Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers feat. Jukka Gustavson Down Home Kivessä 19.1.2017

Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n Down Home Kiven kevätlukukausi polkaistiin käyntiin brittibluesin tahdissa, kun pari vuotta sitten ensiesiintymisensä Kulttuuriravintola Kivessä tehnyt Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers, Ilkka Rantamäki kitara ja laulu, Hannu Sorsa koskettimet ja laulu, Harri Vainikka basso ja Ville Vihonen rummut ja laulu, tällä kertaa kosketinsoittaja/laulaja Jukka Gustavsonilla vahvistettuna, tälläsi itsensä uudemman kerran pirkanmaalaisen juurimusiikkiyleisön eteen. Vaikka yhtyeestä puhuttaessa yleensä mainostetaankin erityisesti tuota brittibluesia, niin itse asiassa sen repertuaari on huomattavasti laajempi. Sellaisten saarivaltakunnan nimien kuin John Mayalin ja Creamin tuotannon lisäksi ihmiset Kivessä pääsivät nautiskelemaan muun muassa B.B. Kingin, The Beatlesien, Tempestin, Ray Charlesin ja Juicy Lucyn tekemistä ja esittämistä tunnelmapaloista. Osaan kappalevalinnoista oli epäilemättä vaikuttanut Gustavsonin mukaan tulo keikalle, mutta esimerkiksi Tempestin, ei aivan bluesgenreen luokiteltava, musiikki kuuluu ilmeisesti yhtyeen vakio-ohjelmistoon. Eikä siinä mitään, kyllähän näitä harvemmin kuultavia 70-luvun, bluesista kuitenkin ponnistavia, progejuttujakin ihan mielikseen kuunteli.

Kvartetin musiikissa mennään tietysti selkeästi kitara etualalla, vaikka Sorsan koskettimetkin saavat ihan kohtalaisesti tilaa, ja hyvältähän Rantamäen kitarointi kuulosti. Maestro itse lauloi vain yhden kappaleen, mutta itseäni miellytti se, että sekä Sorsa että Vihonen hoitivat vuorollaan solistin roolia ja varsinkin Sorsan vokalisointi oli suorastaan erinomaista. Useamman kuin yhden solistin mukana olo yhtyeessä tuo mukavasti väriä bändin sointiin. Tällä keikalla mukana ollut Gustavson nosti värikylläisyyden sitten aivan uusiin lukemiin armottomasti svenganneella kosketintyöskentelyllään ja erinomaisen tiukoilla tulkinnoillaan muiden muassa kappaleissa With a Little Help from My Friends ja I Believe to My Soul. Bändi on soittanut yhdessä jo vuosien ajan ja sen kyllä kuuli lopputuloksesta. Homma toimi kuin ajatus ja esimerkiksi Sorsan ja Vihosen stemmalaulu Beatles-klassikossa oli kiitettävän harmonista. Koko hoidon kruunasi sitten tietysti Rantamäen kitarointi, josta aisti selvästi miehen intohimon 70-luvulla vallalla olleeseen kitarointityyliin. Kuusikielinen vinkui, kaikui ja murisi miehen käsissä juuri oikealla tavalla.
Hieno keikka, josta oli ilahduttavasti nauttimassa varsin runsas yleisö. Hyvä alku uudelle Down Home Kivi -kaudelle.

Kiitos kaikille esiintyjille, Simolle miksauksesta, Jukalle ja bluesin rakastajille järjestämisestä ja tietysti Heidille ja muille ihanille Kiven työläisille huollosta ja huolenpidosta. Kiva, kivempi, Kivi!

Seuraava DHK, 9.2.2017, onkin sitten taas sitä laatua, että mukaan haluavien on syytä varata lippunsa hyvissä ajoin ennakkoon. Takuuvarmasti loppuunmyytävässä illassa kovassa nousukiidossa oleva texasilainen kitaristi/laulaja Jackie Venson tulee epäilemättä sytyttämään Kiven yleisön liekkeihin ensimmäisellä Suomen kiertueellaan. Tätä et todellakaan halua missata, mark my words! Tähden säestyksestä huolehtivat Olli Ontronen rummut ja Rauli Suuronen basso, be there or be square.

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Katselukerrat: 244

lehtorilehtinen kommentoi_ 28. tammikuu 2017 08:47

Hyviä kuvia ja kyllä on kokoonpano orkesterissakin kova!

Jyrki Kallio kommentoi_ 28. tammikuu 2017 11:48

Kiitos lehtori.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot