Aamulehti Blogit

Aamulehden epämääräiset tunneliunelmat kuumentavat toimituksen tympeään PR-kiihkoon - YIT riemuitsee

Rantatunnelista voisi esittää vaikka mitä kriittisiä mutta perusteltuja kysymyksiä, mutta Aamulehti ei esitä. Siis edes kysymyksiä, koska voisi saada niihin vastauksia, joita ei voisi julkaista ilman että väkisinkin asettaa tunnelisuunnitelmat kyseenalaisiksi. Kun paikkakunnalla on vain yksi aviisi, jota kaikki lukevat, niin sen toimituksella on suvereeni ote koko Pirkanmaan julkisuuteen ja sitä kautta politiikkaan. Aamulehti kyllä hurskastelee kirjoituksissaan toimittajien puolueettomuudella, mutta lehteä itseään ei saisi kritisoida mistään tai muuten jostain ryntää toimittajanplanttu vaahtoamaan "sosiaalisen median törkytunkioista" ja vastaavista.

Aamulehti on toiminut tunnelin puolesta kuin se olisi yksi osasto YIT:n PR-organisaatiossa. Journalistisia kriteerejä on käytetty pyyhkimiseen enemmän kuin lambia kuluu vuoden aikana koko firmassa. Lukijat eivät tietenkään epäile mitään, kun ympäröivän todellisuuden heille määrittelee Aamulehti. On kuin koko kaupunki eläisi jossain kummallisessa Alma-sumussa. Auervaaralaista manipulaatiota tulee silmien täydeltä postiluukusta joka päivä: tunneli mahdollistaa vaikka mitä kaunista ja hyvää, kunhan ei liiaksi tutki todellisuutta ja katso lukuja oikeista virallisista selvityksistä, joista numerolukutaitoiselle avautuu kokonaan erilainen todellisuus. Mutta pillipiipari vain soittaa lumoavaa lauluaan ja hiiret hyppivät kilpaa jokeen, kuka nopeimmin ehtii.

Katselukerrat: 1271

Tagit: rantatunneli, rantaväylä, tunneli

Ala-Amurin Viki kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 13:32

Viki on viime vuodet voinut vain ihmetellä, kuinka Aamulehti esittelee meille “ymmärtämättömille” tuota tunnelihanketta. Yhdessäkään jutussa ei ole edes yritetty analysoida tunneliselvityksissä olevia lukuja, jotka osoittavat tunnelihankkeen täysin tappiolliseksi Tampereen kaupungille.

 Eipä ole myöskään näkynyt kuvia tunnelin päihin tulevista jättimäisistä eritasoliittymistä, joilla pilataan kaupungin kauniit rannat lopullisesti. Pääsivun päämieskin lobbaa YIT:n ja valtion bisneksiä pönkittävää tunnelia viikottain niin, että Ranta-Tampellan lokitkin nauravat!

 Mutta kyllähän Viki perustamperelaisena kaupungin kuviot tuntee. Rakennusliikkeet ovat Aamulehden parhaat asiakkaat. Eikä yhden parhaan jokaviikkoisen nelivärimainostajan YIT:n jättipottihanketta sovi Alma Mediassa kritisoida. Voi muuten mittava mainostaminen isolla rahalla minimoitua...

 Viki on taloudestaan tarkka oikean laidan äänenkannattaja ja Tampere rakas. Siksi asia kiinnostaa. Eikä Vikin tietotoimisto perustu salaliittoihin. Hommahan on laillista; Kas mainosrahat sulle ja tunnelitontit mulle! Tämä on kaupungin ja maan tapa nääs. Noppa, Sonera, Lemminkäinen, Finnair, jne...

Matti Meikä kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 13:58

Aamulehti nyt tuntuu tukevan jokaista rakennushanketta Tampereella, jotka tuhoavat kaupunkia ja sen perinteitä. Politiikoille, rakentajille ja Aamulehdelle ei tämä tuo tunnontuskia.

Onkin pohdittava miksi poliittinen eliitti hyväksyy nämä hankkeet ajaen ne läpi omissa puolueryhmissään. Jonkinlainen hyötynäkökohta siinä täytyy olla.

Hyviä veljiä he kuitenkin tuntuvat olevan keskenään.

Kyllä tähänkin kaupunkiin pitäisi saada vaihtoehtoinen lehti tavalliselle tamperelaiselle, koska vallassaoleva tilanne on sananvapauden kannalta kovin yksipuolinen, kun Alma Media on hankkinut omistukseensa lähes kaikki paikallislehdet ja näin varmistanut oman sananvapautensa lähes sataprosenttisesti.

PS. Toimittajien puolueettomuuteen: Aamulehti ja Alma Media varmistavat työpaikkahaastatteluissa hakijan, sekä hänen puolisonsa poliittisen kannan ja sukupuolisen suuntautumisen. Sehän kävi selkeästi ilmi, kun Lapin Kansa erotti Johanna Korhosen. Aamulehti varmistaa huolella, että sen toimittajat ovat oikeamielisiä ja toimittajat kyllä itsekin tietävät mitä lehdessä voi  kirjoittaa ja mitä, jos aikoo työpaikkansa säilyttää.

Matti Meikä kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 14:06

Viki! Selitit hyvin Aamulehden ja YIT hyötysuhdetta, mutta mitäs Vikin tietotoimisto sanoo poliittisista päättäjistä, jotka ehdoin tahdoin näitä Tampereelle haitallisia sopimuksia hyväksyvät ja vielä hyväksyttävät ne omissa puolueryhmissään? Mikä on tämän kolmannen osapuolen hyöty asiassa?

Rami Ahertaja kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 14:29

Tuo poliittisten päättäjien rooli onkin mielenkiintoinen kysymys. Tämä on sen verran pieni kaupunki, että kaikki tuntevat toisensa ja kaikilla on intressejä vähän siellä kuin täällä. Vähintäänkin kaverin intressejä. Se mihin suuntaan milloinkin poliittinen tuuli puhaltaa riippuu vahvasti siitä kuka on ruorissa ja millaisia kavereita tällä on. Suomalaisen systeemin ominaispiirre on, että hyvälle kaverille tehdään mielellään palveluksia, vaikkei itse hyödyttäisi kuin parin aterian ja jääkiekko-ottelulipun verran. Käydään vähän saunomassa yhdessä, keskustellaan maailman menosta ja asiat kirkastuvat parin oluen jälkeen. Päättäjissä ei tarvitse olla kuin pari vahvatahtoista yksilöä, jotka päättävät suunnan pienessä piirissä. Sen jälkeen loput voidaan helposti sitouttaa keinoilla, jotka vaihtelevat vähän tilanteesta riippuen.

Yllättävän suuri osa päättäjistä on yksinkertaisesti niukasti koulutusta saaneita, naiiveja tai jotkut jopa vähän tyhmiä. Nämä saadaan mukaan helposti mihin tahansa. Osaan tepsii lupaus tulevista palveluksista, esimerkiksi lautakuntapaikoista. Tai niiden menetyksestä, jos äänestää väärin. Kaikkein helpointa on ollut saada mukaan vihreät, joilla ei tarvitse sitouttaa kuin pari kolme päätappia näennäisellä päättäjän paikalla. Nämä pitävät sitten oman ryhmän sisällä huolen, että kukaan ei lipeä rivistä tai muuten kokoomuksen karmea kosto iskee ja napamiehet jäävät ilman napapaikkoja. Aika monella poliitikolla on myös henkilökohtainen leipä kiinni päätöksistä: jos työpaikka on yksityisellä sektorilla, voidaan työskennellä lähellä rakennusliikkeitä. Jos julkisella sektorilla niin sitten kaupungin organisaatiosta löytyy kaikenlaisia hyviä oksia istua. Myös inhimillisiä heikkouksia voidaan käyttää hyväksi. Jos on ikinä tehnyt mitään minkä ei soisi tulevan julkisuuteen, kannattaa olla nöyrää poikaa ja seurata ohjeita ylhäältä päin tai muuten ei ikinä tiedä millaisia juoruja lähtee liikkeelle. Kosto vääristä puheista voi tulla myös kiertotietä, jos vaikka Aamulehti ottaa pätevän ja terhakkaan poliitikonalun hampaisiinsa ja pistää julkaisuboikottiin. Sitten ei kukaan enää saa kuulla mitä ihminen tekee poliittisessa roolissaan ja seuraavissa vaaleissa lähtee paikka alta.

Mitään laitonta ei tarvitse edes tapahtua, mutta peli on silti äärimmäisen kovaa, koska intressit ovat niin suuret.

teuvomast kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 15:22

Joo  interssit suuret no millä tavalla kukin tuonkin tulkitsee niitä intressejä oli 36 kappaletta sen pituinen se intressi terv tepivaari 

teuvomast kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 15:24

Mitä tulee taas Aamulehteen miksi ette tilannut aikanaan muita lehtiä niitä oli vielä 1990 ja aika paljonkin eipä kelvannut .

Nyt niitä ei ole terv tepivaari 

Neuvos kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 15:51

Eipä taida rahkeet riittää tasapuolisen selvityksen tekoon ja negatiivisia lukuja ei toimittajille anneta.

Helpompi on ylistää puolestapuhujien lauluja, koska niitä tarjotaan joka taholta.

Tunneli on moninverroin kalliimpi joka suhteessa, kuin annetaan ymmärtää ja keskeeräisen tunnelin lisärahoja sitten on vaikea torpata.

Pispalan uittotunnelityö ja käyttö olisi hyvä palauttaa mieliin ihan vaan vertailun vuoksi.

teuvomast kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 16:17

Neuvos olet oikeassa tuo mitä nuot kertoo pitää ainakin tupalata riittääkö sekään on siinä ja siinä terv tepivaari 

E-Tyyppi kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 17:39

Aamulehden tunnelijutut ovat olleet pelkkää markkinointia. On selvää, että kaupallinen media ei ole tässä(kään) asiassa objektiivinen. Surullista, että silti monet ihmiset luulevat Aamulehdessä painetun olevan totta. Valitettavasti moni menee tässä kohtaa miinaan eikä asioiden oikeista laidoista ole tietoa kuin vain niillä jotka työn tai harrastuksen vuoksi ehtivät ottaa asioista selvää. 

Sitsimies kommentoi_ 13. maaliskuu 2012 18:11
Täällä on taas Rami ja E-tyyppi viittaamassa selvityksiin, jotka osoittavat tunnelin kannattamattomaksi kaupungille. Sitä selvitystä nyt vaan ei näytä löytyvän, joten en usko väitettä.

Jos raportti löytyy, niin sitten katsotaan uudelleen. Kuulopuheilla tätä ei pidä hoitaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot