Kenraali Gustav Hägglund oli ensimmäinen ja viimeinen oikea sotilas Puolustusvoimain johdossa aikoihin. Sekä edeltäjät että seuraajat ovat selvästi olleet poliitikkojen sätkynukkeja.
Meille on rakennettu nimenoman puolustusvoimat, ja koko organisaatio on suunniteltu puolustukseen, ei hyökkäyksiin eikä mm. "rauhaanpakottamiseen."
Afganistanin sota on kauttaaltaan järjetön, koska sillä ei saavuteta mitään. Jokainen siviiliuhri lisää Taliban-liikkeen kannatusta. Jos haluttaisiin rauhoittaa ja muuttaa maa, tarvittaisiin miljoona sotilasta lisää ja täysmiehitys 50-100 vuodeksi, mukaan lukien länsimaisen kulttuurin pakkosyöttö. Siinä ei ole järkeä senkään vuoksi, että ääriliikehdintä vain vaihtaisi maata, joten sitten jo pitäisi vallata Pakistan, Iran, Irak uudestaan, Syyria, lopulta myös Saudi-Arabia, Jemen, Jordania jne. Toinen tie pitää löytää.
Afganistanin sota on selvä sisällissota, ja siksi olemme väärässä paikassa. Jos joku muu maa käy toisen maan kimppuun, asia on silloin toinen. Vetäytymiskäsky nyt ei olisi välittämisen ja vastuunoton puutetta, vaan afgaanikansan aitoa kunnioittamista: annamme teidän itse päättää tulevaisuutenne suunnan.
Harkittu vetäytyminen, yhdessä muiden kanssa, on sotilaan kunnian mukainen ratkaisu.
Hägglund puhui asiaa myös vaatiessaan poliittisten sotasyyllisyystuomioiden kumoamista, samoin kuin harmitellessaan sitä, kuinka kevyesti Suomen vaivalla rakennettu puolueettomuus on tuhottu. Itse näkisin pääongelmaksi ulkoministerinämme huseeraavan pojanklopin kavereineen.
Lisäisin omasta puolestani vielä, että Suomen olisi syytä hankkia sukellusveneitä, harkita ydinasetta omaksi turvaksi ja palauttaa jalkaväkimiinat rajalle. Ja lopetettava maata sisältäpäin horjuttavan "viidennen kolonnan" rakentaminen - siihen kuuluvat integroitumattomat ulkomaalaiset ja isänmaansa myyneet globalisaatiohössöttäjät, joista yksi on aika korkeassa asemassakin.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon