http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612282200046289_uu.shtml

"Suomen vuosikeskilämpötila on noussut 1800-luvun puolivälistä lähtien reilut kaksi astetta, Ilmatieteen laitos arvioi.

Ilmatieteen laitos ennustaa vuoden keskilämpötilan muutoksia lähes 30 ilmastonmuutosmallin tulosten perusteella. Optimistisimman arvion mukaan vuoden keskilämpötila nousee vuosien 2020-2049 aikana reilut 1,5 astetta."

Alarmistilaitoksen satuilu ei muuta sitä tosiasiaa, että nykyinen lämpötila eri ole poikkeus maapallon lyhyenkään historian aikana.

http://aveollila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218144-ilmastonmuutos-osa...

"Otetaan aluksi esimerkki Alaskasta, jossa sulavat jäätiköt ovat paljastaneet ikäviä yllätyksiä IPCC:lle ja sen tukijoille.  Tällaisia löytöjä on tehty ainakin Alaskan suurimman Bering-jäätikön liepeiltä sekä Mendenhall-jäätikön alueelta läheltä eteläistä Juneaun kaupunkia. Molemmissa paikoissa on paljastunut jäätikön alta muinaisten metsien hyvin säilyneitä jäänteitä. On löytynyt halkaisijaltaan jopa 1,6 metristen puiden pystyssä olevia kantoja juurineen sekä puun runkoja, joissa on vielä kaarnaa tallella, kuva 1. Alustavat ikämääritykset radiohiilen avulla osoittavat puiden kasvaneen vuosien 600 -1000 välisenä aikana."

"Jäätiköiden paljastamat muinaiset metsiköt sattuvat kauniisti sille lämpimälle jaksolle, joka tunnetaan nimellä keskiajan lämmin kausi tai viikinkiajan lämmin kausi. IPCC:lle tämä ei tietenkään ole hyvä uutinen, koska se osoittaa, että nykyisiä lämpötiloja löytyy noin 1000 vuoden jaksoissa.  "

"Jos 1000 ja 2000 vuotta sitten on ollut yhtä lämmintä kuin nyt, niin syynä ei ole voinut olla ihmisen toiminta. Lämpimät jaksot on tunnettu ilmasto-optimin kausina, joten lämpimyydestä ei pitäisi olla huolissaan, vaikka IPCC:n harjoittama propaganda näin julistaa. Pienen jääkauden aika 1600-luvulla oli Pohjoismaille ja Baltian maille tuhoisaa aikaa. Suomen väkiluku oli tuolloin arviolta 500 000, josta 140 000 tuhatta eli 28 % kuoli sotiin ja nälkään. Nyt meille kerrotaan, että 1800-luku oli ilmaston kannalta optimaalista. Ei se ollut. Se oli kylmää aikaa, jolloin ihmisiä kuoli maassamme nälkään."

Katselukerrat: 244

al1947 kommentoi_ 28. joulukuu 2016 13:55

Orwellin mittarin mukaan maapallon lämpötila sen kun vaan jäähtyy. Taitaa olla kohta kahdeskymmenes vuosi?

Että tämmöisiä asiantuntijoita meillä. Tietävät vihreiden vastuulla olevan kaavoitustoiminnan ja Hassin kieltäneen mm. hehkulamput lähes koko maailmasta.

Just just!

Orwell kommentoi_ 28. joulukuu 2016 14:03

Et viitsisi törkeästi valehdella -47, vaikka et näytä muuhun kykenevän.

En ole väittänyt lämpötilan jäähtyvän, vaan olen esittänyt julkisesti esitettyjä mittaustuloksia.

Niiden mukaan lämpenemistä ei ole olennaisesti tapahtunut, joten osoita ne vääräksi.

En myöskään ole väittänyt Hassista tuollaista, vaan olen esittänyt, että Hassi on ajanut niitä suu vaahdossa ja on kehunut itse "aikaansaannoksiaan".

Suosittelen, että jatkossa kirjoitat tosiasioita etkä esitä minusta perättömiä väitteitä ja valheita.

En ole kannattanut blogien sensurointia enkä kannata nytkään.

Jos kuitenkin jatkat tuollaista valehtelua, saatan harkita yhteydenottoa moderaattoriin.

Mika Helasvuo kommentoi_ 28. joulukuu 2016 14:30

Orwell, Ave Ollila on kovin ikävä ihminen ja aiheuttaa vakavaa ihottumaa eräiille tahoille.

Juhani Putkinen kommentoi_ 28. joulukuu 2016 15:26

Ilmatieteenlaitos pitäisi lakkauttaa kokonaan ja antaa kaikille potkut.

Pitäisi perustaa Meteo ja palkata sinne porukka joka tekee säähavaintoja eri puolilla Suomea ja tekee lyhyen ajan (korkeintaan viikon) sääennustuksia - eikä mitään muuta.

Juhani Putkinen kommentoi_ 28. joulukuu 2016 21:59

Käytin sanamuotoa korkeintaan viikon.

Itselleni hyödyllisin on sääkartta, josta näen haluamastani paikasta säätutkan kuvan noin tunnin ajalta. Siitä näkyy hyvin suurella todennäköisyydellä saanko seuraavan tunnin aikana niskaani sadetta (pyöräillessäni) vaiko en. Toki joskus saan pyöräillessäni siitä huolimatta niskaani ihan kunnolla vettä - mutta se vähentää kuitenkin varustuksen kuivattamista.

Timo Gottlieb kommentoi_ 28. joulukuu 2016 22:11

Ottaen huomioon jotta eräs Neandertalinihminen tuossa muinoin, eikä siitä ole edes pitkä aika kuoli ja tuhoutui tutkijoiden mukaan juuri ilmaston muutoksen seurauksena, ei tämä torakka nimeltä ihminen ole vielä kovinkaan vanha keksintö maailman historiassa, enempi olemme äiti maalle saaneet aikaan haittaa kuin hyötyä, hyvin joutaa pois, joku älykkäämpi tulee tilalle.

Kalle kommentoi_ 29. joulukuu 2016 07:22

Helsinki testbed on hyvä säätutka; näyttää noin tunnin taakseppäin tapahtumat. Kuitenkin pitää huomioida säärintamien muutokset. Alle tunnin voi tapahtua sadepilvien osalta joko hajoaminen tai kasaantuminen. Helsinki Testbed ei ennusta, se on reaaliaikainen.

Intermeteo lähisääasemalle säädettynä kertoo 15 vrk:n sään ja päivittäin seurattuna näkee muutosten suunnan. Intermeteo ennustaa säästä ilman selkeyden, lämpötilan, tuulen suunnan/-nopeuden, kosteusprosentin. Lyhyelläajalla, vrk tai kaksi melko luotettava.

Minulle säätilan seuranta on monessakin mielessä merkittävä.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot