blogien kirjoittaminen ja muka turhan päivästenasioiden kirjoittaminen

On selvä asia kun kirjoitat blokin tai toisenkin,  alkaa oleen selvä että minä tuon erittäin tärkeää asiaa esiin,  eihän sitä kukaan kirjoita sellaista joka olisi turhan päivästä asiaa .

Monasti tuossa on unohtunut se joka tuosta kirjoitus oikeudesta tulee,  siinä pitää olla myös sanan vastuu sitä ei pidä kenenkään unohtaa .

Itse kirjoitan nykyisin kolmeen blogi alustaan aamulehden ollessa aina kuitenkin se johon eniten kirjoitan koskapa se onkin kotiseutuni suurin äänen kannattaja .

Mutta vaikka kirjoitan noin,  en koskaan kirjoita samaa noihin toisiin bloki alustoihin,  niissä on eri asioita ja aamulehteenkin koitan kirjoittaa juuri Tampereen asioita .

noissa kahdessa pyrin  että ne olis paikallisesti päivän tärkeitä sille alueelle olevia uutisointia koskevaa joko arvostelua taikka jopa kehumista .

Aina tuo ei onnistu silloin otan valtakunnan tasolla olevia asioita ja enpä niissä paljonkaan  ole nokilleni saanut silti .

Mutta aina on kirjoittajan hyvä muistaa,  hänellä on vastuu mitä kirjoittaa,  se että julkinen media tuo virheellistä tietoa, eipä sille voi mitään mutta noinkin voi käydä .

Nykyään vähän liiankin usein seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Katselukerrat: 75

Pentti Tuominen kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 20:30

Minä en kirjoittele mihinkään muualle, enkä aina tännekään. Aika vaan ei yksinkertaisesti riitä, eikä aina halutkaan. Kerran on yksi kommenttini poistettu, sekin pari päivää sitten erään täällä vahvasti negatiivisesti propagandoivan kirjoittajan toimesta.Minä en ole poistanut ensimmäistäkään tämän kuuden- seitsemän vuoden aikana.

Minulla on muuten tili vielä tuolla valokuvasaitillakin, jolla harrastin kuvien esittämistä melkein päivittäin, sekin harrastus on toistaiseksi tauolla.

Pentti Tuominen kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 20:39

Täällä jos jotakuta kiinnostaa, yli 600 valokuvaa vapaasti käytettävissä. Ei mitää erikoista laatua.

http://kuvakisa.ning.com/profile/PenttiTuominen

teuvomast kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 20:44

No mulla on niitä sitten nuot kolme ja kun kirjoitan aina on ensin sen alueen ihmisten tilanne kyseessä .

No en poista minäkään jätän ne muiden huoleksi, no se poistaja tiedetään . terv tepivaari   

teuvomast kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 20:47

Pitää katsella ja Pentti niissä on varmaan suurin osa todella hyviä terv tepivaari

Kyuu Eturautti kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 21:54

Kirjoitan koska, ja pahoittelen kielen vaihtoa

it seemed like a good idea at the time"

teuvomast kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 23:21

Ei tuo niin outo kieli ole terv tepivaari 

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot