päivätointen mutkissa

kauan sitä kantanut oon
vienyt sitä ihmisjoukkoon
mutta kuitenkin
syö se mun sieluni

Uskoa horjuttaa
voiko olla tulevaa
vai viekö mennyt kaiken sen
eilisen ja huomisen

anteeksi jo anna tää
kanna kohti elämää
uuden sivun kääntäisin
jos varaa mulle jättäisit

en mä pysty muuttamaan
kulkuani ajan taa
jotta virheet oikaistuis
tulevaisuus uusi muotoituis

Jospa hiljaa laskis vaan
taakan vanhan oven taa
oven hiljaa sulkisi
peräkamariin kulkisi
luokse kiikun kolhitun
onhan se kuin elon mun

jalakset mua heiluttais
vantikset vain kiikuttais
mikä mull ois hätänä
eikä kalvais ikävä
haamut menneet oven taa
jäisi muita pelottaan