Aamulehti Blogit

Televisiosta tuli äskettäin mielenkiintoinen ohjelma, jossa muutama ilmastotieteen professori todisti, ettei mitään vakavaa muutosta ole tapahtumassa ja että tutkimustuloksia, jotka poikkeavat lämpenemishysteriasta, on pimitetty ja jopa väärennetty.

He kertoivat pitkäaikaistutkimusten osoittavan, että ilmasto pikemminkin viilenee kuin lämpenee ja miten ilmakehän ylimmät kerrokset pystyvät itsesäätelyyn .

"Hän säät ja ilmat säätää" tuli mieleen, eli kyllä luonto on mahtavampi kuin ihmisten lyhytjännitteiset touhut.

Ja muistelkaapa viime kesääkin, ei ollut turhan lämmintä.

Jaa 

al1947 al1947 kommentoi_ 10. marraskuu 2009 11:41
On täysin toisarvoinen seikka lämpiääkö vai kylmeneenkö ilmasto. Öljyteollisuus, -maat, suuret energiayhtiöt ja vanhoillinen autoteollisuus yrittävät viedä moisella jaarituksella kansalaisten huomion pois oleellisesta.

Oleellista on, että sadassa vuodessa on poltettu puolet öljystä. Jäljelläoleva poltellaan muutamassa kymmenessä vuodessa.
Loppu öljy pitää säästää voiteluaineeksi sekä valtamerilaivojen ja lentokoneiden polttoaineeksi.

Olisi varsin viisasta pikimmiten ottaa maantieliikenteen ja kotien energialähteiksi uusiutuvat energiamuodot. Tulee melkoinen tuskapaska jos homman jättää kovin viimetippaan.
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 10. marraskuu 2009 11:58
Höpö al. Olen taipuvainen uskomaan, että asioita salataan niinkuin aina . Siihen on nyt niin paljon panostettu tohon lämpenemiseen, että on pakko kerätä nopeesti rahat pois siitäkin asiasta ennenkuin kansa huomaa.
Toisaalta eihän siinä nyt hyvä hukkaan mene , jos säästetään . Vaikka ilmasto lakkaisi lämpenemästäkin. Voisi ainakin vihreät sanoa. että pelastettiin maailma.
Johan se pekkarinenkin varotteli sähkön ömasta tuotannosta , että sähköö tuottavat aurinkokennot ovat vielä ihan liian kalliita.
Freibyurgista saksan maalta kuuluu ihan toista. Siellä talot jo myyvät sähköä ulos omista kennoistaan.
Se nyt vielä puuttus , että ihmiset lakkais vallan ostamasta sähköö. Se pitää kieltää. Syöttötariffi tehdään niin isoille tehoille, ettei kenekään yksityisen kannata. ( 300 kVA). Semmosella teholla pyöritetään jo isoja murskaamoita ja muita teollisia laitoksia. Ja siitä yli vasta saisi myytyä ulos eli pienentää omaa sähkölaskuaan.
Meillä mennään aina pessu edellä puuhun.

Tekniikka menee nyt paljon kovempaa kun politikot. Ei ne ehdi saada mitään valmiiksi kun se on jo syntyessään vanhanaikainen. Fuusio olis ainoo, jota kannattaisi oikeesti dervangassakin suunnitella.

Mutta pekkarinen piti ideaa hulluna ideaparkissa kun tuon näin.
Kalluj.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 10. marraskuu 2009 12:11
Tunnetusti ns. skeptikoitakin on tutkijoiden joukossa koskien tätä ns. lämpenemis ja kasvihuoneilmiötä. Enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, mikä on nykyisin yleinen käsitys asiasta.

YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPPC piti ihmisen osuutta ja fossiilisten polttoaineiden osuutta varsin todennäköisenä syynä ilmiöihin ja että se pitäisi valtaisia riskejä tulevaisuuden suhteen. Suositteli varotoimiin ryhtymistä mitä pikimmin asiassa ja radikaaleja päästöjen vähennyksiä.

Tuskin kukaan päättäjä voi olla ottamatta huomioon tälläisiä varoituksia.
Mika Mika kommentoi_ 10. marraskuu 2009 12:14
Kyllä tämä ilmaston lämpeneminen on valtava bisnes, siis aivan käsittämättömän suuri, mutta toisaalta jos sen varjolla saadaan luontoystävällisempiä tuotanto, ja liikkumistapoja niin mikäs siinä sitten, vaikka niiden kehittely ei nyt ihan totuuteen perustuisikaan.

Yksi asia mitä en oikein ole ymmärtänyt on tämä paljon puhuttu lisäenergian tarve suomessa. Mihin me sitä nyt niin kauheasti lisää tarvitaan, kun kerran teollinen tuotanto pakenee muualle, ja toisaalta esim sähkölaitteiden energiankulutus laskee jatkuvasti, ja jos kerran ilmastokin lämpenee, niin lämmitykseen käytettävän energian määrä laskee, autot tulevat energia tehokkaimmiksi jne, niin mihin sitä lisäenergiaa tarvitaan ?
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 10. marraskuu 2009 13:17
Niin justiinsa. Sateetkin lisääntyvät ja saadaan lisää vesivoimaa.. Ja Vesa A:lle . Ei ilmaston käyttäytyminen noudata enemmistön mielipiteitä.
Ja enemmistö saattaa muodostua tutkijoista , jotka ovat vielä viroissaan ja pelkäävät työpaikkansa puolesta. Paree olla samaa mieltä enemmistön kaa. Muijat kotona sanoo, että oot sitten hiljaa siä, ekkä puhu mitään niin saat olla.

Mutta miksei näitten tutkimusten perusteita anneta julkisuuteen tai edes toisille tutkijoille. Ja näikkö suomalaisen tutkijan mielipiteen. Sehän piti lähinnä pelleinä noita valtatutkijoita ja niiden tutkimuksia.
Taitaa olla kapitalistien hommia koko lämpiäminen.
Alkaa tulla jo mieleen ne vanhat hyvät ajat, jolloin salama tappoi köyhän miehen ainoan lehmä ja lehti kirjoitti, että koska loppuu tää porvarien ittuilu.
Kalluj.
al1947 al1947 kommentoi_ 10. marraskuu 2009 13:21
"Kyllä tämä ilmaston lämpeneminen on valtava bisnes, siis aivan käsittämättömän suuri, mutta toisaalta jos sen varjolla saadaan luontoystävällisempiä tuotanto, ja liikkumistapoja niin mikäs siinä sitten, vaikka niiden kehittely ei nyt ihan totuuteen perustuisikaan."

Ja saadaan luotua ennenkaikkea uusia työpaikkoja ja sitä myötä uutta verotuloa, niin mikäs siinä.
al1947 al1947 kommentoi_ 10. marraskuu 2009 13:25
"näikkö suomalaisen tutkijan mielipiteen"

Mainittu suomalainen tutkija nyt vielä menettelee mielipiteineen, mutta hänen rouvansa on täysiverinen populisti ja peluri. Puhuu sitä, mitä tietää äänestäjien haluavan kuulla.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 10. marraskuu 2009 13:27
"Ei ilmaston käyttäytyminen noudata enemmistön mielipiteitä."

Tarkoitin kylläkin tutkijoiden enemmistön antamia suosituksia varotoimenpiteisiin ryhtymisestä. Niitä on aika vaikeata sivuuttaa.
Juha U. Aaltonen Juha U. Aaltonen kommentoi_ 10. marraskuu 2009 14:21
Itseasiassa maapallon energiatase on paljolti riippuvainen oman aurinkomme toiminnasta. Maapallon lämpeneminen on pysähtynyt, jopa kääntynyt laskusuuntaan.
Mutta tätä IPPC ei huomioi. Miksi ei?
IPPC on hallitusten välinen järjestö, joka pohtii ihmisen aiheuttamia vaikutuksia ilmastoon.
Kysymys onkin mitä ovat nämä vaikutukset? Ollaanko ajamassa pelkästään ajattelua, että hiilidioksidi päästöt on pahasta?
Kovin vähälle on jäänyt ajattelu auringon vaikutuksesta maapallon lämpötilaan. Eräät väittävät, että itse asiassa maapallon lämpötila on laskenut viime vuosina. Tämä johtuisi auringon maapallolle lähettämän energian märästä.
Etelämantereella havaittiin olleen erityisen lämmin jakso n. 10 000 vuotta sitten. Miksi? Fossiilisia polttoaineita ei silloin käytetty. Mikä aiheutti lämpenemisen?
Yhtälailla kun voidaan sanoa, että hiilidioksidi ja metaani estää lämmön pääsyn ilmakehästä pois, voidaan sanoa, että hiukkaskilven oheneminen sallii lisä lämmön pääsyn ilmakehään.
Kummallako tekijällä on suurempi vaikutus?
Tomppa Tomppa kommentoi_ 10. marraskuu 2009 15:11
Minä olen aina sanonut ettei ihmisen touhut vaikuta ilmastoon merkittävästi, eli ei mitään jota luonto ei korjaa. Nyt Suomeen 3 uutta ydinvoimalaa joilla korvataan saastuttava hiilivoima ja Venäjältä tuotava saastesähkö.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot