Torniolaisen pikkutytön järkyttävä uhri suomalaisen holhousvaltion alttarille ei saa mennä ohi olankohautuksella tyyliin ”lääkärit eivät ole ennustajia.” Siitähän lääkäreille maksetaan (ja hyvin), että he edes yrittäisivät olla, ja hoitokeinojen pihtaaminen on erittäin huonoa lääkäritoimintaa. Katson kuitenkin, että vastuussa on koko järjestelmä, eivät ainoastaan hoitavat tahot.
Jos sikainfluenssa haluttaisiin oikeasti voittaa, pitäisi mielestäni heti tehdä seuraavat toimenpiteet:
1) Tamiflu-lääke vapaaksi, eikä ainoastaan apteekkijakeluun, vaan myös markettien kassoille. Se ei ole antibiootti, jolloin se ei edes teoriassa aiheuta resistenttien bakteerikantojen syntyä, vaan sen ”turhan” käytön haitat ovat minimaaliset tai olemattomat. Luultavasti Tornion tyttöparkakin olisi pelastunut, jos edes Tamifluta olisi tarjottu. Nykyisessä tilanteessa on järjenvastaista vaatia jokaiseen Tamiflu-kuuriin resepti.
2) Rokotukset jakeluun terveyskeskuksista - lihakseen pistäminen ei ole kovinkaan vaikea juttu, ja yhdellä A4-ohjeella siitä selviää kuka hyvänsä perheenisä tai perheenäiti. Ja sitten, jos pelottaa, eikä uskalla, voi mennä terveyskeskukseen hoitajien rokotettavaksi. Tällä yksinkertaisella rationalisoinnilla nopeutettaisiin rokotusten antamista 5-10-kertaisesti.
3) Rokotuksia lisää Suomeen. Tästä te saatte palkkanne, todella ansiottoman suuren, Hyssälä ja Risikko. Toimikaa kerrankin maanne ja kansanne hyväksi, älkääkä vain levitelkö käsiänne televisiossa.
Ja nämä rationalisoinnit on tehtävä pysyviksi, myös tulevaisuutta ajatellen, eikä vain tätä kriisiä varten. Jos viattoman pikkutytön kuolema tappaa tällä tavoin myös järjettömän holhousvaltion, hänen uhrinsa ei ollut turha.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon