Matti Apunen on jo pitkään arvostellut YLE:ä ja joukkoon on liittynyt myös hänen toverinsa Jorma Pokkinen. Journalistiselta kannalta heidän toimintansa on erittäin ala-arvoista. Kirjoituksia on ollut lähes joka toisessa lehdessä. Heillä taitaa olla jonkinlainen yhteinen pakkomielle tästä asiasta.
He ovat tässä yhteydessä puhuneet myös sananvapaudesta! Siitä huomaa kuinka alhaisella tasolla Aamulehden pääkirjoittajien todellisuuden taju on. Onhan naurettavuuden huipentuma, että Aamulehden toimittaja puhuu sananvapaudesta. Aamulehti, joka on haalinut sananvapautensa nimissä myös kaikki saatavilla olevat pienemmät kaupunki- ja muuta paikalliset lehdet varmistaakseen oman totuutensa toitottamisen.
Kaikkea sitä palkkansa eteen pieni ihminen tekee: häpäisee itsensä julkisesti työnantajansa eteen. Rahalla näemmä on typerryttävän taivaallinen voima.
Em. asioista tulee mieleen nyky-suomen politiikot, jotka oman etunsa eteen valehtelevat julkisesti useita kertoja peräkkäin jopa samasta asiasta (esim. Tiura, Vanhanen). Ihmettelen tuollaisia ihmisiä, joilla ei ole pienimmässäkään määrin itsekritiikkiä eikä kykyä hävetä tekosiaan. Kuka varjelisi tällaisilta ihmisiltä, jotka tuntuvat olevan vaarallisesti lisääntyvä luonnonvara Suomessa.
Tähän on paljolti tultu Suomessa, koska tiedonvälitys on oikeistolaisten lehtien, kuten esim. Aamulehteä ja Hesari myötä yksipuolistunut yhden suunnan (oikeistolaisen) totuudeksi.
Matti Apunen ja Jorma Pokkinen ovat jutuillaan sananvapaudesta saavuttaneet journalismin syvimmän alhon. Myötähäpeäni on suuri.
Tagit: aamulehti, idiotismi, sananvapaus
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon