Hymynkaretta huuliin! Koomisia tilannekuvia - ei tosikoille!

Elämä pursuaa vakavia. Blogit asiaa. Kylmän viileästi. Hivenen pitäisi yrittää naurattaakin.

     Yritän sitä.

     Ketomalla esimerkiksi tosistoorin naishenkilöstä, jolla oli hivenen, ettenkö sanoisi vaikeuksia, opitetun asian muistamisessa.

      Kaikki muu hänellä näytti menevän hyvin, mutta autoilun alkeita opetellessaan, hän ei millään tahtonut muistaa sitä, että suuntavilkkua pitäisi käyttää aina, kun lähdetään liikkeelle ajoradan reunasta.

      Viimein turhautunut helsinkiläinen liikenneopettaja, kyllästyttyään toistuviin huomautuksiinsa vilkun käytön laiminlyönneistä, niinhän ei tälläkään kertaa tapahtunut, otti järeämmät keinot käyttöönsä.

      - Viittikkö kuule avata sen kuskin puoleisen sivuikkunan, hän tiuskaisi.

      Nainen teki työtä käskettyä.

      - Viittikkö kuule ojentaa sen vasemman kätesi ikkunasta ulos.

      Nainen katsoi hölmistyneenä opettajaansa, mutta teki niin.

      - Viittikö kuule heilutella sitä vasenta kättäsi hetken aikaa siellä ulkona ylös ja alas, niin senjälkeen voimmekin sitten lähteä liikenteeseen. Olemme varoittaneet muita.

       Tästä tuli opittua vilkun käyttö!

Loistava työpaikka.

        Raumalainen liikenneopettaja, joka oli työtehtävissään ehtinyt jo kokea yhtä ja toista, huomasi työpaikkatarjouksen Lapista. Sinne, palkkakin oli okei!

        Puoli vuotta myöhemmin, etelässä poikkevaa liikenneopettajaa ahdisteltiin vakavilla kysymyksillä.

        - No, minkälaisia ihmisiä lappilaiset ja saamelaiset ovat? Onko niitä erilaista opettaa?

        - Samanlaisia ihmisiähän ne on. Ei niissä mitään. Mutta kun olin kolme kuukautta ollut siellä töissä, pelästyin niin helkkaristi.

        - Mitä tapatui?

        - Tuli oikealta auto!

Ratinan sillan alla.

        Pimeähkönä syysiltana kouluauto oli pysäköitynä Ratinan sillan alle ilman valoja. Ohjauspyörän taakse oli juuri siirtynyt ensimmisellä peruskäsittelytunnillaan oleva naisoppilas. Hengitysilmasta ja kosteahkoista vaatteista johtuen auton lasit huurtuivat.

        Liikenneopettaja esitteli auon hallintalaitteita ja joutui kumartumaan osittain naisen puolelle ja takaisin. Auto heilahteli.

        Myöhäisillan lenkillään oleva naishölkkääjä huomasi jo kauempaa sammutetuin lyhdyin olevan kouluauton. Sen heilahtelun. Lähmmäksi pästyään naisen ja miehen auton sisällä, koulun nimen.

        Nainen keskeytti juoksunsa, koputti sivuikkunaan, jonka liikenneopettaja avasi.

        - Milloin teilläa alkaa seuraava kurssi?, huohottava nainen kysyi kainosti.

Katselukerrat: 59

Neuvos kommentoi_ 22. huhtikuu 2017 08:37

Asiaa - mutta muinoin isäni käydessä kiertokoulua ja ko päivänä opettaja oli saanut tiedon, että sinä päivänä auto ajaa koulun ohi joten yksi oppilas pantiin ikkunaan vahtimaan ja hän huusi iltapäivällä nyt kuuluu jo kova ääni ja silloin kaikki ryntäsivät ulos opettajan kera katsomaan sitä suurta ihmettä.

Auto ajoi ohi.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot