Aamulehti Blogit



Kello oli hieman reilu puoli neljä maanantai päivänä, kun Tammelassa kohtasin tämmöisen näyn. Kaverukset päästämässä nesteitään. Toinen sentään hoiti tarpeensa hieman siveellisemmin puun takana, mutta toinen lorotteli siinä kaikkien silmien edessä. Hetkeä ennen kuvan ottoa suojatien ylitti ala-asteikäinen lapsi. Toivottavasti hän ei ota tästä opikseen ja vanhemmiten toimi kuten nämä "herrat".

Tuli taas niin elävästi lämpimät kesäiset sunnuntai aamut ja se järkyttävä virtsan haju ja määrä keskustan kaduilla ja porttikongeissa.

Tähän loppuun laitan lainauksen Tekniikka & Talous(17.10.2008) lehdestä:

Ammoniakin haju urbanisoitui
Ennen vanhaan kaupunkilaiset tulivat maalle nyrpistelemään nenäänsä. Navetassa haisi kamalalta, siellähän oli lehmiä jotka lorottivat häpeilemättä ruumiinnesteitään.
Nyt maalaiset nirpistelevät kaupungissa. Ammoniakin haju on maaseudulta lähes kadonnut, mutta kaupungissa leijuu pysyvä pissan lemu.
Kaksijalkaiset kaupunkilaislehmät piittaavat katselijoista yhtä vähän kuin nelijalkaiset maidontuottajat. Siinä ne ovat erilaisia, että hakeutuvat mielellään esimerkiksi porrassyvennyksiin. Arvokas virtsa ei näin huuhtoudu sateen mukana hukkaan, vaan ilahduttaa ohikulkijoita mahdollisimman kauan.

Jaa 

ei nimeä ei nimeä kommentoi_ 21. lokakuu 2008 08:34
Täällä Tampereella on niitä "tokasuja", joskus 40 - 50 - 60 -luvuilla(?) syntyneitä "mietelmiä" kuvituksineen. Rumia ja iljettäviä asioita voitaisi sanoa jämäkämmin esim tuolla keinoin, vähän huumoria silmäkulmassa. Se olisi jo jotain jos "itse kusijatkin" remahtaisivat nauruun itselleen.

Tai esim näistä vaalinalusjutuista ja ehdokkaista olisi kiva nähdä "visioita" ja vaikka sarjakuvaa...
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 21. lokakuu 2008 11:46
Mulla ei ainakaan ole mitään ideoita, kuinka lorottelua saataisiin järkikeinoin(lue kustannustehokkaasti) vähennettyä, jos sitä tarkoitit...?
alyanome alyanome kommentoi_ 21. lokakuu 2008 15:31
Tampereen ilmaiset vessat päiväsaikaan (niin, ettet joudu esimerkiksi kahvilamyyjän silmien alle) ovat Stokkalla ja Sokkarilla. Paitsi Sokkarin alakerrassa on maksullinen vessa. Yhdeksän jälkeen tätä helpotusta tarjoavat mahdollisesti räkälät, joihin voisi olla ilmainen sisäänpääsy.

En pissi kaduille, mutta inhoan julkisia vessoja. Ne ovat usein iljettävän epäsiistejä. Toki Suomessa nuo vessat saavat siitä plussaa, että niissä on pönttö ja yleensä vessapaperia. Sitä karkeaa ja epämiellyttävää. Stokka tarjoaa asiakkailleen desinfiointiainetta pöntön putsaamiseen, ennenkö siihen istahtaa. Niin että.. jos miestenvessoista tehtäisiinkin ihan ilmaisia ja siellä olisi tasan tarkkaan tarjolla kolo mihin päästellä ja kraana, mistä tulisi kylmää vettä. Kädet voi pyyhkiä kuivaksi housuntakamukseen. Naistenvessoistakin voisi tehdä ilmaisia, mutta vessapaperi pitäisi tuoda joko itse mukana tai sitä voisi ostaa automaatista tarvittaessa viidellä sentillä.

Haarlan palatsihan on kiinnittänyt porttiinsa pisuaarin, mihin ohikulkija voi lorotella portin sijaan.

Jos hätä tulee jossain Tammelan perukoilla, tarjolla ei olekaan kuin se puu, jonka taakse päästellä. Tiettävästi alkoholin nauttiminen lisää virtsaamisen tarvetta, joten minkäs sitten teet, lasket housuihisi?
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 22. lokakuu 2008 13:58
alyanomella on hyvää asiaa, mutta siitä tuli mieleeni vielä yksi asia. Olen nähnyt erittäin harvoin, että nainen olisi lorotellut kadulle. Jos sen vessan löytäminen olisi älyttömän vaikeeta, niin kyllä naisetkin hoitaisivat tarpeensa kadulle, mutta eihän näin tapahdu. Onhan se suorituksena naiselle hankalampi, mutta silti.
Juha Aaltonen Juha Aaltonen kommentoi_ 14. tammikuu 2009 17:21
Hmm.... Olen asunut muutaman sadan metrin päästä tosta. Eka kerta kun näen jonkun siinä kusella. Yleensä kohteena oli Tammelan torin alue.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot