Oliko tänään viimeinen kirkas, kuulas, aurinkoinen syyspäivä? Toivottavasti ei, mutta luultavasti kyllä.
Tällaisen päivän kunniaksi on syytä kehua kirkkaan, kuulaan, aurinkoisen syyspäivän parasta harrastusta: pyöräilyä.
Polkupyörä ei ole vain kulkuväline. Se on meditaatioväline. Ja tarkoitan pyöräilyä, joka ei tähtää määränpäähän, huippuaikoihin ja maksimisykkeeseen. Tarkoitan leppoisaa kansalaistoimintaa. Sen verran vauhdikasta, että paita kostuu selästä. Silti sen verran rauhallista, että ehtii katsoa rauhassa ympärilleen ja pysähtyä Rajasalmen siltakahvilaan kahville.
Sen verran päämäärätöntä että voi eksyä ennen kulkemattomalle pyörätielle. katsotaanpa, millaista Ikurin peränurkassa on? Jos ajaisikin tuota polkua Ylöjärven suuntaan? Onkohan Horhalla pyöräteitä?
Näkee ihmisiä, elämää ja luontoa. Ajatus kulkee. Ongelmat ratkeavat. Henki liikkuu. Mieli kirkastuu.
On kaksi ajankohtaa, jolloin pyöräily on vielä parempaa kuin muulloin.
Ensimmäinen on huhti-toukokuun ilta. Aurinko on vielä hätkähdyttävän korkealla, on vielä kylmä, mutta pyörätiet alkavat kuivua. Elämä alkaa jälleen ja kaukana edessä on pitkä kuuma kesä.
Toinen on syys-lokakuun aamu. Voi olla jo pakkasta, maa on ehkä kuurassa, mutta pyörätiet ovat vielä sulia. Ilma on uskomattoman raikas ja aurinko paistaa matalalta mutta kirkkaasti.
Nämä kelit ovat nyt ulottuneet lokakuun puolelle. Jospa syyssateet eivät tulisikaan?
Tagit: liikunta, pyöräily
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon