Erikoinen kirjasarja: helmiä sotahistoriasta kiinnostuneille

Joskus nuoruudessa osuii käsiini isäni kirjahyllystä merisodasta, tarkemmin sanottuna sukellusvenesodasta kertova romaani. Luin teoksen jo nuorena miehenä useita kertoja, ja joka lukukerralla ihmettelin sen kerronnasta huokuvaa aitouden makua.

Vuosia, vuosia myöhemmin huomasin jonkun kesätapahtuman kylkiäiskirppiksellä teoksen, jonka kirjoittaja kilautti välittömästi kelloa: sama kirjoittaja kuin edellä mainitulla, olipa aihepiirikin sama. Nappasin kirjan reppuuni ja luin sen heti kotiin päästyäni. Vaikutelma oli paljolti saman suuntainen tässä kuin edellisessäkin. Tämänkin kirjan olen sittemmin lukenut useita kertoja.

Pari vuotta sitten hoksasin jossain kirppishyllyn kulmassa jälleen tutun kirjoittajanimen: jo kolmas kirja samalta kirjoittajalta ja edelleen lähes samasta aihepiiristä. Tämä teos ei enää yltänyt aivan samalle tasolle kuin kaksi edellistä, mutta oli silti mielenkiintoinen tuttavuus.

Jokunen viikko sitten vilkaisin hetken mielijohteesta AdLibris-kirjakaupan tarjontaa ja huomasin hämmästyksekseni, että sieltä oli saatavana samaisen kirjoittajan esikoisteos, jota en kyllä kuvitellut enää mistään löytäväni. No, nyt pääsin sitten tutustumaan siihenkin.

Esikoisteoksen löytymisen myötä tutkailin sitten hieman tarkemmin kirjoittajan historiaa, mikä selittikin sitten kerralla, miksi hänen kerrontansa sukellusvenesodasta oli niin aidon tuntuista.

Kirjoittaja oli Edward L. Beach, amerikkalainen sukellusveneupseeri, joka teki sodassa 12 menestyksekästä partioretkeä, sai 10 kunniamerkkiä ja kohosi sodan lopulla sukellusveneen päälliköksi. Beachin sodanjälkeinen palvelus huipentui päällikkyyteen ensimmäisessä ydinsukellusveneessä, joka kiersi maapallon ympäri pintautumatta kertaakaan. Ei todellakaan ole siis ihme, jos kirjoittajan ote sukellusveneisiin ja sukellusvenesotaan huokuu aitoutta – harvassa ovat miehet, jotka ovat yhtä paljon aiheesta kokeneet ja jääneet henkiin kokemuksistaan kertomaan.

Pian sodan jälkeen julkaistu esikoisteos ”Submarine!” (ei suomennettu) on sotahistoriallinen kooste usean amerikkalaisen sukellusveneen (niin kirjoittajan omien kuin muutaman muunkin) sotapartioista. Tällaisena teos on varsin ainutlaatuinen.

Seuraavat kaksi, vuonna 1955 julkaistu ”Run Silent, Run Deep” (suom. Aja ääneti, aja syvällä) sekä vuonna 1972 julkaistu ”Dust on the Sea” (suom. Pinnalle jää vain pöly) ovat sukellusvenesodasta kertovia romaaneja, joiden molempien pääosassa on sama sukellusveneen kapteeni miehistöineen. Uusin teoksista on vuonna 1978 julkaistu ”Cold is the Sea” (suom. Kylmä meri), jonka päähenkilöt ovat pitkälti samat, mutta tapahtumaympäristönä kylmän sodan aikainen ydinsukellusvene.

Esikoisteoksen lukeminen avasi koko paketin. Sukellusvenesodasta kertovat romaanit perustuvat molemmat lähes täysin ja vieläpä varsin pienin muutoksin esikoisteoksen partioraportteihin ja tosikertomuksiin, vaikka kertomusten osia ja henkilöitä onkin hieman sekoitettu ja yhdistelty – romaanit ovat siis taustaltaan suunnilleen niin lähellä autenttista historiaa kuin romaani ylipäätään voi olla.

Kirjasarja on siis kokonaisuutena todella erikoinen. Ensiksi syntyi historiallinen teos, jonka aiheista sitten kolmenkymmenen vuoden aikana syntyi kolme romaania.

Erikoisuutensa lisäksi kirjasarja on jokaiselle sotahistoriasta kiinnostuneelle hyvinkin suositeltavaa luettavaa – ehkä viimeisen kirjan osalta hieman varauksin.

Katselukerrat: 122

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 3. toukokuu 2017 10:48

Olen 50-luvun loppupuolella ko kirjailijan teoksen pohjalta tehdyn elokuvan "Aja hiljaa, aja syvällä", katsellut. Sittemmin kirjankin lukenut.

Kari Rönkä kommentoi_ 4. toukokuu 2017 06:12

Joo, kirjan pohjalta tehtiin tosiaan Hollywood-elokuva, jonka olen itsekin vuosia sitten nähnyt. Se noudatti Hollywood-elokuvalle niin kovin yleistä linjaa ja muistutti alkuteosta vain etäisesti. Kirjan varsinaisesta aihepiiristä, sukellusvenesodasta, elokuva oli aika kaukana.

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 4. toukokuu 2017 07:11

Kyllähän kun kirjan luin; samaan tulokseen tulin. Tuolla joitain päiviä sitten kun tein avauksen eräänlaisesta "sukellusvenesodasta", "Sukellusvene sumusta", siinä tuli erityisen hyvin esille se seikka, että kun ja erityisesti omakohdaisia, dokumentteihin perustuviakin kirjoja kirjoitetaan; esille tulee kyllä tosiasiat mutta vain 50%; vastapuolen aineistoa jos ei ole saatavilla saadaankin vaikkakin hyvä mutta eräällä tavalla vajavainen (historiallisesti) tulos.

Kaikenkaikkiaan, kirja oli kyllä hyvä ja todentuntuinen. Sen kirjan nimittäin sain vasta muutama vuosi sitten.

Kari Rönkä kommentoi_ 4. toukokuu 2017 07:22

Erittäin monet kohdat, aivan detaljeja myöten, ovat tuossa "Aja ääneti, aja syvällä" -teoksessa suoraan esikoisteoksesta poimittuja, ja esikoisteokseen ne taas on poimittu sukellusveneiden taisteluraporteista, merivoimien raporteista ja osin myös japanilaisten raporteista. Ei siis ihme, jos on todentuntuista.

Kari Rönkä kommentoi_ 4. toukokuu 2017 07:27

Nuo kolme avauksessa mainitsemaani Beachin teosta ovat sukellusvenesodasta kertovien teosten huippua. Samaan kastiin kuuluu saksalainen "Hait ja pienet kalat" (Wolfgang Ott). Pöydällä odottaa vielä lukemista Lothar Buchheimin "Das Boot", josta tehtiin samalla nimellä elokuva, yksi parhaista sotaelokuvista, mitä olen nähnyt.

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 4. toukokuu 2017 07:34

Tuo minun kirjani näyttäisi olevan vuodelta 1978; divarista ostin kun elokuvankin poikasena olin nähnyt.

Kari Rönkä kommentoi_ 4. toukokuu 2017 07:41

Kirjasta on näemmä otettu uusintapainos tai -painoksia. Ensimmäinen suomenkielinen painos julkaistiin jo 50-luvun lopulla.

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 4. toukokuu 2017 08:10

Alkuperäinen on vuodelta 1958; suomennos,sitä jonkinverran olen etsiskellyt. Mielenkiintoni kohdistuu; paljonko esim dokumenttiaineistojen käsittely 20-vuodessa on saanut lisäväriä.

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 4. toukokuu 2017 09:59

Niin ja Kari Rönkä; kyseiset kirjat luokitellaan "sotaromaaneihin" kuten kuuluukin. Sotahistoria on monimutkainen ja joskus vaikeakin aihe; vuodetkin sitä saattavat käsitteiden osalta muunnella.

Niin ja Suomen sotahistoria oli 20-60-luvuille saakka yhtenäistä; sittemmin tulivat uudet tutkijat, mm Venäjän sota-arkistot avautuivat, ...ainakin osittain. Sotahistoriaa kirjoitettiin nyt uudestaan.

II-maailmansodan historiaa on kirjoitettu uudestaan lukemattomat kerrat vuosikymmenin; totuuden saaminen lienee vieläkin kyseenalaista.

Sotahistoria ja sotaromaanit ovat mielestäni eri asia; joskin molemmat, varsinkin sotahistoria minulle mielenkiintoista mutta sotaromaanit; eivät niinkään, ainoastaan kuriosiitteina.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot