Ei mikään helppo keikka
Eilen illalla juhlin edessä olevaa viikon "sinkkulomaa" teellä ja hapankorpulla.
Juhlat loppui kerrasta tajuntaa viiltävään rasahdukseen - alahampaasta lähti paikka ja kun syljeskelin epämääräistä kamaa suustani huomasin, ettei mikään ihan pieni paikka. Siinä meni sitten nekin kauan odotetut pirskeet pilalle.
Voi itku.
Kellon ollessa jo likimain sata ei näiltä sivukyliltä kannata lähteä siihen aikaan mihinkään lääkäriin. Pari buranaa huiviin ja miljoona iltarukousta siitä, että hammas ei huomaisi, että siltä on lähtenyt hattu päästä.
Ei se vissiin huomannut, kun se oli ihan hiljaa.
Minun olisi tehnyt mieli huutaa järkyttävän kovaa ilman mitään syytä ihan jokaiselle vastaantulijalle, mutta talo huokui tyhjyyttään; eikä sitä nyt ihan itsekseenkään viitsi kiukutella. Teet jäähtyi ja hapankorput jäivät odottamaan parempaa purukalustoa. Tosi sääli, sillä joskus vaan jostain syystä tekee mieli niitäkin korppuja ihan älyttömästi....
Noh - yö meni ja aamu tuli.
Vessan peilistä katsoi aamulla sen näköinen tyyppi, että teki mieli irvistää. Ihan ei tullut uni silmään yöllä ja sitten kun tuli, niin siinä teatterissa nähtiin vaan järkyttäviä painajaisia valkotakkisista hammaslääkäreistä, jotka väen vängällä repivät puutarhasaksien kokoisilla tongilla allekirjoittaneen hatutonta hammasta.
Erittäin työorientoituneena ihmisenä lähdin kuitenkin aamuntunneiksi töihin, joka sekin taisi olla virhetikki. Vähän, kun myyntimiehille sattui mainitsemaan, että tarttee lähteä hammaslääkäriin, niin johan alkoi tulla toinen toistaan järkyttävämpiä stooreja eetteriin.........
Eikä säälin hippuakaan keneltäkään.
Ennen puoltapäivää lähdin ajelemaan rustoja repivässä päänsäryssä takaisin Orivedelle ja päivystykseen. Olo ei ollut kaksinen ja oksetti pelkkä ajatuksin hammashoitolan odotushuoneen hajusta.
Tekoreipas vastaanottotäti toivotteli hyviä päivä ja en oikein saanut vastattua mitään, koska mielestäni tämä päivä nyt ei ollut mitään hyvää nähnytkään. Irvistin vain ja istuin paikalleni odotustilaan, jossa viiltävien porien äänet risteilivät edessuntakaisin juuri minun tuolini paikalla. Kukaan muu odotushuoneessa ei tuntunut kuulevan mitään ja mikä pöyristyttävää, niin siellä jopa naureskeltiin ja luettiin jotain ihme kotiliesiä....
Odottelin siinä sitten tovin jos toisenkin ja voitte vain arvata, että olisin niin mielelläni ollut ihan missä muualla tahansa kuin siinä. Kun nimeni sitten huudettiin, niin pakotin itseni kävelemään äänen suuntaan ja hoin pääkoppani sisällä, että "olet aikuinen käyttäydy kuin aikuinen olet aikuinen käyttäydy kuin aikuinen...."
Istuin käskystä siihen hirvittävään tuoliin lähes pää alaspäin ja kaikki instrumentit tuupattiin välittömästi suuhuni. Viiltävän kirkas valo sokaisi silmäni, ennenkuin joku ymmärsi tökätä minulle jotkut kakkulat nenän päälle. Jotain minulta siinä kysyttiinkin, mutta ilmeisesti ei edes odoteltu vastausta, koska en olisi siihen sillä instrumenttimäärällä millään pystynytkään.
Helvetillisen puolituntisen jälkeen minut päästettiin vapauteen ja voitte kuvitella, että lähdin sileltä yhtenä viivana. Niin viivana, että se tekopirteä vastaanottotäti huuteli perääni, että mikä unohtui. Pakko oli siis tulla takaisin vielä maksamaan siitä lystistä, joka sai minut hermoraunion partaalle.
Tyynen viileästi maksoin laskuni ja lähdin päätäni nyökäten ja huojentuneena huojuen pois.
Tarinan opetus.
Tästä lähtien liitän jokaiseen iltaruokoukseeni säkeen olemassa oleville hampailleni, että ne huomaisivat pitää hatut päässä. Pakkaskelitkin tulossa ja kaikkea....
Juhlat loppui kerrasta tajuntaa viiltävään rasahdukseen - alahampaasta lähti paikka ja kun syljeskelin epämääräistä kamaa suustani huomasin, ettei mikään ihan pieni paikka. Siinä meni sitten nekin kauan odotetut pirskeet pilalle.
Voi itku.
Kellon ollessa jo likimain sata ei näiltä sivukyliltä kannata lähteä siihen aikaan mihinkään lääkäriin. Pari buranaa huiviin ja miljoona iltarukousta siitä, että hammas ei huomaisi, että siltä on lähtenyt hattu päästä.
Ei se vissiin huomannut, kun se oli ihan hiljaa.
Minun olisi tehnyt mieli huutaa järkyttävän kovaa ilman mitään syytä ihan jokaiselle vastaantulijalle, mutta talo huokui tyhjyyttään; eikä sitä nyt ihan itsekseenkään viitsi kiukutella. Teet jäähtyi ja hapankorput jäivät odottamaan parempaa purukalustoa. Tosi sääli, sillä joskus vaan jostain syystä tekee mieli niitäkin korppuja ihan älyttömästi....
Noh - yö meni ja aamu tuli.
Vessan peilistä katsoi aamulla sen näköinen tyyppi, että teki mieli irvistää. Ihan ei tullut uni silmään yöllä ja sitten kun tuli, niin siinä teatterissa nähtiin vaan järkyttäviä painajaisia valkotakkisista hammaslääkäreistä, jotka väen vängällä repivät puutarhasaksien kokoisilla tongilla allekirjoittaneen hatutonta hammasta.
Erittäin työorientoituneena ihmisenä lähdin kuitenkin aamuntunneiksi töihin, joka sekin taisi olla virhetikki. Vähän, kun myyntimiehille sattui mainitsemaan, että tarttee lähteä hammaslääkäriin, niin johan alkoi tulla toinen toistaan järkyttävämpiä stooreja eetteriin.........
Eikä säälin hippuakaan keneltäkään.
Ennen puoltapäivää lähdin ajelemaan rustoja repivässä päänsäryssä takaisin Orivedelle ja päivystykseen. Olo ei ollut kaksinen ja oksetti pelkkä ajatuksin hammashoitolan odotushuoneen hajusta.
Tekoreipas vastaanottotäti toivotteli hyviä päivä ja en oikein saanut vastattua mitään, koska mielestäni tämä päivä nyt ei ollut mitään hyvää nähnytkään. Irvistin vain ja istuin paikalleni odotustilaan, jossa viiltävien porien äänet risteilivät edessuntakaisin juuri minun tuolini paikalla. Kukaan muu odotushuoneessa ei tuntunut kuulevan mitään ja mikä pöyristyttävää, niin siellä jopa naureskeltiin ja luettiin jotain ihme kotiliesiä....
Odottelin siinä sitten tovin jos toisenkin ja voitte vain arvata, että olisin niin mielelläni ollut ihan missä muualla tahansa kuin siinä. Kun nimeni sitten huudettiin, niin pakotin itseni kävelemään äänen suuntaan ja hoin pääkoppani sisällä, että "olet aikuinen käyttäydy kuin aikuinen olet aikuinen käyttäydy kuin aikuinen...."
Istuin käskystä siihen hirvittävään tuoliin lähes pää alaspäin ja kaikki instrumentit tuupattiin välittömästi suuhuni. Viiltävän kirkas valo sokaisi silmäni, ennenkuin joku ymmärsi tökätä minulle jotkut kakkulat nenän päälle. Jotain minulta siinä kysyttiinkin, mutta ilmeisesti ei edes odoteltu vastausta, koska en olisi siihen sillä instrumenttimäärällä millään pystynytkään.
Helvetillisen puolituntisen jälkeen minut päästettiin vapauteen ja voitte kuvitella, että lähdin sileltä yhtenä viivana. Niin viivana, että se tekopirteä vastaanottotäti huuteli perääni, että mikä unohtui. Pakko oli siis tulla takaisin vielä maksamaan siitä lystistä, joka sai minut hermoraunion partaalle.
Tyynen viileästi maksoin laskuni ja lähdin päätäni nyökäten ja huojentuneena huojuen pois.
Tarinan opetus.
Tästä lähtien liitän jokaiseen iltaruokoukseeni säkeen olemassa oleville hampailleni, että ne huomaisivat pitää hatut päässä. Pakkaskelitkin tulossa ja kaikkea....
-
Hannu Tiainen kommentoi_ 29. syyskuu 2009 16:09 - Jos ajattelee positiivisesti, että nuo jonka luota poistuit viivana ja lähes hermoraunion saanena, niin pääsit kuitenkin lähes heti etkä viidestoistapäivä, ja kun illalla rauhoittuneena mietit asiaa lähemmin, olivat he loppujen lopuksi hyväntekijöitä.
-
PIPSA kommentoi_ 29. syyskuu 2009 16:16 - Ihan en ole vielä niin seesteytyneessä tilassa:):)
-
P-M Lifländer kommentoi_ 29. syyskuu 2009 17:28 - Tuttuja tilanteita vastaavasta itselläni kirjan verran kerrottavana. Kerran söin pähkinää ja etuhampaasta irtosi pieni pala luuta.Olin kuin orava.Nyt muistettava,ettei kaikkein kovimpia pähkinöitä kannata mennä hampailla enää aukomaan.Putoaa loputkin hampaat.Voimia Pipsalle, ihanaa kuitenkin kun on hammaslääkäreitä olemassa ja apua saatavissa.Itse menen mielelläni aina hammaslääkärille, enkä koskaan pelkää, minut puudutetaan aina.Hammaslääkärini on nuori ja komea mies.Jee!
-
Aapeli kommentoi_ 29. syyskuu 2009 18:25 -
Minulla on hammaslääkärini kanssa sopimus, että sanon päivää vasta kun on puudutettu. Kauhunkankean suhteemme alussa sanoin, että jos haluat nähdä työvälineitäsi loppupäivän puuduta kunnolla. Nimittäin jos sattuu olen kaukana parkkipaikalla välinepöytä sylissäni.
Puudutti kunnolla,
Minut nähdessään lääkäri kysyykin koodisanoilla "Tönkkö vai supertönkkö". Valitsen usein sen super-alkuisen.
Minulla on hyvä lääkäri, mutta lääkärillä huono potilas;)
-
PIPSA kommentoi_ 29. syyskuu 2009 18:35
- Mistähän tuollaisia lääkäreitä saisi, jotka puuduttaisi jo kilsan ennen odotushuonetta:):) se sopisi mulle..........ja jos vielä puhelimessa saisi jotain rauhottavaa kun varaa aikaa..... sellaisen ottaisin het kättelyssä.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon