Ari Raunio & Juri Kilin - Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 (kirja)

On tullut luettua sotahistoriaa eräskin kirja, myös samoista taisteluista joista tämä kirja kertoo. Silti tämäkin kirja kannatti lukea. Kirjassa on hyvin runsaasti kohtuullisen hyviä karttoja, joten tekstin  sijoittaminen maastoon oli pääosin helppoa.

Pääsääntöisesti Ari Raunio ja muut suomalaiset kertojat (aktiiviupseereita tai evp.) kertovat taisteluista suomalaisen näkökulman ja Juri Kilin Venäjän arkistojen perusteella venäläisen näkökulman. Harvakseltaan löytyy kappaleita, jotka ovat yhdessä molempien kirjoittamia. Kilin on käyttänyt myös venäläisten kirjoittajien kirjoja lähteinään arkistolähteiden lisäksi.

Kilin on selvästikin pyrkinyt objektiivisuuteen, mutta kun venäläiset lähteet pääsääntöisesti valehtelevat, niin ei voida luottaa näihin venäläisiin tietoihin. Toki yhtymät ja komentajat ovat varmaankin totta, kuin myös taistelukäskyt - mutta kun tullaan tappioihin, niin ne ovat pääsääntöisesti valhetta. Joskus on ihan luotettavan tuntuisia numerotietoja jonkun yhtymän kyseisen päivän tappioista tietyssä taistelussa, mutta sellainen on poikkeus. On jopa vahvuuksia yhtenä ja toisena päivänä, mutta kun taaskaan ei ole sanaakaan paljonko tuli täydennyksiä sinä aikana, niin eipä niilläkään numeroilla ole hirveästi merkitystä.

Joskus on maininta, että yhtymän komppanioiden vahvuus oli keskimäärin 10-15 sotilasta, tai että yhtymä oli menettänyt taistelukykynsä - mutta se vanha perisynti, ettei omia tappioita kerrota rehellisesti on tässäkin kirjassa.

Ehkä mielenkiintoisimpia ovat juuri venäläisille yhtymille ja sotatoimiyhtymille annetut käskyt. Käsky annettu pvm/klo; sen ja sen yhtymän on hyökättävä sitä kautta ja saavutettava se ja se taso sinä ja sinä päivänä. Sitten kun käskyä ei saatu täytettyä, niin uusi käsky ehkä vaatimattomammin tavoittein, jne.

Komentajista on kunkin taistelun yhteydessä myös valokuva ja henkilöhistoria. Suomalaiset ovat pääsääntöisesti jääkäriupseereita ja jo Vapaussodassakin taistelleita. Mielenkiintoista on myös se kuinka upseerit urallaan olivat välillä puolustuslaitoksen puolella, sitten suojeluskuntajärjestön puolella ja taas puolustuslaitoksen puolella eri tehtävissä.

Erityiskiitoksen annan kirjalle siitä, että poikkeuksetta Vapaussotaa sanotaan Vapaussodaksi, eikä keksitä sille sodalle muita nimiä.

Katselukerrat: 567

Paul Tiililä kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 15:17

Hienoa. Siis tuo Vapaussota.

Kalle kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 15:46

Luin kyllä ko kirjan arvosteluja; ei nyt kovin hyviä. Vanha keino sotakirjallisuudessa on ottaa vastapuolen henkilöiden kirjoituksia mukaan; lisää myyntiä. Sotahistoriallinen teos ei nyt missään mielessä ollut.'

Enemmänkin sotahistoriaa ovat: Antero Viiton; Talvisota puna-armeijan silmin (sotapropagandaa, jonka suomalaisetkin osasivat), tai Timo malmin; Suomalaiset sotavangit.

Juhani Putkinen kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 15:51

Pohjola on luvannut useaan otteeseen olla kommentoimatta blogissani, mutta taas on kuitenkin kommentoimassa. Mitään positiivista Pohjolalta ei tule milloinkaan.

Kalle kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 16:16

Jaa, no olkoon sitten, että en kommentoi. Ole ja elä rauhassa.

Juhani Putkinen kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 16:49

Tämä kirja on nimenomaan oikeaa sotahistoriaa, eikä punikkien sepityksiä.

Sen divisioonan sen rykmentin se pataljoona oli ryhmittynyt puolustukseen juuri tässä paikassa tällä päivämäärällä. Sen vihollisen armeijakunnan se divisioona hyökkäsi tällä kaistalla alkaen kello se ja se. Se rykmentti oli vasemmalla, se rykmentti oikealla, se rykmentti sen rykmentin takana odottamassa läpimurtoa edetäkseen siihen suuntaan.

PetrusK kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 17:16

Isäni kertoi Talin, Leitimojärven ja Ihantalan taisteluista, että siellä tuli tunne notta "ryssille ei mahareta mitää, ne vaa tulooo", "sellaane kummalline paine oikein pursus irästä päi notta tulooo ne". No sitten viime vaiheissa Ihantalasta notta "oli se maharotooonta kattella ku tavaraa ja hevoseraatoja lenteli ilimaha ku suamalaaaane tykistö oikeee ampu ryssäpuolelle". Hyvin kuvaa yksityisen rivimiehen tuntoja taistelun eri vaiheissa. 

Timo Lennart kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 17:19

Pitäisi ostaa Joppe Karhusen ritarilentue taistelee. Lainasin sen joskus jollekin, mutta en ole saanut takaisin. En muista kenelle.

Juhani Putkinen kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 17:29

Petrus, sen Venäjän IV strategisen suurhyökkäyksen paine oli aluksi valtava. Tykistökeskitykset, pommikoneiden ja maataistelukoneiden hyökkäykset, panssarivaunuja ja miestä kuin meren mutaa. Itsellä ei tehoavia panssarintorjunta-aseita, oma tykistötuli vihollisen puolelle oli mitätöntä verrattuna mitä itse saatiin niskaan.

Sitten myöhemmin kun itsellä oli kunnon panssarintorjunta-aseita jotka tuhosivat ryssän vaunuja tyyliin laaki ja vainaa, Lento-osasto Kuhlmey  ja omat ilmavoimat rojauttivat kunnon kuormia ryssän niskaan ja oma tykistö antoi ryssille isän kädestä, niin mielialat piristyivät kummasti vaikka väsyttikin.

Juhani Putkinen kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 17:31

Timo, nettihuutokaupoista ja antikvariaateista voisi hyvinkin tehdä löydön. Luettavaksi saa kirjastosta, ellei hyllystä niin varastosta, tai ainakin kaukolainana.

Timo Lennart kommentoi_ 10. huhtikuu 2017 17:42

Juu, taidan käydä parissa antikvaariaatissa..

Mitenköhän Timo Gotliebin kertausharjoitus on sujunut.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot