Huhhahei tytöt ja pojat! Jos huuliharpun soitto voi komeampaa olla kuin tiistaina YO-talolla
BluesLoversien jameissa, niin sitten en ymmärrä musiikista mitään. Ja se monipuolisuus, mitä illan aikana kuultiin, oli jotain aivan mielettömän hienoa. Lavan valloitti vuorollaan seitsemän eri harpistia, joista jokainen osoitti vakuuttavasti löytäneensä bluesin sinisen ytimen ja osasi myös tuon aarteen tarjoilla valitettavan vähälukuiselle yleisölle. Jos kerran BluesLoversien jäsenkunta käsittää jo noin 150 ihmistä ja paikalla oli kuuntelijoita myös yhdistyksen ulkopuolelta, niin tämä tarkoittaa, että korkeintaan kolmannes jäsenyyden omaavista oli paikalla. Toki ymmärrän arki-illan vaikeuden osalle porukasta, mutta luulisi sentään tämänkaltaisen kattauksen saavan liikkeelle hiukan enemmän ihmisiä.
Okei, se siitä ja sitten vielä hiukan pääasiasta ennen kuvia. Illan odotetuimmat vieraat olivat luonnollisesti
Helge Tallqvist ja Tomi Leino ja nämä herrat latoivat pöytään sellaisen sävelkimaran, että alta pois. Henkilökohtaisesti en ole komeampaa huuliharpun käsittelyä konsanaan livenä kuullut. Vieläkin kylmänväreet kiirivät selkäpiissäni. Jos illan anti olisi ollut tässä, niin olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen, mutta ehei, ei lähellekkään. Kun parasta osaamistaan esittivät lisäksi
Jukka Lehto, Jukka Mäkinen, Veijo Airaksinen, Ice Cream Anttila ja JP Ruoko niin sanattomaksi vetää. Ja tässä olivat vasta harpistit. Mukana menossa oli lisäksi lukuisa joukko muita sydämensä musiikille antaneita soiton taitajia, joista tahdon erikseen mainita foniaan antaumuksella puhaltaneen
Masa Orpanan.
Kaikenkaikkiaan iltaa voidaan luonnehtia kruunun jalokiveksi bluesin sädehtivässä kruunussa. Tällaisen tapahtuman jälkeen uskoni ihmiseen on jälleen piirun verran vahvempi. Kiitos muusikoille, yleisölle ja YO-talon porukalle, yhdessä saimme taas kerran aikaan osiaan paljon suuremman kokemuksen. Tästä on hyvä jatkaa yhteisen asiamme ajamista.
Muistakaa seuraava
Down Home Kivi 27.11, jossa esiintyy Hooters Blues featuring Travis Haddix.
Kuvia tulee myöhemmin lisää
BluesLoversien sivulle.
Masa Orpana, Tommi Laine ja Jo' Buddy

Jo' Buddy, Masi Suutarla ja Jonni Seppälä

Masa Orpana, Tommi Laine, Jo' Buddy, Jukka Lehto ja Masi Suutarla

Masa Orpana ja Tragic Sam

Tragic Sam, Jo' Buddy ja Ice Cream Anttila

Tommi Laine, Tomi Leino ja Jo' Buddy

Helge Tallqvist ja Tommi Laine

Helge Tallqvist, Tommi Laine, Jo' Buddy ja Tomi Leino

Jukka Vihervaara, Petri Pentikäinen, JP Ruoko ja Kari Koskinen eli Hitmaster Slim

Veijo Airaksinen, Tragic Sam ja Jukka Mäkinen

Teemu Kiiskilä ja Jo' Buddy

Jukka Lehto, Jo' Buddy ja Ice Cream Anttila

Jukka Lehto ja Ice Cream Anttila in Harmonica Battle

Kuvat ovat kirjoittajan ottamia, eikä niiden käyttö ilman lupaa ole sallittua.
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon