Kaikki henkilöautot kulkevat 50 vuoden päästä sähköllä, jos ja kun on uskominen VTT:n professorin ennusteeseen

"Suomen henkilöautot kulkevat 50 vuoden päästä sähköllä, uskoo tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä. Tuolloin vain raskaat kuorma-autot käyttäisivät uusiutuvaa dieseliä ja biokaasua.

Nylund ei pidä täysin epärealistisena hallituksen tavoitetta, jonka mukaan Suomessa olisi 13 vuoden päästä jo 250 000 sähköautoa. Tavoite sisältyy hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan, jonka tarkoituksena on vähentää muun muassa liikenteen päästöjä.

Lisääntynyt sähkön tarve vastaisi noin kymmentä prosenttia koko nykyisestä sähkönkulutuksesta. Nylundin mukaan edes siinä vaiheessa voimalaitoksia ei välttämättä tarvittaisi lisää, sillä erilaisilla älykkäillä järjestelmillä lataus voidaan ajoittaa hetkiin, kun sähkön kysyntä on alhaista.

Sähköautojen akuilla ja sähköautoverkostolla voidaan jopa tasata sähkönjakelun kysyntäpiikkejä."

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/vttn-professori-ennustaa-kaikki-hen...

Ajatuksia herättää, että valtiolla on sähköautoistumisen vauhdittamiseksi käytössään lainsäädäntöön liittyviä keinoja tai vero- ja avustusratkaisuja.

PS. Kyllä vanhankin kulkuneuvon saa kulkemaan sähköllä. http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/pihalla-maanneesta-romu...

Hyvätuulisia aikoja!

Katselukerrat: 495

Orwell kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 10:18

Saattaapi olla vaan saattaapi olla olematta.

Veikkaan, että sähkön lisäksi sekä biokaasu- että vetyautot ovat tuossa tulevaisuudessa käytössä.

Samalla veikkaan, että utopistisimmat hukkamyllyuskovaiset ja aurinkokennointoilijat ovat pistäneet suunsa suppuun, koska se sähköautoilu tarvitsee luotettavaa ja tasaisesti toimivaa sähköntuotantoa, mihin hukkamyllyistä ja kesäkennoista ei ole .

Niinpä sähköä tuotetaan - koska en usko utopistisiin akkukeksintöihinkään - edelleen osittain fossiilisella ja osittain ydinvoimalla, vaikka biokaasu onkin varmasti lisännyt osuuttaan.

Mika Helasvuo kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 10:29

"Veikkaan, että sähkön lisäksi sekä biokaasu- että vetyautot ovat tuossa tulevaisuudessa käytössä."

Ja miksi yhden ainoan ratkaisun tavoittelu olisi edes perusteltua?

Kalle kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 10:38

Järvensivun tietäjä kommentoi_ 55 minuuttia sitten.

No, ei se nyt ole mitään huvivoimaa; täyttä realismia minulle. Sinun pitäisi nyt kaiketikkin tutustua aiemmin ko sähkölähteeseen minun kannaltani. Olen ammattikalastaja liikun vesillä aurinkosähkön voimin, kauppiaana asuntoni (autossa) toimii aurinkosähköllä, lämmityksineen kaikkineen. Onko se mielestäsi "hupivoimaa", minun mielestäni ei vähintäkään ole.

Toni Lahtinen kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 10:48

Ilman valtavaa harppausta sähköautojen teknologiassa tuo ennuste ei ole edes teoriassa mahdollista.

Jotta Suomessa kaikki henkilöautot olisivat sähköautoja, pitäisi sähköautojen olla enemmistönä myös muualla maailmassa. Tämä ei nykyisellä teknologialla ole edes teoriassa mahdollista, sillä nykyisin käytössä olevan teknologian vaatimia harvinaisia alkuaineita ei yksinkertaisesti ole riittävästi saatavilla.

Suomen autokannan uusiutumisnopeus huomioiden, tuolle välttämättömälle teknologiaharppaukselle (sekä uuden teknologian käyttöön otolle) olisi aikaa vain 20 - 30 vuotta, jotta ennustetulla täyssähköistymisellä olisi jotain mahdollisuuksia toteutua seuraavan 50 vuoden aikana. Jotain liikenteen turvallisuusasioista kuulleen korvaan tuollainen aikataulu kuulostaa miltei mahdottomalta. Pelkkä uuden teknologian turvallisuuden varmistaminen liikennesäädökset täyttäviksi vaatii helposti vuosien työn ja testauksen, eikä tuota teknologiaa ole siis vielä edes tarjolla. Kun vielä huomioidaan uusien autojen suunnitteluun ja massatuotannon aloittamiseen kuluva aika, tuo 20 - 30 vuotta kuluu yllättävän nopeasti.

Oma ennusteni on, että tuo VTT:n professorin ennuste jää toteutumatta ainakin ennusteessa annetussa 50 vuoden ajassa. Sekään ei ole varmaa, että edes kaikki uudet henkilöautot olisivat jonain päivänä sähköautoja. Teknologia kehittyy, ja on mahdollista, että ennenkö sähköautojen teknologiset rajoitteet saadaan ratkaistuksi, käytössämme on jo jokin muu teknologia, joka tekee sähköautoista vanhanaikaisia.

PetrusK kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 16:59

Mun seuraava auto on sähköauto ja niin itseohjautuva, että vanhanakin saa vielä ajaa. 

Kari Rönkä kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 20:21

""Sähköautojen akuilla ja sähköautoverkostolla voidaan jopa tasata sähkönjakelun kysyntäpiikkejä."

Niin, onhan sitä aiemmin moneen kertaan linkitetyssä ennusteessakin tehty laskelmia siltä pohjalta, että vähintään 70 % sähköautoista olisi huippukutuksen hetkellä luovuttamassa akuistaan virtaa verkkoon. Valitettavasti Suomen kulutushuiput osuvat kuitenkin talvipäivien aamuihin ja myöhäisiin iltapäiviin eli aikoihin, jotka ovat samalla liikenteen huippuhetkiä. Koko liikenteessä pitäisi tapahtua valtava muutos, jotta autot olisivat tolpassa eivätkä liikenteessä.

Kari Rönkä kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 20:24

Aurinkosähköstä löytyy ratkaisu moneen asiaan, mutta vasta sitten kun on käytettävissä toimiva ja kannattava varastointimenetelmä. Periaatteessa tuultakin koskisi sama, mutta siinä on se erittäin ikävä puoli, että sen massiivinen rakentaminen raiskaa Suomen luonnon.

Ennen varastoinnin tuloa niin tuuli kuin aurinkokin ovat sähköntuotannossa sivuroolissa.

Kari Rönkä kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 21:12

Tuo mitä todettiin hinnoista on myös melkoisen keskeinen tekijä. Suomen viime vuoden 20 eniten myydystä automallista vain kaksi oli yli 30.000 euron hintaluokassa, kun taas ylipäätään saatavilla olevista täyssähköautoista vain yksi jäi hinnaltaan alle 30.000 euron. Noiden kahdenkymmenen eniten myydyn, jotka vastasivat lähemmäs puolta myydyistä henkilöautoista, keskihinta oli reilusti alle puolet saatavilla olevien täyssähköautojen keskihinnasta. Joko sähköautojen hintojen pitäisi pudota rajusti, suomalaisten rikastua rajusti tai valtion tukea sähköautoja rajusti.

Orwell kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 21:56

"Joko sähköautojen hintojen pitäisi pudota rajusti, suomalaisten rikastua rajusti tai valtion tukea sähköautoja rajusti."

Mistä se valtio ne maksaisi, kun raha pitäisi verottaa niiltä, jotka eivät sitä autoa kykene itse ostamaan?

Orwell kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 22:00

Proffan suhteellisuudentajussa on hieman kysymysmerkkejä, kun siihen aikaan, milloin 70% sähköautoista toimii sähkölähteenä, ne 70% ovatkin irti verkosta liikkeellä...

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot