Saimaalla käytiin 2008 - 2009 meritaistelu, jonka voittajaksi Itä-Savon 04.11.2009 10:29 julkaiseman uutisen mukaan näyttää selvinneen isänmaa?
Suomalaisittain ja sulkavalaisittain asiaa pohtineet eivät ole kannattaneet tykkiveneprojektia. Heille sopivat savolaisveneet, kirkkoveneet ja Saimaan höyrylaivat. Tykkiveneet seilasivat aikoinaan Saimaan sillä puolella, jonka naapuri oli väkivalloin valloittanut.
Suurin kiitos menestyksellisestä tykkiveneen upotustaistelusta kuuluu sulkavalaisille yrittäjille, jotka eivät laittaneet varojaan projektiin, jota monet kuntalaiset vastustivat.
Kuntalaiset, laskujen maksajat, ovat jo kysyneet, paljonko kunta tuhlasi heidän varojaan lapselliseen ja ajattelemattomaan projektiin. Useiden henkilöiden palkkakulut, matkakulut, kokoukset, jne. sivukuluineen. Kun kaikki laskut ovat maksettu, kunnan tulee laatia perusteellinen selvitys siitä, paljonko veronmaksajien varoja po. projektissa poltettiin.
Asiasta aikaisemmin kirjoitettu mm. seuraavaa:
Tykkijollan hankintaprosessi menee uusiksi
Itä-Savo 21.04.2009 16:24
Sulkavalla tykkijollan hankintaprosessi menee uusiksi, koska se muuten todennäköisesti aiheuttaisi valituksen markkinatuomioistuimeen. Asiasta päätti Sulkavan kunnanhallitus.
Tykkijollahankinnassa projektipäällikkönä toimivan Laila Kalpion työ- ja elinkeinoministeriön julkisten hankintojen neuvontayksikön lakimieheltä saaman palautteen mukaan tykkijollan tarjouspyynnössä on ongelmakohtia, mitkä saattaisivat aiheuttaa hankintapäätöksen kumoamisen.
Kunnanhallituksen päätöksen mukaan tarjouspyynnön virheellisyys on oikeuskäytännössä katsottu hyväksyttäväksi hankintaprosessin keskeyttämisperusteeksi.
Hiljattain suoritetussa tarjouskilpailussa Suomen Puuvenepiste Oy voitti tykkijolla-replikan rakentamisen 316 800 euron tarjouksella.
____
Luit oikein 316 800 euroa.
316 800 euroa.
____
Keräys tykkivenehankkeen pelastukseksi
02.11.2009 21:06 Itä-Savo
Sulkavalla vireille laitettu tykkivenehanke halutaan pelastaa haastekeräyksen tuotolla. Sillä pyritään saamaan kokoon tarvittava yksityinen 32 000 euron rahoitusosuus.
Haastekeräyksen laittoivat alkuun Sulkavalla syntyneet ja koulunsa käyneet, mutta sen jälkeen muualle muuttaneet J. Eronen ja A. Makkonen.
Kaksikko haastaa erityisesti kaikki vuonna 1966 syntyneet, ja erityisesti kaikki Sulkavalta poismuuttaneet mukaan pelastamaan tykkijollahanketta, kunnan nettisivulla julkaistun haasteen mukaan.
Eronen ja Makkonen haluavat toiminnalla tukea paikallisten yritysten ja kunnan hyvähenkistä toimintaa. Molemmat miehet avasivat keräyksen 1 000 euron panostuksella. Viime viikon loppuun mennessä keräyksen tuotto oli 4 800 euroa.
Haastekeräys kestää marraskuun 11. päivään asti.
____
Tykkivenehanke lopullisesti karille
04.11.2009 10:29 Itä-Savo
Sulkavan kunnanhallitus päätti keskeyttää tykkiveneen hankinnan ja peruuttaa sen toteuttamisen, koska yksityisrahoitusosuutta ei saada kerätyksi.
Kun kunnanhallitus teki maanantai-iltana peruutuspäätöksen, niin haastekeräys oli tuottanut 5 800 euroa vaaditusta 32 000 euron yksityisrahoitusosuudesta.
Sen keräämiseen oli aikaisemmin annettu aikaa marraskuun 15. päivään asti.
Kunnanjohtaja Sami Sulkko ilmoitti vievänsä määrärahan poiston tykkiveneestä vasta joulukuun valtuustoon tämän hetken näkemyksensä mukaan, jotta valtuusto voi sitten arvioida mitä tehdään, kun mahdollisen keräyksen tuotto on selvillä.
Sulkavalla veneitä veistävä hollantilainen Ruud van Veelen voitti ensimmäisen tarjouskilpailun tykkiveneen rakentamisesta. Sen pohjalta tykkiveneen veistäminen ei alkanut, vaan järjestettiin toinen tarjouskierros. Sen tuloksia ei ole julkaistu.
Veelen sanoo voittaneensa molemmat tarjouskilpailut.
– Olin valmis rakentamaan veneen ensimmäisen tarjouskierroksen jälkeen ja olisin hoitanut yksityisen rahoituksen. Uskomatonta, että kateus ja Sulkavan huono yrittäjyysilmasto upotti koko hankkeen.
______
Sulkavalaisten veronmaksajien rahoja aiotaan polttaa venäläisen tykkijollakopion rakentamiseen? Kuuluuko sota-alusreplikoiden rakentaminen kuntien toimialaan?
31.1.2009 20.59 | Rauno Hyvärinen | Yleinen
Miksi sulkavalaisten veronmaksajien rahoja aiotaan käyttää venäläisen tykkijollan rakentamiseen? Kuuluuko sota-alusreplikoiden rakentaminen kunnan toimialaan?
Venäjä miehitti ja hallitsi osaa Saimaata ja Sulkavaa kenraali Suvarovin johdolla 1790-luvulla. Miehittäjän valtuuksin kenraali rakennutti Sulkavalle kanavan, jota kautta venäläiset kulkivat Olavinlinnaan. Näitä venäläisten käyttämiä sota-aluksia nimitetään tykkijolliksi. Niiden piirustuksia on säilytetty Pietarin merisotamuseossa.
Sulkavan kunta päätti 2008 rakennuttaa kunnan omistukseen tykkijollakopion. Tykki valettaneen Pietarissa.
Kunnanhallitus esitti 18.8.2008 § 167 kunnanvaltuustolle kunnan omavastuuosuudeksi vuoden 2009 talousarvioon 62.000,00 euroa ja vuoden 2010 taloussuunnitelmaan 72.000,00 euroa.
Tiedossani eivät ole kaikki varatut eivätkä todellisuudessa kuntalaisten maksettaviksi kertyvät kustannukset.
Kuntien verotulot romahtavat. Riittääkö määrärahoja peruspalvelujen tuottamiseen tänä ja tulevina vuosina. Todennäköisesti ei. Palveluja joudutaan supistamaan.
Uusi kunnanvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 29.1.2009. Kunnanvaltuutettu Esa-Pekka Nykänen ja tämän blogin kirjoittaja esittivät järjettömästä hankkeesta luopumista ja säästyvien määrärahojen käyttämistä peruspalvelutoimen kalustohankkeisiin.
Erinomaisen hyvää lauantai-illan ja kevään 2009 jatkoa lukijoilleni!
REPLIKA
29.3.2009 19.37 | Rauno Hyvärinen | Yleinen
Sulkavan kunta on aikoo rakentaa 1700-luvun lopussa venäläisten palveluksessa toimineen kenraali Suvorovin aikana Venäjän miehittämällä Saimaan alueella seilanneen tykkijollan jäljennöksen (replikan).
Minun mielestäni kunnan toimialaan ja laillisiin tehtäviin ei kuulu replikoiden rakentaminen.
Missään tapauksessa suomalaisten ei pitäisi osallistua venäläisten historiallisten sota-alusten rakentamiseen. Myös historialliset Idän sotalaivat edustavat meille lännen miehille vierasta kulttuuria, diktatuuria, kansojen alistamista, sortoa ja miehitystä. Kyseinen alus ei liity Sulkavan kunnan pääosan historiaan, ainoastaan tilapäisesti venäläisten hallussa olleen Sulkavan miehitetyn kaakkoisosan historiaan. Suurin osa Sulkavaa kuului Ruotsiin ja sen kautta länteen.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon