Bob Brozman Down Home Kivessä 22.10.2009
Bob Brozman teki sen. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä Down Home Kivi oli loppuunmyyty. Paikka oli todellakin täyteen tupattu ja tunnelma miestä lavalle odotellessa oli sähköinen. Paikalla oli myös BluesLoversien hallitus kokonaisuudessaan. Eipä sitäkään ole aikaisemmin tapahtunut. Vielä huomasin, että yleisön joukossa olivat jostain syystä varsin vahvasti edustettuna kitaraa soittavat ihmiset, hmm. Luvassa oli siis jotain erikoista ja paikka suorastaan kihisi maestroa odotellessamme.
Mies ei minulle ollut kovin tuttu entuudestaan, mitä nyt joitakin hänen kappaleitaan olin netistä kuunnellut ja katsellut. Olin siis tietoinen Brozmanin taitavuudesta. Kysymysmerkkinä oli se, olisiko hän vain kylmän virtuoosimainen soittaja ja epäilin hiukan, saisiko mies minkäänlaista tunnelmaa syntymään. No, se epäilys meni sitten niin metsään, kuin mikään voi mennä. Tunnelmaa oli heti alusta alkaen niin paljon, ettei sekaan tahtonut sopia.
Kuten jo ennakkomainoksessani totesin, miestä pidetään 20. vuosisadan amerikkalaisen musiikin kävelevänä arkistona. Sikäli tuokin arvio on pielessä, siis nimenomaan vähättelevä, että hän tuntuu hallitsevan amerikkalaisen sävelperinteen lisäksi hyvin laajalti muutakin maailmanmusiikkia. Illan kuluessa kuulimme erittäin monipuolisen otoksen musiikkia ympäri maailmaa. Mukana oli mm. bluesia, säveliä Hawaijilta, Papua Uusi-Guineasta ja lopuksi vieläpä suomalaissävyinen improvisaatio. Miehen teknisestä osaamisesta kertoo jotain, että useamman kuin kerran näin hyvien ja vielä parempienkin kitaristien ja muiden muusikoiden tuijottavan Brozmania epäuskoinen hymy jähmettyneenä huulilleen. Jos eläisimme sarjakuvassa, ajattelukuplassa olisi lukenut, “ Ei tuo ole mahdollista, ei noin osaa kukaan soittaa”. Vaan nyt ainakin sata tamperelaista musiikinrakastajaa tietää, että joku osaa. Ei todellakaan tarvitse ihmetellä, että Guitar Playerin lukijat ovat äänestäneet hänet kaksi kertaa maailman parhaaksi akustiseksi slide-kitaristiksi.
Sitten siihen tunnelmaan. Brozman osoittautui myös todella mainioksi stand-up koomikoksi. Juttua riitti, eikä se ollut mitään matalaotsaista yleisönkosiskelua puujalkavitseillä. Jokaisen biisin välissä salissa kaikui yleisön nauru, kun mies kertoi hervottomia tarinoitaan muun muassa naisen ja miehen välisestä suhteesta ja amerikkalaisesta politiikasta. Myös amerikkalainen sosiaalijärjestelmä ja sivistystaso saivat kokea teräviä sivalluksia mainiolla huumorilla ryyditettynä. Brozman veti myös yleisön mukaan esitykseen niin luonnollisesti ja karismaattisesti, etten sellaista ole ennen nähnyt. Olisittepa vaan kuulleet kun yleisö eli mukana esimerkiksi Cab Callowayn Minnie The Moocherissa, melkeinpä siinä jäi Blues Brothersissa nähty esitys toiseksi.
Illan soittimetkin on pakko mainita erikseen. Kuulimme kolmea erilaista metallikoppaista ja yhtä todella kaunista puista akustista kitaraa ja vielä ukulelea. Brozmanin käyttämä slide-putki on perinteisiä arvoja edustava, viskipullon kaulasta tehty putki, jota mies on käyttänyt jo kymmeniä vuosia ja näin ollen siitä huolehditaan erittäin tarkasti, eikä siihen saa koskea kukaan muu maestron itsensä lisäksi. Parissa kappaleessa mies käytti istuinlaatikkoaan rumpuna ja hyvinhän rytminkin pito häneltä kävi. Tietysti, mitenkäpä muutenkaan. Kitaransoiton aikana vanha, kovia kokenut kitarakotelo sai toimia bassorumpuna.
Tunnelma oli siis alusta loppuun asti niin korkealla, kuin vain salin katto salli. Mäkisen Jukka varoitti esittelyssään ihmisiä liiasta alkoholin nauttimisesta, koska meillä muutenkin tulisi olemaan vaikeuksia kotiinsa löytämisessä illan jälkeen, eikä Jukka tosiaankaan liioitellut tippaakaan. Päät olivat pyörällä, kun purkauduimme öiselle Keskustorille ja joidenkin suunnatessa vielä pankkiautomaatille käteistä hakemaan Brozmanin levyjen ostoa varten. Kiteytyksenä erään bluesinrakastajan kommentti, “sanakirjassa pitäisi olla inspiroivan synonyymina Bob Brozman”. Tuohon ei ole mitään lisättävää. Vuoden paras roots-konsertti.
Tuhannet kiitokset Bob Brozman ja kiitos hienolle yleisölle. Iso käsi myös Jukka Mäkiselle ja Robban Hagnäsille, joiden ansiosta saimme nauttia tästä mahtavasta illasta.
Keskiviikkona 28.10. Vastavirrassa jatkuu Fly Rite Festival. Esiintymässä ovat Peeping Tom meets Golden Hammer ja Pharaoh Pirttikangas. Torstaina sitten tavataan Down Home Kivessä Jaakko Heinonen Bandin parissa. Torstaina alkaa myös Tampere Jazz Happening. Avauskonsertissa Klubilla esiintyy Black Motor featuring Verneri Pohjola. Käykää keikoilla. See ya’
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia, eikä niitä saa käyttää ilman lupaa.
Mies ei minulle ollut kovin tuttu entuudestaan, mitä nyt joitakin hänen kappaleitaan olin netistä kuunnellut ja katsellut. Olin siis tietoinen Brozmanin taitavuudesta. Kysymysmerkkinä oli se, olisiko hän vain kylmän virtuoosimainen soittaja ja epäilin hiukan, saisiko mies minkäänlaista tunnelmaa syntymään. No, se epäilys meni sitten niin metsään, kuin mikään voi mennä. Tunnelmaa oli heti alusta alkaen niin paljon, ettei sekaan tahtonut sopia.
Kuten jo ennakkomainoksessani totesin, miestä pidetään 20. vuosisadan amerikkalaisen musiikin kävelevänä arkistona. Sikäli tuokin arvio on pielessä, siis nimenomaan vähättelevä, että hän tuntuu hallitsevan amerikkalaisen sävelperinteen lisäksi hyvin laajalti muutakin maailmanmusiikkia. Illan kuluessa kuulimme erittäin monipuolisen otoksen musiikkia ympäri maailmaa. Mukana oli mm. bluesia, säveliä Hawaijilta, Papua Uusi-Guineasta ja lopuksi vieläpä suomalaissävyinen improvisaatio. Miehen teknisestä osaamisesta kertoo jotain, että useamman kuin kerran näin hyvien ja vielä parempienkin kitaristien ja muiden muusikoiden tuijottavan Brozmania epäuskoinen hymy jähmettyneenä huulilleen. Jos eläisimme sarjakuvassa, ajattelukuplassa olisi lukenut, “ Ei tuo ole mahdollista, ei noin osaa kukaan soittaa”. Vaan nyt ainakin sata tamperelaista musiikinrakastajaa tietää, että joku osaa. Ei todellakaan tarvitse ihmetellä, että Guitar Playerin lukijat ovat äänestäneet hänet kaksi kertaa maailman parhaaksi akustiseksi slide-kitaristiksi.
Sitten siihen tunnelmaan. Brozman osoittautui myös todella mainioksi stand-up koomikoksi. Juttua riitti, eikä se ollut mitään matalaotsaista yleisönkosiskelua puujalkavitseillä. Jokaisen biisin välissä salissa kaikui yleisön nauru, kun mies kertoi hervottomia tarinoitaan muun muassa naisen ja miehen välisestä suhteesta ja amerikkalaisesta politiikasta. Myös amerikkalainen sosiaalijärjestelmä ja sivistystaso saivat kokea teräviä sivalluksia mainiolla huumorilla ryyditettynä. Brozman veti myös yleisön mukaan esitykseen niin luonnollisesti ja karismaattisesti, etten sellaista ole ennen nähnyt. Olisittepa vaan kuulleet kun yleisö eli mukana esimerkiksi Cab Callowayn Minnie The Moocherissa, melkeinpä siinä jäi Blues Brothersissa nähty esitys toiseksi.
Illan soittimetkin on pakko mainita erikseen. Kuulimme kolmea erilaista metallikoppaista ja yhtä todella kaunista puista akustista kitaraa ja vielä ukulelea. Brozmanin käyttämä slide-putki on perinteisiä arvoja edustava, viskipullon kaulasta tehty putki, jota mies on käyttänyt jo kymmeniä vuosia ja näin ollen siitä huolehditaan erittäin tarkasti, eikä siihen saa koskea kukaan muu maestron itsensä lisäksi. Parissa kappaleessa mies käytti istuinlaatikkoaan rumpuna ja hyvinhän rytminkin pito häneltä kävi. Tietysti, mitenkäpä muutenkaan. Kitaransoiton aikana vanha, kovia kokenut kitarakotelo sai toimia bassorumpuna.
Tunnelma oli siis alusta loppuun asti niin korkealla, kuin vain salin katto salli. Mäkisen Jukka varoitti esittelyssään ihmisiä liiasta alkoholin nauttimisesta, koska meillä muutenkin tulisi olemaan vaikeuksia kotiinsa löytämisessä illan jälkeen, eikä Jukka tosiaankaan liioitellut tippaakaan. Päät olivat pyörällä, kun purkauduimme öiselle Keskustorille ja joidenkin suunnatessa vielä pankkiautomaatille käteistä hakemaan Brozmanin levyjen ostoa varten. Kiteytyksenä erään bluesinrakastajan kommentti, “sanakirjassa pitäisi olla inspiroivan synonyymina Bob Brozman”. Tuohon ei ole mitään lisättävää. Vuoden paras roots-konsertti.
Tuhannet kiitokset Bob Brozman ja kiitos hienolle yleisölle. Iso käsi myös Jukka Mäkiselle ja Robban Hagnäsille, joiden ansiosta saimme nauttia tästä mahtavasta illasta.
Keskiviikkona 28.10. Vastavirrassa jatkuu Fly Rite Festival. Esiintymässä ovat Peeping Tom meets Golden Hammer ja Pharaoh Pirttikangas. Torstaina sitten tavataan Down Home Kivessä Jaakko Heinonen Bandin parissa. Torstaina alkaa myös Tampere Jazz Happening. Avauskonsertissa Klubilla esiintyy Black Motor featuring Verneri Pohjola. Käykää keikoilla. See ya’
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia, eikä niitä saa käyttää ilman lupaa.
-
V. Kirsikkala Jr. kommentoi_ 24. lokakuu 2009 18:50 - Bob Brozman on kitaran Victor Borge. Tiedätkö Jyrki jo edesmenneen tanskalaisen muusikko-koomikon, jonka konserteista puolet oli stand-up-komiikkaa?Tietysti tyylilaji on eri, mutta idea sama ja uppoaa monipuolisuutensa ansiosta yleisöön kuin häkä. Sääli etten tiennyt Brozmanin olevan näissä maisemissa, olisin varmasti tullut kuuntelemaan.
-
Jyrki Kallio kommentoi_ 25. lokakuu 2009 01:53 - Nimen olen kuullut, mutta lähempi tutustuminen on jäänyt väliin toistaiseksi.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon