Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä
26.10.2009
Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.
Onpa erikoista, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan tuodaan meille Venäjältä.
Venäjän historian professori Timo Vihavainen on kirjassaan Länsimaiden tuho rähmällään nykyvenäläisen rasistisen mielipideilmaston edessä. Samoilla linjoilla on slaavilaisen lingvistiikan tohtori Jussi Halla-aho, jonka ajatuksia on luettavissa teoksesta Kirjoituksia uppoavasta lännestä.
Venäjällä rasistiset mielipiteet ovat valtavirtaa. Pietarilaiset kehuvat Helsinkiä siksi, että ”siellä ei ole neekereitä, kuten Euroopan muissa suurkaupungeissa”. Suuri yleisö kannattaa rasistista väkivaltaa, jopa murhia.
Muukalaisvihamielisyyttä perustellaan siellä länsimaisen kulttuurin uhanalaisuudella sekä vähättelemällä ja demonisoimalla muita sivilisaatioita, erityisesti islamia.
Tagit: astrid thors, halla-aho, hallitus, maahanmuutto, politiikka, thors, venäjä
En jaksa itse mitenkään uskoa, että islam-kriittisyys olisi vain "Venäjältä lainattu trendi", sen verran laajalti sitä näkyy eri maissa, eri perustein.Kyuu,
Mahtaakohan maailma olla enään niin yksinkertainen, etteikö muiden maiden tapahtumat ja tekemiset eivät vaikuttaisi enään muihin?Jossain vaiheessa Suomessa tarvitaan valtiomiestä, joka selkeästi pystyisi formuloimaan Suomen oman position ja näkemyksen. Nyt ollaan niin maakaasuputki- kuin maahanmuuttoasioissakin täysin muiden johdateltavissa.
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon