Edelleenkin on suomalaisia kommunisteja, jotka puolustelevat tällaista sotarikollisuutta

http://www.is.fi/suomi100/art-2000005170672.html

"Partisaanien isku Seitajärven kylään Savukoskella kesällä 1944 on yksi koko sodan hirveimpiä iskuja suomalaisia siviilejä vastaan. Paavo Saviaro, 92, saapui savuaville raunoille, joilta naiset ja lapset oli viety murhattaviksi. Tuho syrjäisessä Seitajärven kylässä Savukoskella oli totaalinen aamulla 7.7.1944. Neuvostoliiton partisaaniosasto oli tehnyt iskun satojen kilometrien päähän rintamalinjasta. Siviilien asuttama kylä, jota suojasi vain muutama sotilas, oli yllätetty täydellisesti valoisassa kesäyössä."

"Viikko Seitajärven iskun jälkeen heinäkuussa 1944 neuvostopartisaanit iskivät vähän pohjoisempana sijainneeseen Lokan kylään, jota ei oltu evakuoitu. Kylä poltettiin ja 19 kyläläistä tapettiin."

Tällaista rikollisuutta edelleenkin jokunen kommunisti puolustelee erilaisin tekosyin.

Katselukerrat: 1079

Juhani Putkinen kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 19:44

Tässä artikkelissani olen kertonut hieman niiden Venäjän partisaanien urotöistä.

Hapan Kaali kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 20:13

Melkoinen syytös Orwell?!  Kyllä tällaista pitäisi todistella.

Timo Lennart kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 20:22

Muistaakseni on sellainen kirjakin, kuin -vaiettu sota- , mutta en nyt tässä muista kuka sen oli kirjoittanut.

Juhani Putkinen kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 20:28

Pätkä siitä artikkelistani:

Partisaanien hyökkäykset Suomeen

Venäjä ja venäläiset "partisaanit" valehtelevat hyökänneensä Suomessa vain sotilaskohteisiin - todellisuudessa hyökkäsivät suojattomiin siviilikyliin murhaten siviilejä (naisia, lapsia ja vanhuksia).

Piiloniemi

»Kertomuksen mukaan varuskuntaan hyökkäsi 30-miehinen joukkue, jota johtivat N. I. Kovalov ja I. I. Buzinin. Partisaanit ovat kuvanneet Kuprijanovin mukaan paikkaa yksinäiseksi paikaksi, yhden talon (kasarmin) varuskunnaksi, jonka talon äärellä olisi ollut useita muita rakennuksia. "Talosta alkoi ammunta, kun partisaanit lähestyivät sitä. Taistelu jatkui. Partisaanit heittivät kranaatteja ikkunoihin. Oli kova meteli. Lopulta 47 suomalaista sotilasta kaatui. Partisaanijoukkue tuhosi lisäksi 32 polkupyörää, radioaseman, neljä varastoa ammusvarastoineen ja muita rakennuksia. Joukkue sai saaliiksi ruokaa, jota se kipeästi tarvitsi."

Suomalainen kertomus tapahtumasta on erilainen. Partisaanit hyökkäsivät 4.8. Piiloniemessä yksinäiseen taloon, jossa oli töissä neljä kiväärein aseistautunutta miestä. He ampuivat pihalle tunkeutuneita partisaaneja ja pääsivät siten pakenemaan metsään ilman vahinkoja. Partisaanit heittivät talon sisälle kranaatteja ja sytyttivät ulkorakennukset tuleen.»[xiii]

Lokka

»Osaston komentaja sähkötti 16. päivänä heinäkuuta hyökkäyksestä Belomorskiin [partisaanien päämajaan - jp]: "Lokan varuskunnan tuhoamisessa on tapettu suomalaisia upseereja, sotilaita ja palvelusväkeä 131 henkeä, koulutettuja koiria 5, lehmiä 35, hevosia 6, poltettu asuintaloja 24, sotilaiden kasarmeja 2, esikuntarakennuksia 2, tavaravarastoja 2, postitoimistoja 2, suksivarastoja 2, joissa yli 200 suksiparia ja 30 ahkiota, aittoja ja muita talousrakennuksia 4, polkupyöriä 11, vakinaisia radioasemia 1, räjäytetty siltoja joen yli 1. Saatu sotasaaliiksi postia, kirjeenvaihtoa, rahaa 5100 markkaa ja monia muita esineitä. Taistelu kesti 1 tunnin ja 20 minuuttia. Meidän tappiomme: kuolleita 5 henkilöä, haavoittuneita 8, heistä 6 henkilöä pahasti. Hajotettu kivääri, pistooli Mauser, 2 RPD-konekiväärin lipasta".

Sähkeen alkuperäinen, salakielinen kappale on Karjalan tasavallan arkistossa.»[xiv]

»Lokassa kaatui kymmenen partisaania, heistä kaksi haavoittunutta toisten partisaanien luodeista.»[xv]

»Lokassa ei ollut varuskuntaa, siellä oli vain tavallinen suomalainen siviilikylä, jossa partisaanien hyökkäyksessä kuoli 21 siviili-ihmistä - lapsia, naisia ja miehiä, eikä yhtään sotilasta.»[xvi]

»Partisaaneja vastaan taisteli kaksi miestä, toinen heistä heikosti.»[xvii]

Seitajärvi

»Hyökkäyksessä, joka tapahtui aamuyöllä 7.7.1944, kuoli neljätoista kylän siviiliasukasta ja kaksi vartioryhmän sotilasta. Lisäksi partisaanit vangitsivat kolme siviiliä ja kaksi sotilasta.»[xviii]

»Eemelin synnyinperhe menetti partisaaneille molemmat vanhemmat ja viisi tytärtä. Äiti ja tyttäret surmattiin ja isä vangittiin. Yksi tyttäristä, kahdeksanvuotias Mirja, löydettiin ruumiskasasta elävänä, kahdesti pistimellä lävistettynä.»[xix]

»Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik muodostivat yhteisen hyökkäysyksikön, johon kuului 48 miestä ja naista. Suurin osa partisaaneista jäi kylän lähistöllä metsään "hävitystehtäviä varten". Partisaanien jättämien tietojen mukaan Seitajärvellä oli vahva varuskunta.»[xx] Todellisuudessa jälleen suojaton siviilikylä.

»"Minä kerron tämän asian", Valentin aloittaa. "Meillä oli kolme vankia, kun pakenimme suomalaisia. Kun olimme jo lähellä rajaa ja kulkeneet yli kolme päivää, esikunnasta tuli määräys luopua vangeista. Kukaan meistä ei olisi halunnut ampua heitä, mutta muuta ei kuulemma voitu tehdä. Meillä oli vankina sisarukset, tyttö ja poika ja suomalainen sotilas. Olimme sopineet, että emme ammu sisaruksia toistensa nähden. Poika vietiin kauemmaksi, ja sen jälkeen olin näyttävinäni tytölle jotakin metsässä ja kun tyttö katsoi metsään, ammuin hänen takaraivoonsa kaksi laukausta.»"[xxi]

»Partisaanit sitoivat uhriensa silmät vaatekappaleilla, jotka olivat saaneet ryöstösaaliina kylän taloista. Useimmat uhreista olivat makuulla kasvot alaspäin, kun heidät ammuttiin. Vain Mirja säästyi: "Istuin äidin sylissä ja näin siteeni reunan alta, kuinka eteemme tullut mies ampui äitiä, eikä äiti pitänyt minusta kiinni enää sen jälkeen. Näin, kuinka kaksi vuotta minua nuorempaa [6-vuotias - jp] Katria pistettiin puukolla. Sitten joku ampui minua niskaan ja kaaduin maahan. Luulin olevani kuollut ja odotin, milloin kuolema on erilaista kuin elämä. Koska erilaisuutta ei tullutkaan, tiesin olevani elossa, mutta tekeydyin kuolleeksi. En tuntenut kipua. Huolestuin siitä, että side ei peittänyt riittävästi silmiäni, joten yritin huomaamattomasti korjata siteen paikkaa. Partisaaneista joku huomasi käteni liikkeen, nosti minut jalasta ilmaan ja lävisti pistimellä. Tunsin pistimen lävistyksen oikeassa rinnassani ja odotin taas kuolemaa, mutta olin yhä elossa ja ääntä päästämättä näyttelin kuollutta. Partisaani työnsi pistimensä kuitenkin vielä toisen kerran rintani läpi, heitti minut maahan ja potki päälleni sammaleita. En itkenyt enkä liikkunut. Kaikki partisaanit lähtivät."»[xxii]

»Ollilan perheen pakolaiset juoksivat ja kävelivät Värriölle, puolentoista tunnin aikana, ja äiti Marja sai tehdyksi hälytyksen sotilaiden puhelinvartioon, josta tieto meni Osasto Saun tukikohtaan kello 5.30. --

Jälkikoirien avulla sotilaat pääsivät partisaanien jäljille. He kohtasivat ensin sadanviidenkymmenen partisaanin leirijäännökset ja sen jälkeen suon, jossa oli kuoliaana hevonen. Jälkiä edetessään sotilailla oli pelko siitä, että he kohtaisivat kuolleita kyläläisiä. Paavonmaan murhapaikalle tullessaan heidän oli vaikea käsittää tapahtunutta. He näkivät välittömästi, että uhrit oli tapettu teloitusrituaalien mukaan. Melkein kaikki ruumiit olivat joko kokonaan tai osittain alastomina. Sotilaat varmistivat jokaisen uhrin tilan. Mirjassakaan ei näkynyt aluksi elonmerkkejä, mutta kun hänen silmäluomiaan raotettiin, huomattiin hänen pupillinsa reagoivan. Varovaisella lämmittelyllä ja puhuttelulla sotilaat saivat hänen luottamuksensa, ja Mirja uskalsi elää näkyvästi. Pian hän jo kertoi ensimmäiset tietonsa tapahtumista.

Radiolla tilattiin saksalainen lentokone, joka vei Mirjan Sallan Alakurtille saksalaiseen kenttäsairaalaan.»[xxiii]

Pätkä STT:n uutisesta: "Sotilaamme tapasivat erämaasta noin 6 km:n päästä puheena olevasta kylästä erään pikkutytön haavoittuneena sekä yhden sotilaan ja 7 siviilihenkilöä surmattuina, Heidät oli surmattu takaapäin ampumalla tai teräasein pistämällä. Partisaaniosaston takaa-ajo jatkuu."[xxiv]

»Maaherra Hillilä pyysi yhteysesikunta Roin esityksestä tutkijaryhmän tekemään oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset Seitajärven uhreille. Ryhmään kutsuttiin Haaparannasta ruotsalainen lääkäri Richard Lindgren. -- Pöytäkirjan laati nimismies Esko Enojärvi. --

Uhrit oli ammuttu joko päähän, niskaan tai kaulaan. Tytöistä viisivuotias Valma oli surmattu lyömällä veitsellä niskaan ja puolivuotias Ritva lyömällä tylpällä esineellä päähän. Viisitoistavuotiasta Marttaa oli sekä ammuttu kaulaan että puukotettu rintaan. Aino-äitiä oli ammuttu kaulaan ja hänen kallonsa oli murskattu. Tyyne, joka sai surmansa jo hyökkäyksen yhteydessä, oli kuollut päähän osuneeseen räjähtävään luotiin.

Tutkimuksessa ei voitu saada selville, oliko uhrit raiskattu. Ruumiit oli valitettavasti pesty ennen tutkimuksia, ja teloituksesta oli kulunut jo yhdeksän päivää. Eräät jäljet vain viittasivat raiskauksiin. -- Väkivallan monet merkit viittaavat myös kiduttamiseen tai kuolleen lapsen ruumiin häpäisemiseen. -- Ruumiiden pesijät ovat olleet varmoja siitä, että uhrit oli raiskattu.»[xxv]

Valehtelu

Olisikohan Venäjä ja venäläiset ns. patologisia valehtelijoita? Olisikohan valehtelu geeneissä?


[i] Antero Kautto, Stalinin istunnot Suomen ja Baltian kohtalo Neuvostoliiton asiakirjoissa 1939-40, 1982, sivu 31

[ii] Suomi 85 (Ohto Manninen) Itsenäisyyden puolustajat Rintamalla, 2002, sivu 112

[iii] G. Mannerheim, Muistelmat toinen osa, 1952, sivut 232-233

[iv] Viktor Suvorov, Enesetapp, 2001, sivu 34

[v] Viktor Suvorov, Enesetapp, 2001, sivut 269-276

[vi] John Mosier, Deathride, 2010, sivut 343-344

[vii] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 139

[viii] Mark Solonin, Katastroofi anatoomia, 2009, sivu 255

[ix] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 138

[x] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 167

[xi] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 168

[xii] John Mosier, Deathride, 2010, sivu 167

[xiii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 181-182

[xiv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 199

[xv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 201

[xvi] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 206

[xvii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 207

[xviii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 25

[xix] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 25-26

[xx] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 104

[xxi] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 106

[xxii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 124

[xxiii] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivut 128-129

[xxiv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 130

[xxv] Veikko Erkkilä, Vaiettu sota, 1998, sivu 131

Timo Lennart kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 20:43

Jaa, niinpä olikin; Veikko Erkkilä.

Ahti Pontinen kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 23:09
Oikeastaan kun kaivaa vähänkin pintaa syvemmältä lopulta jokainen kommunisti joko vähättelee tai kieltää jopa täysin kaiken kommunismin historian ja jopa jotkut sen opitkin. Kaikki käännetään tousinpäin ja kaikki ollut ja on hyvää vaikka se kaikki hyvä on täysin hypoteettista se etsitään kuin se olisi tapahtunut tai itsestään selvästi tapahtuu. Muut taas ovat täysin toisin ne käännetään ihan toisinpäin ja kaikki paha kaivetaan. Sitten on myös jos on jotain edes vähän joka on kommunistivastaista, siitä vasta syntyykin propaganda etyä on jotain tiettyä.

Sama juttu toki muidenkin uskovaisten kanssa.
Orwell kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 23:09

"Melkoinen syytös Orwell?!  Kyllä tällaista pitäisi todistella."

Tämä on todistettu julkisesti moneen kertaan.

Täytyy Kaali olla sokea, kuuro ja lukutaidoton, jos on kaiken julkisesti kerrotun tiedon onnistunut ohittamaan.

Sama koskee sitä, jos on pystynyt ohittamaan ne partisaanirikollisia puolustaneet kirjoitukset vuosien mittaan.

Ahti Pontinen kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 23:20
Totta.
John kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 23:38
Ei ne kommarit ole meille ongelma nykypäivänä. Vihreät ovat iso ongelma. Suomalaisia kommareita taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta talvisodassa.
Ahti Pontinen kommentoi_ 16. huhtikuu 2017 23:44
Niinkin.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot