Fly Rite Festival Vastavirrassa 28.10.2009
Vuoden viimeinen Fly Rite Festivalin konsertti oli Vastavirrassa keskiviikkona. Esiintymässä oli kolme kokoonpanoa, Pharaoh Pirttikangas kitara ja laulu – Konsta Eskelinen stroh-viulu duo, Ranskalainen Peeping Tom, Pierre-Antoine Badaroux saksofoni, Joel Grip kontrabasso ja Antonin Gerbal rummut sekä Peeping Tomin kanssa yhteisen setin soittanut Golden Hammer eli Simo Laihonen rummut, Ville Rauhala kontrabasso ja Sami Sippola saksofonit. Muistaakseni tämä viimeksimainittu kokoonpano on joskus esiintynyt jollain sellaisella nimellä kuin Dark Engine, tai jotain sinne päin, hmm. Näin siis ainakin muistaisin, varma en ole.
Homman polkaisivat käyntiin Pharaoh Pirttikangas ja Konsta Eskelinen. Pirttikankaan soittama kitara on kotonatehtyä mallia ja sen tuottamaa ääntä voisi kutsua sanoilla murea ja täyteläisen raaka. Tämä oli minulle ensitutustuminen mieheen ja jälleen kerran huomasin, että ilmeisesti Suomessakin on vaikka kuinka paljon tutustumisen arvoisia musiikintekijöitä, joita syystä tai toisesta ei vaan tule huomattua. Miehen musiikki on vanhan liiton americanaa erittäin vahvoilla bluesvaikutteilla eli folk ja country-patjan päälle levitetään sininen peitto ja sitten vain sukelletaan sinne väliin nautiskelemaan makoisista ja mielenkiintoisista uninäyistä. Laulujen tarinat ovat raadollisia ja välillä syvältäkin riipaisevia kertomuksia elämästä, joka ei aina mene parhaalla mahdollisella tavalla. Pirttikankaan lauluääni sopii kuin nyrkki silmään kitaran ärinään ja murinaan. En tiedä, pitääkö mies viskistä, mutta termi viskinpolttama ääni voisi olla keksitty hänen konsertissaan. Eskelisen erikoinen viulu sopi erinomaisesti säestämään Pirttikankaan tarinoita ja toi mukavasti pehmeyttä ja kuulautta näihin rankkoihin biiseihin. Miesten osuuden lopettanut valssi toi elävästi mieleen Deadwood-sarjan tunnelmat. Kaunis, muttei sliipattu kappale, joka olisi ollut kuin kotonaan 1800-luvun Amerikan rajaseudulla kovan työn kovettamien miesten yrittäessä löytää elämäänsä edes hiukan lohtua ja kauneutta. Olipas hieno esitys ja kaikki alkuvoimaisen musiikin ystävät lisäävät nyt välittömästi listalleen nimen Pharaoh Pirttikangas.
Sitten sukellettiinkin tunnelmasta toiseen kun vuoroon tulivat illan vieraat Ranskasta. Täältä suoraan USA:n kiertueelle matkanneet kaverukset hakevat musiikiinsa vaikutteet sellaisilta nimiltä kuin Charlie Parker ja Dizzy Gillespie. Be-bop on siis avainsana ja bändin tulkinta on villiä ja vapaasti uutta luovaa. Jälleen kerran on pahoiteltava asiantuntemattomuuttani, mutta kyllä Peeping Tom ainakin minun korvissani soi viihdyttävänä ja taivaita halkovana oman tiensä kulkijana. Jotain ihmeellistä näissä tällaisissa bändeissä on. Yleensähän yhtyeiden basistit ovat mieluusti taka-alalla ja piiloutuvat eleettömästi pimeimpään takanurkkaan. Mutta ei freen maailmassa, ei totisesti. Näkemieni alan yhtyeiden soittajat ovat esiintyessään harvinaisen tasavertaisesti esillä ja erityisesti jo mainitut basistit ottavat suvereenisti oman osansa lavasta ja täysin ansaitusti niin. Joel Grip oli itseasiassa bändin visuaalisin soittaja ja välillä jo odotin miehen kasvattavan siivet ja pyrähtävän katonrajaan dervishinä kieppumaan. Meno oli todellakin vauhdikkasta ja dynaamista ja musiikkiin eläytyminen totaalista. Harmi, että valaistus ei mahdollistanut bändin esiintymisen dokumentointia parhaalla mahdollisella tavalla. Virkistävää musiikkia mainiolta yhtyeeltä.
Illan viimeiseen settiin lavalle nousi sitten ranskalais-suomalainen kokoonpano, kun Peeping Tomin seuraan liittyivät Kultaiset Vasarat ja varsin mielenkiintoinen ja erikoinen yhdistelmä meille esiintyikin, olihan soittamassa yht’aikaa kaksi rumpalia, kaksi kontrabasistia ja kaksi saksofonistia. Herrat soittivat vain yhden pitkän kappaleen, jonka aikana kuultiin melkeinpä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kaikki soittajat saivat tilaa omille kuvioilleen ja varsinkin basistien yhteistyö/kaksintaistelu oli hurjaa ja hienoa kuunneltavaa. Vapaa musiikki on upeaa mielenlaajennusta, kun asialla ovat tekijämiehet ja tässä tapauksessa edessämme oli lava täynnä toinen toistaan taitavampia ja luovempia muusikoita. Vaikuttava päätös hienolle illalle.
Kiitos illan esiintyjille, Vastavirran väelle ja yleisölle.
Tampere Jazz Happening jatkuu eri paikoissa viikonlopun ajan. Maanantaina 2.11 ovat jälleen vuorossa Huurupiilon mainiot jamit. Lauantaina 7.11 jammaillaan Blues Baarissa Rautatienkadulla, paikka ei ole iso, joten tulkaapa ajoissa paikalle. 10.11 ovat sitten vuorossa BluesLoversien jamit Yo-talolla ja teemana on tällä kertaa ”R ’n’ B goes Jamaica”. 12.11 on Down Home Kivessä esiintymässä maailmanluokan huippuharpisti Carlos Del Junco. Lauantaina 17.11 Yo-talon Sooloklubilla esiintyy Tuomari Nurmio. Käykää keikoilla. See ya’
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia, eikä niitä saa käyttää ilman lupaa.
Homman polkaisivat käyntiin Pharaoh Pirttikangas ja Konsta Eskelinen. Pirttikankaan soittama kitara on kotonatehtyä mallia ja sen tuottamaa ääntä voisi kutsua sanoilla murea ja täyteläisen raaka. Tämä oli minulle ensitutustuminen mieheen ja jälleen kerran huomasin, että ilmeisesti Suomessakin on vaikka kuinka paljon tutustumisen arvoisia musiikintekijöitä, joita syystä tai toisesta ei vaan tule huomattua. Miehen musiikki on vanhan liiton americanaa erittäin vahvoilla bluesvaikutteilla eli folk ja country-patjan päälle levitetään sininen peitto ja sitten vain sukelletaan sinne väliin nautiskelemaan makoisista ja mielenkiintoisista uninäyistä. Laulujen tarinat ovat raadollisia ja välillä syvältäkin riipaisevia kertomuksia elämästä, joka ei aina mene parhaalla mahdollisella tavalla. Pirttikankaan lauluääni sopii kuin nyrkki silmään kitaran ärinään ja murinaan. En tiedä, pitääkö mies viskistä, mutta termi viskinpolttama ääni voisi olla keksitty hänen konsertissaan. Eskelisen erikoinen viulu sopi erinomaisesti säestämään Pirttikankaan tarinoita ja toi mukavasti pehmeyttä ja kuulautta näihin rankkoihin biiseihin. Miesten osuuden lopettanut valssi toi elävästi mieleen Deadwood-sarjan tunnelmat. Kaunis, muttei sliipattu kappale, joka olisi ollut kuin kotonaan 1800-luvun Amerikan rajaseudulla kovan työn kovettamien miesten yrittäessä löytää elämäänsä edes hiukan lohtua ja kauneutta. Olipas hieno esitys ja kaikki alkuvoimaisen musiikin ystävät lisäävät nyt välittömästi listalleen nimen Pharaoh Pirttikangas.
Sitten sukellettiinkin tunnelmasta toiseen kun vuoroon tulivat illan vieraat Ranskasta. Täältä suoraan USA:n kiertueelle matkanneet kaverukset hakevat musiikiinsa vaikutteet sellaisilta nimiltä kuin Charlie Parker ja Dizzy Gillespie. Be-bop on siis avainsana ja bändin tulkinta on villiä ja vapaasti uutta luovaa. Jälleen kerran on pahoiteltava asiantuntemattomuuttani, mutta kyllä Peeping Tom ainakin minun korvissani soi viihdyttävänä ja taivaita halkovana oman tiensä kulkijana. Jotain ihmeellistä näissä tällaisissa bändeissä on. Yleensähän yhtyeiden basistit ovat mieluusti taka-alalla ja piiloutuvat eleettömästi pimeimpään takanurkkaan. Mutta ei freen maailmassa, ei totisesti. Näkemieni alan yhtyeiden soittajat ovat esiintyessään harvinaisen tasavertaisesti esillä ja erityisesti jo mainitut basistit ottavat suvereenisti oman osansa lavasta ja täysin ansaitusti niin. Joel Grip oli itseasiassa bändin visuaalisin soittaja ja välillä jo odotin miehen kasvattavan siivet ja pyrähtävän katonrajaan dervishinä kieppumaan. Meno oli todellakin vauhdikkasta ja dynaamista ja musiikkiin eläytyminen totaalista. Harmi, että valaistus ei mahdollistanut bändin esiintymisen dokumentointia parhaalla mahdollisella tavalla. Virkistävää musiikkia mainiolta yhtyeeltä.
Illan viimeiseen settiin lavalle nousi sitten ranskalais-suomalainen kokoonpano, kun Peeping Tomin seuraan liittyivät Kultaiset Vasarat ja varsin mielenkiintoinen ja erikoinen yhdistelmä meille esiintyikin, olihan soittamassa yht’aikaa kaksi rumpalia, kaksi kontrabasistia ja kaksi saksofonistia. Herrat soittivat vain yhden pitkän kappaleen, jonka aikana kuultiin melkeinpä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kaikki soittajat saivat tilaa omille kuvioilleen ja varsinkin basistien yhteistyö/kaksintaistelu oli hurjaa ja hienoa kuunneltavaa. Vapaa musiikki on upeaa mielenlaajennusta, kun asialla ovat tekijämiehet ja tässä tapauksessa edessämme oli lava täynnä toinen toistaan taitavampia ja luovempia muusikoita. Vaikuttava päätös hienolle illalle.
Kiitos illan esiintyjille, Vastavirran väelle ja yleisölle.
Tampere Jazz Happening jatkuu eri paikoissa viikonlopun ajan. Maanantaina 2.11 ovat jälleen vuorossa Huurupiilon mainiot jamit. Lauantaina 7.11 jammaillaan Blues Baarissa Rautatienkadulla, paikka ei ole iso, joten tulkaapa ajoissa paikalle. 10.11 ovat sitten vuorossa BluesLoversien jamit Yo-talolla ja teemana on tällä kertaa ”R ’n’ B goes Jamaica”. 12.11 on Down Home Kivessä esiintymässä maailmanluokan huippuharpisti Carlos Del Junco. Lauantaina 17.11 Yo-talon Sooloklubilla esiintyy Tuomari Nurmio. Käykää keikoilla. See ya’
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia, eikä niitä saa käyttää ilman lupaa.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon