”Me ei haluta enää ainoatakaan vaalimainosta, kiitos”

[Taneli Dobrowolski]

Eilen tuli otettua taas perstuntumaa vanhaan ja kunniakkaaseen vaalityön muotoon, eli vaaliesitteiden luukuttamiseen kotitalouksien postilaatikoihin. Olen alkanut suhtautua massiiviseen esitteiden luukutukseen vaali vaalilta yhä skeptisemmin; ihmisten häiritseminen harmittaa ja paperin kulutus kauhistuttaa. Tästä huolimatta päätin kuitenkin toteuttaa näissä vaaleissa pienimuotoisen luukutuskampanjan kotikonnuillani.

Viikko sitten jaoimme kihlattuni kanssa Tampereen Kalevan kaikki nelikerroksiset ja hissittömät talot. Taloja oli yhteensä 34 ja niissä rappuja 138. Kun kussakin rapussa oli neljä kerrosta, kipusimme me noin kolmen tunnin aikana kumpainenkin ylös ja alas yhteensä 268 kerrosta. Seuraavana aamuna kun heräsin, jaloissa tuntui siltä, kun joku olisi takonut niitä koko yön vasaralla.

Eilen irrottauduin työhommista puolen päivän aikoihin ja lähdin luukuttamaan Kalevan muita osia. Reissu kesti yhteensä kahdeksan tuntia ja päivän saldo alkoi tuntua kipuna jaloissa ja hiertyminä nivusissa jo saman illan aikana. Päätin, että en koskaan enää laita farkkuja jalkaan, kun tiedossa on kymmenien tuhansien rappusten taivaltaminen.

Kiersin tänään pääosin hissillisiä kerrostaloja, joihin kaikesta päätellen oli muutama muukin ehdokas ja puolue käynyt jo lappunsa pudottamassa. Omaan, hissittömän talon asuntoon, on tähän mennessä kolahtanut vain yksi vaalimainos. Hissillisessä Kalevan kerrostalossa asuva kaverini sen sijaan kertoi, että heidän postiluukusta on viimeisen parin viikon aikana kolahtanut jo reilusti yli kymmenen erilaista vaalimainosta.

Vaalimainosten runsaus ja asukkaiden kyllästyminen alkoi näkyä jo joissain asuntojen ovissakin. Törmäsin kolmessa ovessa lappuun, jossa kiellettiin nimenomaan vaalimainosten laittaminen postiluukkuun. Yhdessä taloudessa mentiin vieläkin pitemmälle: asunnon oveen oli liimattu suuri pahvilappu, johon oli tussilla kirjoitettu: ”Me ei haluta enää ainoatakaan vaalimainosta, kiitos”.

Kyllästyneisyys on ymmärrettävää. Tampereen 637 ehdokasta ovat tehtailleet varmasti sen verran mainoksia, että niitä riittää useampikin kappale jokaiselle tamperelaiselle.

Vaalimainosten lukumäärä vaihtelee ehdokkaittain. Muutamat harvat pärjäävät vallan ilman mainoksia, mutta olenpa kuullut ehdokkaista, jotka ovat painattaneet ja jakaneet kymmeniä tuhansia vaalimainoksiaan. Keskiarvo lienee jossain noin tuhannen vaalimainoksen tietämillä per ehdokas.

Siitäkin saadaan jo varsin komea kasa mainospaperia. Vaalimainosten keskikoko on noin A5 ja keskipaino 40 gramman tietämillä. Jos ehdokkaat ovat painattaneet mainoksia keskimäärin 1000 kappaletta jokainen, saadaan mainoslapuista yhteensä 25 500 kiloa paperia. Siis yli 25 tonnia! Kun yksi suomalainen kuluttaa vuodessa keskimäärin seitsemän kiloa paperia, niin tamperelaisehdokkaat siis kuluttivat siis noin kolmen viikon ehdokaskampanjan aikana keskimäärin sen, mitä 3642 suomalaista kuluttaa kokonaisen vuoden aikana.

Jos vaaleja järjestettäisiin useammin, ei paperitehtaillamme olisi mitään hätää.

[Jaakko Kojo]

Ehdokkaat luottavat vielä vanhan ajan mainontaan, mutta montako mainosta pitää jakaa ääntä kohti, en tiedä. Varmaan paljon. Odotin jo nyt kunnallisvaalien aikaan vakavampaa verkkokeskustelua verkkolehtien tarjoamilla palstoilla, mutta petyin pahan kerran laimeaan intoon jakaa ajatuksia palstoilla. Nettiä ei tietenkään ole kaikilla, ja minullekin tulee vielä paikallislehti paperisena, mutta oletan ja toivon, että verkkolehdet löytäisivät keskustelijoita enemmän ensi eduskuntavaaleihin mennessä.