Taisin loukata hyvin monen ihmisen tunteita, kun vertasin Israelin toimia natsien toimintaan. Vertaus oli ilmeisesti asiaton, ja herätti varmasti suurinta surua niiden vielä elävien ihmisten joukossa, jotka itse ovat kokoneet natsien aiheuttamat vainot ja kauhut.
Rinnastukseni oli primitiivireaktio, sillä suutuin kovasti, kun sain lukea palestiinalaisten vesipulasta. Ajatus siitä, että jossakin on pieni lapsi vailla vettä, ja sekin on vain poliittinen teko, suututti minua, ja varmasti suututtaa kaikkia muitakin.
Lähi-Itään pitäisi totisesti saada rauha ja nopeasti, jotta tämä kaikille aiheutuva kärsimys loppuisi. Siinä mielessä ehdotin Israelin miehittämistäkin - en siis mitään vihamielistä natsimiehitystä ja vainoa, vaan esim. YK:n rauhanturvaajia lopettamaan tämä alueella vellova verinen konflikti. Samalla pitäisi tietysti miehittää Palestiina ja Libanonkin.
Omaa elämääni on aina ohjannut heikomman puolelle meneminen. Tänä päivänä olen kokenut palestiinalaiset ko. kriisin heikommaksi osapuoleksi, mutta vielä 1970- ja 1980-luvuilla oli toisin. Voin kai sen kertoakin, koska Neuvostoliittoa ei enää ole, ja kukaan ei voine tulla minua tästä enää syyttämään.
Ajauduin pitkän tarinan päätteeksi 1970-luvun lopulla yhteyteen silloisen Leningradin alueen nuorten juutalaisten kanssa. Kyseessä oli vielä siitä erikoinen ryhmä, että he olivat - Neuvostoliiton perustuslain tekstiin sokeasti luottaen - ajaneet itsensä paitsiotilanteeseen yhteiskunnassaan. He olivat menneet viranomaisten puheille, ja pyytäneet saada muutta Israeliin. Vaikka tämä oli paperilla ihan OK, todellisuus oli toinen, ja näistä ihmisistä tuli sen jälkeen vainottuja Neuvostoliitossa.
Lähdin auttamaan heitä siten, että keräsin nimiä ja osoitteita, ja vein ne eteenpäin israelilaisille tahoille, jotka taas kävivät päittemme yli kauppaa näistä nuorista antamalla Neuvostoliitolle (USA:n sallimaa) länsiteknologiaa. Eli meidän ruohonjuuuritason toimintamme oli laitonta ja vaarallistakin (siihen liittyi myös sellainen seikka, että minun piti jotenkin varmistua, olivatko he oikeasti juutalaisia juuriltaan), mutta päittemme yli käytiin kauppaa, ja monta kymmentä nuorta pääsi toivomustensa mukaisesti Israeliin jo tuolloin.
Tarinalla ei ole "happy end." Toiminta vaati ketjun, ja eräs ketjun jäsen, ei suomalainen, petti meidät omien etujen toivossa. Tästä seurasi se, että noin 20 juutalaisnuorta katosi Moskovan eteläpuolelle, luultavasti Ryazaniin, ja suljettiin siellä mielisairaalaan, ja tiedämme kaikki, että sieltä tullaan ulos vain jalat edellä. Neuvostoyhteiskunnasta pois haluaminenhan oli yksi vakavimmista mielitaudeista Neuvostoliitossa, ja se "hoidettiin" aina pysyvästi.
Itse kiiruhdin maasta pois, ja suomalaisena en saanut muuta harmia kuin ikuisen viisumikiellon, mutta jos olisin jäänyt paikan päällä kiinni, olisi Ryazan saattanut tulla epämiellyttävän tutuksi. Että tällainen tarina.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon