Aamulehti Blogit

Naton jäsenmaiden yhteenlasketut sotilasmenot muodostavat yli 70 % koko maailman sotilasmenoista.Yhdysvallat yksin on vastuullinen lähes puolesta maailman sotilasmenoista.

Tukholmassa toimivan rauhantutkimusinstituutti SIPRI,n mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana 45 %, ja vuonna 2007 niiden kokonaissumma oli 1 339 miljardia USA,n dollaria.

Kertooko Helsingin Sanomat meille,että Nato tappaa ilman sotaakin,koska tuolla rahamäärällä voitaisiin poistaa köyhyyttä ja turvata sosiaalista hyvinvointia.Ei se kerro.

Sen sijaan Helsingin Sanomat kuitenkin lainasi Eteläkorealaisia lehtiä Chosun Ilbo ja JoongAng Ilbo (tulikohan oikein) jossa nämä paheksuvat Pohjois-Korean ydin- ja ohjuskokeita. Pohjois-Korea on käyttänyt jopa 500 miljoonaa euroa kuluvan vuoden aikana kokeisiinsa.Lehtien mukaan tuolla summalla maa olisi ratkaissut ruokapulansa pitkäksi aikaa.

On todella hyvä uutinen,että länsimieliset maat ja niiden lehdistö on viimein huomanneet ja heränneet siihen,että maailman köyhyysongelmat ratkeavat sillä,että asevarusteluun käytetyt rahat tästä lähin annetaan ruokapulasta kärsiville ja köyhyyden kanssa kamppaileville maille.

Varmaan Helsingin Sanomat tekee myöskin täyskäännöksen Naton suhteen,koska ne valtaisat summat mitä Natoon liittymiseen käytettäisiin olisivat suomalaisilta köyhiltä pois.

Totuushan on kuitenkin se,että kyse on hesarin härskistä kaksinaismoraalista.Toisaalla ajetaan Suomea Naton syliin ja ymmärretään ohjuspuolustusjärjestelmien tulo Venäjän rajalle.Sanallakaan ei tuoda esiin sitä,että Itä-Euroopassa sotilasmenot kasvoivat 162 prosenttia vuodesta 1998 vuoteen 2007.Itä-Euroopan maat ovat niitä köyhimpiä EU-maita.Näistä hesari vaikenee,mutta hurskaasti kyllä uutisoi Pohjois-Korean tilanteesta.

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 18:14
Näin sunnuntaina hesarin törkeästi herjaamaksi tulleena persoonana voin todeta, että he voisivat muutenkin sen ns. journalistisen tasonsa pistää rullalle ja tunkea Erkolle sinne minne aurinko ei paista. Tosin vain sillä ehdolla, että pyhästä toimituksesta ei julkaista kuvamateriaalia Ilta-Sanomissa.

Yllä kuvaamasi tapaushan on tämmöistä normaalia moraalinnostouutisointia. Kerrotaan miten pahoja pahikset on ja miten hyvä hyvikset. Konkretiaa tai suhteellisuutta ei tarvita.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 18:15
Tuntuu niin turvalliselta täällä Hervannassakin, kun "turvallisuuteen" satsataan niin suuria summia rahaa ympäri maailmaa.

Taitanee kuitenkin jatkua niin kauan kun maailma on niin jakautunut ja eripurainen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yksimielisyys täydestä aseistariisunnasta lienee oleman vaikeaa saavuttaa, niin kauan kuin epäillään toisten aikeita, eikä luoteta näihin.

Millähän keinoin tämä luottamuspula pystyttäisiin ehkä mahdollisesti poistamaan?

Ajatus turvallisuudesta taitaa olla kuitenkin enemmän tai vähemmän harhaa. Siihen vaikuttaa niin moni muukin tekijä kuin aseiden määrä ja tehokkuus.

Niihin liittyvissä asioissa taidetaankin ajatella vain lyhyellä tähtäimellä. Varaudutaan siihen, että jos "rosvo" tulee ehkä huomenna. Mitä sen jälkeen? No, sitä täytyy miettiä sitten.

Köyhyyden poistaminen on hyvin käyttökelpoinen aihe vaalien alla, kun kalastellaan ääniä. Muutoin sen katsotaan maksavan liikaa.

Turvallisuusasioiden suhteen olen ihmetellyt miksei Hervantaa ole koskaan julistettu ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi? Esim. Juice Leskinen teki tämän jo silloiselle omakotitontilleen 70-luvulla.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 19:14
Vesa-A,kysymys on imperialismista.Aseilla turvataan riiston mahdollisuus.Kyse on eri alueiden hegemoniasta,kuka hallitsee Lähi-idän,Euraasian,Aasian energiavaroja ja luonnonrikkauksia.Miksi Yhdysvallat muuten hilluisi ympäri maailmaa.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 19:20
Kyuu,kielikuvasi ovat nautittavia,tulee ihan mieleen Juicen lohkaisut.
Pekka Järvinen Pekka Järvinen kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 22:23
Hyvä Hannu. Porvarillinen julkisuus on kuten sanoit ei vain kaksinaismoraalin viljeliä, mutta myös mestari luomaan mielikuvia ja näin harhauttamaan ihmisiä todellisuuden näkemiseen.
Vanha sanontahan on, kun sinulla on pää paistinuunissa ja jalat jääkaapissa niin sinun on keskimääräisesti hyvä olla. Se nähdäkseni on hyvin sattuva määritelmä porvarillisesta tiedonvälityksestä. Ei kuitenkaan anneta sen harhauttaa meitä ja kanssaihmisiämme.
Pekka Järvinen Pekka Järvinen kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 22:35
Vesa-A, et ole vaivautunut pohdiskelemaan kovin paljon maailmanrauhasta, kun turvaudut asevarusteluun maailmanrauhan turvaamiseksi.
Olen sanonut ja sanon sinullekkin. Ne jotka luovat viholliskuvia mielessään ja etsivät niitä eivät voi
rakentaa maailmaansa muuta kuin aseiden varaan ja näin joudun kysymään sinulta haluatko seistä
maailman raunioilla turvallissuskuvistasi huolimatta.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 23:03
Tänä vuonna pankkisektoria tuettiin maailmalla (kehittyneissä) n. 20bilj. dollarilla laman takia.
Se on 10* enemmän, kuin 50 vuoteen on kehitysmaiden auttamiseen.
Suomen elvytyksessä sama linja: pankit, suuryhtiöt, takaukset ja verohelpotukset mutta ei ei perusturvaan, työttömyyden torjuntaan ym.
Perkeletto....
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 23:12
Lueppa nyt arvoisa P.Järvinen ylläoleva sepustukseni uudestaan. Siinä oli mukana sarkasmia ja vähän "rivienvälistäkin" asiaa.
Tsaimai Tsaimai kommentoi_ 7. heinäkuu 2009 00:33
"Porvarillinen julkisuus on kuten sanoit ei vain kaksinaismoraalin viljeliä, mutta myös mestari luomaan mielikuvia ja näin harhauttamaan ihmisiä todellisuuden näkemiseen."

Kommunistitko sen sijaan ovat olleet aina totuuden puhujia eivätkä milloinkaan ole yrittäneet hämätä tiedottamisella tai uutisoinnilla?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot