Aamulehti Blogit

VÄÄRYYDET OIKAISTAV OSA XI: UUSIOKÄYTÖSTÄ RANGAISTIIN

Jakaessani vaaliesitteitäni Hervannassa, tuli keski-ikäinen nainen kertomaan minulle kohtaamastaan vääryydestä. Lupasin jakaa hänen tarinansa blogini lukijoiden kanssa. Näin se meni:

" Ostin yli 80 euroa maksaneen monitoimilaitteen, joka ei toiminut kunnolla. Koska kyseessä oli tarjoustuote, ajattelin, että se on jotain vanhaa varastoa ja siinä on varmaan vain värikasetti kuvunut. Ostin uusiovärikastein, mutta laite ei toiminut edelleenkään kunnolla.
Kun otin yhteyttä kodinkoneliikkeeseen, josta laitteen ostin, sieltä sanottiin, että laitetta ei oteta takaisin. Veikon Koneen kanta oli se, että takuu raukeaa sillä hetkellä, kun uusioväri on otettu käyttöön.
Olen vienyt asian kuluttajasuojaviranomaisille ratkaistavaksi."

Vääryyden kohdannutta naista ei harmittanut niinkään paljon se, että 80 euroa maksanneella laitteella sai vain 14 huonolaatuista tulostetta aikaiseksi, vaan se, että uusiovärikasetin käytöstä halutaan rangaista. "Eikö kierrätystä pitäisi tukea kaikin mahdollisin tavoin", ihmetteli hän.

Vääryyden oikaiseminen on helppoa: kyseinen liike lopettaa kaikkinaisen vastuustaan luikeertelun, ottaa toimimattoman laitteen takaisin, pahoittelee asiakkaalle aiheutunutta vaivaa ja kannustaa jatkossa kaikkia kierrätykseen.

Tagit: vääryys

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 28. lokakuu 2008 22:25
Osuit asiaan, joka on melkoisen iso ilmiö tietotekniikan alalla. Lupaan palata tähän asiaan hieman pidempien tylsempien taustakertomusten kera, mutta tarvitsen hieman aikaa taustatutkimukseen. Tästä aiheesta kun on minullakin jokunen sata sivua puisevaa tekstiä tallessa.
Aapeli Aapeli kommentoi_ 28. lokakuu 2008 23:11
Tämä sama asia jurppii minuakin. Uskomatonta, että omaan tulostimeeni kaksi väripatruunaa maksaa enemmän kuin itse laite uutena. Ja joku varmaan "säästää" ostamalla uuden laitteen uusien patruunoiden sijaan. ARGH
Sir Jarkko Sir Jarkko kommentoi_ 29. lokakuu 2008 00:31
Tämä on kyllä mua mietityttänyt myös. Pari vuotta vanhasta lasertulostimesta loppui väri ja soitin sittten "värikaupaan" ja piti kysyä oikein kahteen kertaan että onko se tosissaan, kun se sanoi että kannattaa ennemmin ostaa kokonaan uusi tulostin.
Ilmeisesti tulostimet on nykyään niin kestäviä että muuten ei saa uusia myytyä jos ei pidä väripatruunojen hintaa älyttömällä tasolla.

Mutta tuossa jutussasi ollut Veikon Koneen selitys oli kyllä aikaminen hätävalhe, siis myyjältä.
Ei uusiovärikasetti ole yhtään sen erilaisempi kuin tämä alkuperäinenkään, se ero että voi olla parimpi muste kuin alkuperäisessä . Sitten oisin ymmärtänyt takuun raukeamisen jos vaikka tämä nainen olisi paukuttanut sitä tulostinta vaikka vasaralla ;)

Noiden isojen ketjujen myymälöiden kanssa tulee aina takuuongelmia jos on jossain laitteessa on vikaa. Siksi mä ainakin suosin pikkuliikkeitä, niissä yleensä vielä asiakasta kuunnellaan, kun jokainen asiakas on tärkeä.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 29. lokakuu 2008 19:48
Tämä aihe todellakin avasi melkoisen Pandoran lippaan. Avaan nyt aihetta parista näkökulmasta hieman. Keskityn nyt lähinnä tulostinasioihin, mutta paljon tästä pätee laajemmaltikin.

Faktat kautta aikojen

Minulla on kellarissani mustesuihkutulostin HP Deskjet vuosimallia 1989. Se toimii vielä, joskin yllättäen muste on kuivunut. Laite oli lähemmäs 5 000 markkaa hinnaltaan myyntiin tullessa, myöhemmin noin 3 000 markkaa, värikasetit luokkaa 200-300 markkaa. Tulostinmallit pysyivät tuolloin markkinoilla jopa vuosia, vähintäänkin pari vuotta. Samaa värikasettimallia käytettiin ja myytiin reilusti toista kymmentä vuotta ja sama värikasetti kävi useisiin eri tulostimiin. Myyntikate laitteissa oli luokkaa 30-50%, tarvikkeiden erämyynnissä samaa luokkaa tai hieman vähemmän. Myyjinä olivat erikoisliikkeet, jotka myös osasivat huoltaa laitteita, asentaa niitä ja säätää. Ostoperusteena oli tarve. Näillä ehdoin pelattiin vielä 1990-luvun puolivälissä.

Tänä päivänä ja viimeisen muutaman vuoden ajan mustesuihkutulostinten tukkuhinnat alkavat noin 35 EUR hinnasta. Harmaatuontiliikkeissä, kuten Gigantissa, näitä myydään jopa alle tämän hinnan ulos. Värikasettien tukkuhinnat alkavat 15 EUR luokasta, noin 30 EUR asti. Sama värikasetti käy vain muutamaan, joskus vain yhteen tulostinmalliin. Tulostinmallit ja värit vaihtuvat jopa kvartaaleittain. Myyntikate on 5% luokkaa tai alle, tarvikkeissa jopa 20%. Myyjinä ovat lähinnä marketit ja muut tusinaliikkeet. Myyjillä ei ole asiantuntemusta eikä tietoa laitteista. Huoltoja ei käytännössä tehdä ollenkaan ja jos tehdään, sen tekee iso huoltoketju. Ostoperusteena toimii mainos ja myyntihinta.


Ongelmat

Ongelmia on useita.
- Laitteet ovat lyhytikäisiä. Enemmän muovia, vähemmnä metallia. Niiden halutaan kestävän lyhyen aikaa. Hintojen polkemiseksi laatu vain laskee
- Koska tekniikka ei juuri ole mustesuihkuissa kehittynyt kymmeneen vuoteen, uudet mallit perustellaan kaupanpäällisillä, designilla ja muulla turhalla. Epäyhteensopivuuksia vanhoihin tehdään tekemällä, ei tarpeesta.
- Usein laitteen uusinnan syy on pakko, ei tarve - laitteita ei voi huoltaa tai tarvikkeita ei enää saa.
- Valmistajalle ja jälleenmyyjälle laitemyynti on persnettoa tai jopa tappiota. Kate tulee jokaiselle portaalle värikaseteista.
- Tämän myötä värikasetit ovat patentoituja salaisuuksia. Ei ole yksiselitteistä tulkintaa siitä, missä raja menee näiden suojelussa.
- Kate tehdään volyymillä, joten yksittäisen asiakkaan tarpeilla ei ole väliä.
- Kaupoissa ihmiset eivät arvosta tai halua enää asiantuntemusta, jolloin sen tarjontakin vähenee.
- Laitteilta ihmiset eivät halua enää kestävyyttä, vaan edullista ostohintaa.
- Kauppa tai kuluttajat eivät kumpikaan halua kierrätystä, vaan kertakäyttöä. Kierrätykselle ei nähdä missään vaiheessa lisäarvoa. Toki käytetyn laitteen voi palauttaa hyötyjätekeskukseen, mutta se on laiha lohtu.
- Kuluttajavirastolla on (herraties mistä asti saadut) käskyt olla tutkimatta monien tietotekniikka-alan yritysten toimia. Täten kuluttajalla on hyvin rajalliset mahdollisuudet valittaa.

Näistä nostaisin esille pari asiaa. Yksi on värikasettien tarjonta. Viimeisen juridisen ARVION mukaan on täysin sallittua tehdä vapaiden markkinoiden värikasetteja ja kierrätystä - EU:ssa ainakin. Kuluttajilla on kuitenkin vähän tietoa ja markettimyyjillä vielä vähemmän. Tulostinvalmistaja (kuten moni muukin IT-jättiyritys) tekee tiukat, yleensä lainsäädännön vastaiset käyttöehdot ja näihin uskotaan. Sen perusteella esimerkiksi muun valmistajan värikasettia käyttänyt jätetään takuun ulkopuolelle vaikkei näin saisi tehdä.

Toinen nostettava asia on tuo, että kuluttajavirasto ei tutki. Olen saanut sieltä suoraan itse vastauksen, että tiettyjä firmoja ei missään olosuhteissa tutkita ja että aiheesta ei saa kommenttiakaan. Minulla ei ole ketunhännänkään verran tietoa syistä, mutta korruptio on toki eka arvaus. Tulostinten lisäksi on monta muuta kohtaa tietokonealalla, jossa valmistajat sanelevat törkeitä, useiden lakien vastaisia käyttöehtoja ja pakottavat kuluttajat tuhlaamaan rahaa tarpeettomasti. Ongelmia on paitsi laitteissa, myös palveluissa, kuten mobiilinettien ja laajakaistojen valitusmääristä voi huomata.

Vinkkejä

Tärkein ja voi niin tärkein asia on: OSTA ERIKOISLIIKKEESTÄ!. Koska en ole itse näissä missään töissä, katson luvalliseksi kehua vaikkapa Tampereella yli 20 vuotta toiminutta Triosoft Oy:tä, joka löytyy Kalevantieltä, Tampere-Talon viereisestä korttelista. Erikoisliikkeellä on asiantuntemusta joka myyjällä, kuten myös vastuu tiedoista ja laitteistaan. Ostohinta ei ole yhtä halpa kun marketissa tai harmaatuontiläävässä, mutta saat mitä tarvitset ja lähes poikkeuksetta kuluja tulee käyttöiän varrella vähemmän, jopa paljon vähemmän. Monilta murheilta välttyy ja tietää aina, että myyjältä voi kysyä apua ja hän vastaa siihen suoraan, eikä valmistajan maksullisella puhelinnumerolla. Kaikkein pahimpia ostopaikkojat ovat yleismarketit (citymarket, prisma, euromarket...) ja perinteiset kodinelektroniikkaliikkeet (gigantti, markantalo, musta pörssi, veikon kone...). Korostan perään, että en ole haukkumassa marketteja tai kodinelektroniikkaliikkeitä huonoiksi ostopaikoiksi yleisesti, pidän niitä vain huonoina optiona erikoislaitteiden, kuten tietotekniikan osalta. Välimalliin sijoittuvat volyymikaupat kuten verkkokauppa.com ja tietoasema, jotka ovat kelpo ostopaikkoja henkilölle joka tietää etukäteen just ja tarkalleen mitä tarvitsee.

Edellisen tueksi, mieti tarpeesi etukäteen. Mitä haluat tehdä? Kuinka usein? Mitä vuoden päästä? Mitä et tarvitse? Lähde aina liikkeelle oikeasta tarpeesta. Älä anna mainoksen määritellä tarpeitasi, vaan ole oman itsesi herra/rouva/neiti/hippi. Taas kerran säästät rahaa ja murheita. Hyvä esimerkki ovat nämä uudet skanneri/tulostin/kopiokone/leivänpaahdin/housuprässi -monitoimilaitteet. Muista aina - mitä enemmän osia siinä on, sitä herkemmin se voi hajota. Jos tarvit vain tulostinta, osta vain tulostin. Kerran vuodessa voi kopion ottaa kirjastossakin.

Kun ostat oheislaitetta, ota mukaan tietokoneesi tiedot. Varmistu, että haluamasi osa toimii koneesi ja järjestelmäsi kanssa sujuvasti. Tässä kohtaa taas asiantuntemus tulee esille, sillä fiksu myyjä ei lue laitevaatimuksia vain laatikon kyljestä. Hän osaa ymmärtää käytännön ja teorian eron, jonka avulla kuulet onko haluamasi laite paitsi yhteensopiva, myös sujuva valinta sinulle. Kenties avuksi tulee pieni parin kympin laitepäivitys, vaikkapa lisämuistin osalta? Sopivat strategiset tiedot PC-tietokoneilta (pöytä ja kannettava) kannattaisi aina olla jossain lapulla mukaan otettavaksi - asiantuntija kirjoittaa tällaisen minuutissa. Tällaisia tietoja ovat prosessori, muistin määrä ja tyyppi, kovalevyn koko ja tyyppi, käyttöjärjestelmä, näytön koko ja käytössä oleva tarkkuus, Internet-yhteyden tyyppi ja nopeus. Työpaikan pöytäkonettani esimerkkinä käyttäen sisältö olisi tällainen: Q9300 / 4 GB DDR2-800 / 300 GB SATA / Windows Vista Enterprise 32 / 19" 1280x1024x32bpp / 100/100 kuitu.

On totta, että laitteita on helppo asentaa itse, mutta jos et ole varma, hanki kotiasennuspalvelu. Tämän saa parilla kympillä keskustan alueelle monilta pikkufirmoilta. Jos olet töissä firmassa, jossa on omia ATK-tukihenkilöitä, kysy olisiko joku heistä halukas tekemään kotikeikan. Strateginen vihje: moni bittinikkari laskee hintaa mukavasti, jos tarjoat pari kupillista kahvia vierailun aikana.

Jos et tarvi väritulostusta, mutta tulostat kohtuullisesti (ainakin parikymmentä sivua kuussa), osta mustavalkoinen lasertulostin. Jos taas tulostat väreissäkin ja teet sitä ainakin muutama kymmenen sivua kuussa, osta värilasertulostin. Ostohinta on kovempi, mutta se säästää itsensä takaisin paitsi nopeudessa ja vaivattomuudessa, myös tulosteiden hinnassa per sivu.

Kannattaisi vihjata vielä, että lehtien testituloksista ei kannata tehdä ainoaa valinnan perustetta. Ainakin eräs kotimainen tunnettu tietotekniikan julkaisu on saanut kyseenalaista mainetta ottamalla rahaa vastaan lehdessä julkaistavista kehuista. Lisäksi testi antaa varsin generalisoidun kuvan tilanteesta, eikä ota kantaa siihen mitä sinä tarvitset. Testi ei juurikaan osaa myöskään sanoa aiheista kuten laiteajurien saatavuus, huolto/tukipalvelujen laatu tai laitteen kestävyys. Testit ovat hyviä apuvälineitä, mutta ne eivät ole koko totuus. Testit kyllä kehittyvät ja esimerkiksi tulostuskustannuksista tehdään nykyään laskelmia. En siis missään nimessä halua kritisoida lehtiä yleisesti ottaen, kunhan suositan medialukutaidon oppien pitämistä takataskussa.

Yleinen elämän vinkki vielä perään: ei kysyvä tieltä eksy. Kysy apua. Pyydä vinkkiä. Jutustele ihmisten kanssa. Säästä lompakkoa ja hermojasi.
Pohto Pohto kommentoi_ 2. marraskuu 2008 18:07
Kyuu on kirjoittanut varsin ansiokkaan tietopaketin printtereistä ja niitten ostamisesta. Itse kommentoisin jotain kohtia ja lisäisin muutaman kommentin.

Kyuu: Kuten kirjoituksestasi käy ilmi, halvat printterit ovat paskalaatua. Miten paljon pitää mielestäsi maksaa hyvästä mustavalkoprintteristä? Entä hyvästä väriprintteristä? Asia kiinnostaa itseänikin, sillä vaikka olen IT-alan ammattilainen, en ole koskaan omistanut printteriä.

Olen saanut sieltä suoraan itse vastauksen, että tiettyjä firmoja ei missään olosuhteissa tutkita ja että aiheesta ei saa kommenttiakaan

Tämä kuulostaa taas uskomattomalta. Oletko nyt varma, ettei kysymyksessä ole yksittäisen ihmisen laiskuus/välinpitämättömyys? Ei kai kuluttajavirastossa voi yksiselitteisesti tehdä tällaista päätöstä.

Jos taas tulostat väreissäkin ja teet sitä ainakin muutama kymmenen sivua kuussa, osta värilasertulostin.

Tähän kommentoisin sen verran, että nykyään monilla on tapana tulostella valokuvia. Tämä voi tietenkin olla ihan hyvä harrastus, mutta itse veikkaisin, että valokuvien tulostelu tulee lähes aina kalliimmaksi kuin niitten teettäminen jossain nettipalvelussa. Itse olen käyttänyt esimerkiksi Fotonettiä.

Yleinen elämän vinkki vielä perään: ei kysyvä tieltä eksy. Kysy apua. Pyydä vinkkiä. Jutustele ihmisten kanssa. Säästä lompakkoa ja hermojasi.

Aivan. Tiedätkö Kuyy, tarjoaako joku firma Tampereella palvelua, jossa asiakkaalle toimitettaisiin käytetyistä tietokoneista toimiva "tietokonepaketti" avaimet käteen periaatteella. Tällöin asiakas voisi saada täyden paketin näyttö, näppis, hiiri ja itse kone kohtuulliseen hintaan. Olen itse vannoutunut käytettyjen tietokoneiden ystävä ja esimerkiksi tätä kirjoittelen vain muutaman kympin maksaneella koneella.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 2. marraskuu 2008 20:40
Kuten kirjoituksestasi käy ilmi, halvat printterit ovat paskalaatua. Miten paljon pitää mielestäsi maksaa hyvästä mustavalkoprintteristä? Entä hyvästä väriprintteristä? Asia kiinnostaa itseänikin, sillä vaikka olen IT-alan ammattilainen, en ole koskaan omistanut printteriä.

Käyttöaste ratkaisee paljon, mutta olettaen kevyt kotikäyttö.
- käyttökelpoisia mustavalkolasereita saa Samsungilta satasen pintaan, Lexmarkilta 150 EUR luokkaa - jälkimmäisiä on ainakin käytetty reilusti
- pienistä värilasereista Samsung on tutumpi, noin 200 EUR hinnasta alkaa, monitoimimallit noin 300 EUR ja ylöspäin
- mustesuihkuista en esitä arvioita - en ole käyttänyt aikoihin, eivät oikein palkitse

Tämä kuulostaa taas uskomattomalta. Oletko nyt varma, ettei kysymyksessä ole yksittäisen ihmisen laiskuus/välinpitämättömyys? Ei kai kuluttajavirastossa voi yksiselitteisesti tehdä tällaista päätöstä.

En lähde spekuloimaan mikä on kantava syy - voisin arvella, että kenties he haluavat odottaa EU-tuomioistuinten toimia tässä asiassa. Kysyin syytä, en saanut vastausta, mutta tuo on edistynyt arvaus.

Tähän kommentoisin sen verran, että nykyään monilla on tapana tulostella valokuvia. Tämä voi tietenkin olla ihan hyvä harrastus, mutta itse veikkaisin, että valokuvien tulostelu tulee lähes aina kalliimmaksi kuin niitten teettäminen jossain nettipalvelussa.

Etenkin pienissä volyymeissä erittäin totta, ja palvelupaikoista voi saada laadukkaampia. Jos tulostusmäärä on kova, sitten kannattaa harkita optioita. Laserilla tulee perussiistiä halvalla, sublimaatio- yms. valokuvatulostimilal tulee kovemmalla hintaa parempaa laatua.

Aivan. Tiedätkö Kuyy, tarjoaako joku firma Tampereella palvelua, jossa asiakkaalle toimitettaisiin käytetyistä tietokoneista toimiva "tietokonepaketti" avaimet käteen periaatteella.

Olen törmännyt ajoin mainoksiin, mutta en tiedä tekeekö kukaan tätä. Meidän firma teki tätä vuosituhannen alussa, mutta ihmisten into käytettyihin laski niin rajusti, että tämä jäi. Käytetyt menevät aika huonosti kaupaksi nykyään, jopa ilmaiseksi niistä on vaikea päästä eroon, joten menee hyötyjätekeskukseen. Olettaisin että hyvin palveleva liike, kuten vaikka Triosoft, tarjoaisia myös tätä palvelua, koska käytettyjäkin myyvät. Tuskin kuitenkaan markkioivat isosti, koska epäilen bisneksen olevan hiljaista.

Itse olen tätä tehnyt omalle henkilökunnalle ajoittain edelleen, mutta se on enemmän harrastusta. Firmallamme tulee todennäköisesti olemaan "dyykkauspäivä" kuitenkin taas lähitulevaisuudessa, eli saa viedä pois rautaa ilmaiseksi. Muutkin firmat ja laitokset tätä harrastavat. Pitäisi vaan ehtiä siivoamaan ensin, sen verran monta kuutiometriä ihmerautaa on kasassa.
Pohto Pohto kommentoi_ 2. marraskuu 2008 22:59
En lähde spekuloimaan mikä on kantava syy - voisin arvella, että kenties he haluavat odottaa EU-tuomioistuinten toimia tässä asiassa. Kysyin syytä, en saanut vastausta, mutta tuo on edistynyt arvaus.

Tämä kuulostaisi järkevältä syyltä. Minun on hyvin vaikea uskoa, että kysymys todella olisi lahjonnasta.

Olen törmännyt ajoin mainoksiin, mutta en tiedä tekeekö kukaan tätä. Meidän firma teki tätä vuosituhannen alussa, mutta ihmisten into käytettyihin laski niin rajusti, että tämä jäi. Käytetyt menevät aika huonosti kaupaksi nykyään, jopa ilmaiseksi niistä on vaikea päästä eroon, joten menee hyötyjätekeskukseen.

Ahaa, olet siis itsekin tehnyt tämäntyyppistä bisnestä. Kyllä kai markkinataloudessa on niin, että sitä tehdään mille on kysyntää. Ehkäpä käytetyissä tietokoneissa suurimpana ongelmana on epävarma tieto niiden kestävyydestä. Ihmisille on vaikea myydä tavaraa, jolle ei pysty antamaan kunnon takuuta.

Minusta valtaosa ihmisistä tosin käyttää rahaa tietokoneisiin aivan turhan paljon. Esimerkiksi itse IT-alan ammattilaisena olen käyttänyt kotitietokoneisiini viimeisen seitsemän vuoden aikana rahaa noin 450 euroa. Valtaosa tästäkin summasta tulee 350 euroa maksaneesta näytöstä. Tästä siis näkee, että varsin vähälläkin voi pärjätä.

Esimerkiksi hiljattain Tampereen Teknillinen Yliopisto myi vanhoja koneitaan 30-40 euron pakettihintaan. Paketti sisälsi siis näytön, näppiksen, hiiren ja varsinaisen toimintakuntoisen koneen. Mielestäni jollain tavalla voisi toimia idea, jossa näihin koneisiin lyötäisiin ilmainen Linux-käyttöjärjestelmä sisään ja sen jälkeen myytäisiin eteenpäin vaikkapa 100-200 euron hintaan. Siinä saisi Linuxin asentava firmakin pientä vaivanpalkkaa ja kuluttujat hyviä koneita halpaan hintaan.

Monesti käy hieman sääliksi ihmisiä, jotka vaihtavat konetta kolmen vuoden välein, kun vanha kone on käynyt "hitaaksi". Useinhan tällöin on kysymys vain meidän IT-ammattilaisten tietämästä ns. "luonnollisesta" hidastumisesta. Eli koneeseen on asentunut vakoiluohjelmia, Windowssi on ikäännyttyään rikkonut itse itseään ja hidastunut sitä myötä tai sitten käyttäjä on tyhmyyksissään asentanut koneeseen paljon ohjelmia, jotka ovat jatkuvasti päällä ja syövät tehoa. Esimerkiksi olen nähnyt koneen, jossa oli asennettuna neljä eri virustorjuntaohjelmaa, jotka kaikki olivat samaan aikaan päällä. Ei ihme, jos kone oli hidastunut.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 3. marraskuu 2008 00:09
Totta puhut, kahdelta osalta.

- "vanha" kone saattaa olla uudenveroinen vauhdiltaan parinkympin osilla ja parinkympin huollolla
- valtaosalle riittäisi käytetty, mutta silti niiden suosio vain laskee laskemistaan. mene ja tiedä missä syy - tulisiko tietokonealan ihmisten ulkopuolisia kommentteja joltain?
Mervi Janhunen Mervi Janhunen kommentoi_ 3. marraskuu 2008 00:21
Tietokonealan ulkopuolelta kommentti:
Onko tässä(kin) "keisarin uudet vaatteet" -ilmiö? Olemme sokaistuneet "liian hidas", " ei pyöri uudet ohjelmat", " ei toimi netti" jne. puheiden pyörityksessä. Kuka huutaisi isoon ääneen, että vanhemmillakin vehkeillä pärjää ihan mainiosta ja kierrätys kannattaa?
Oma lukunsa on alati uudistettavat ohjelmat. Mihin tarvitaan kaikkia hienouksia?
KIITOS kommentoijille asiantuntevista puheenvuoroista. Kivaa, että tästä(kin) vääryydestä sukeutui hyvää keskustelua. Harmi vain, että itse VÄÄRYYS meinaa jäädä vähemmälle huomiolle. Vääryyshän tapahtui siinä, että uusiokäytöstä RANGAISTIIN väittämällä koko takuun tauenneen :(
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 3. marraskuu 2008 02:30
Kokoilen ajatuksiani josko tästä aihepiiristä saisi toisen blogitekstin lähipäivinä.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot