Lisää resursseja hyvinvointineuvoloille
Kauhajoen tapahtumat leimasivat tänä vuonna myös kunnallisvaalien tiimoilta käytyjä keskusteluja. Aihe on noussut lukuisia kertoja esille myös vaalimökkikeskusteluissa. Keskusteluissa on puhuttanut erityisesti lasten ja nuorten pahoinvointi, joka nykyään tulee selvästi esille kouluissa ja jopa päiväkodeissakin.
Syitä pahoinvointiin on etsitty milloin mistäkin: liian suurista koululuokista, koulupsykologien ja –kuraattorien puutteesta, internetistä ja televisiosta. Pahoinvoinnin poistamiseksi on esitetty ratkaisuiksi muun muassa luokkakokojen pienentämistä, koulupsykologien lisäämistä, internetin rajoittamista ja televisiolähetysten siistimistä väkivallasta. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta ne eivät mielestäni kuitenkaan pureudu asian ytimeen.
Keskusteluissa on kuitenkin usein unohdettu asian ydin: perheet ja niiden hyvinvointi. Lasten hyvinvointi kumpuaa perhetaustoista, vanhempien tai vanhemman kasvatuksellisista resursseista ja kyvystä vastata lapsen kasvatuksellisiin tarpeisiin. Lapsen kasvatusta on viime vuosikymmenten kehityksen myötä sysätty yhä enemmän yhteiskunnan harteille, vaikka päävastuu lapsen kasvatuksesta tulisi olla perheellä.
Kaupungistumisen ja yhteiskuntarakenteiden muuttumisen myötä yhteisöllisyyden perinteiset sosiaaliset tukiverkostot, kuten isovanhempien tai esimerkiksi naapurien tuki, ovat vähentyneet tai jopa kokonaan kadonneet perheiden arki-elämästä. Varsinkin nuorten perheiden sosiaalisen tuen tarve ei kuitenkaan ole vuosikymmenten saatossa vähentynyt, päinvastoin. Uusia tukiverkostoja on pyritty rakentamaan osaksi kunnan tarjoamia sosiaalisia palveluja ja joissain määrin näissä prosesseissa onkin onnistuttu kohtalaisen hyvin.
Viimeaikainen politiikka on kuitenkin keskittynyt liikaa hoitamaan jo syntyneitä ongelmia ja liian vähän resursseja on suunnattu ongelmien ennaltaehkäisyyn, eli perheiden kasvun tukemiseen. Huomio on kiinnittynyt liiaksi esimerkiksi kouluihin, joille ollaan sälytetty yhä enenevissä määrin kasvattajan roolia. Resurssien jaossa pitäisi kuitenkin huomioida myös ennaltaehkäisevä perhetyö.
Hyvä esimerkki ennaltaehkäisevästä perhetyöstä on Tampereella vuonna 2003 käynnistetty hyvinvointineuvola-malli. Hyvinvointineuvola on toimintamalli, jonka tavoitteena on entistä paremmin tukea koko perheen hyvinvointia ja vanhemmuutta. Neuvolan terveydenhoitaja ja lääkäri ovat yhteistyössä perheen kanssa äidin raskausajasta lapsen kouluikään asti. Suurin osa tamperelaisperheistä toki voi hyvin ja heille riittävät perinteiset terveydenhoitajan ja lääkärin tapaamiset. Perheissä voi kuitenkin olla myös vakavampia ongelmia, joihin hyvinvointineuvoloilla on mahdollisuus tarjota apuaan.
Hyvinvointineuvola-malli on havaittu toimivaksi, mutta sitä ovat vaivanneet viime aikoina samat ongelmat kuin muitakin hoiva- ja sosiaalityön osa-alueita. Ongelmat johtuvat pääosin resurssien puutteesta. Kysyntä hyvinvointineuvolojen palveluja kohtaan on ollut suurempaa kuin palvelujen tarjonta ja kaikki halukkaat eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua. Pahimmillaan ilman tukea jääneiden perheiden ongelmat kumuloituvat, kärjistyvät ja ilmenevät vuosien kuluessa sellaisissa asioissa, joiden korjaaminen tulee vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Nykyään nämä ongelmat näkyvätkin mielenterveyspalvelujen jonoina, kiireellisten huostaanottojen kasvuna ja erityisopetusta tarvitsevien nuorten määrän kasvuna.
Resurssien allokoinnista vastaavat kaupunkilaisten valitsemat päättäjät. Sosiaalisten palvelujen resursseista päätettäessä ongelmana saattaa olla se, että päättäjillä ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta sosiaalisten ongelmien laajuudesta ja vakavuudesta kunnassaan tai kaupungissaan. Valtuustoon ja asiasta päättäviin lautakuntiin valikoituu usein päättäjiä, joiden lähipiirissä ei ole alkoholismista, päihteistä tai mielenterveysongelmista kärsiviä perheitä. Se ei ole mikään ihme. Nämä ovat nimittäin ilmiöitä, jotka eivät yleensä näy ulospäin: niistä kärsitään omassa perhepiirissä, usein ulkomaailmasta eristäytyneinä.
Perheiden ongelmakentän laajuus oli myös minulle varsin tuntematonta aina siihen saakka, kunnes sain asiasta runsaasti omakohtaista kokemusta toimiessani kiireellisistä huostaanotoista päättävässä kaupungin jaostossa. Oli pysähdyttävää huomata, että suurimmassa osassa tapauksista yksittäiset perheiden vaikea tilanne koostui monien ongelmien summasta; usein työttömyydestä, taloudellisista vaikeuksista, päihteidenkäytöstä ja terveydellisistä ongelmista. Laaja-alaisten ongelmien selvittäminen vaatii moniammatillista työvoimaa ja sitä on usein vaikea saada.
Liian usein jaostossa toimiessani jouduin toteamaan myös sen, että ongelmiin puutaan usein liian myöhään - vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo niin suuria, että ne näkyivät jo selkeästi ulospäin. Aikaisempi puuttuminen olisi monissa tapauksissa saattanut pelastaa tilanteen. Vahva yksilöllisyyden suojamme on kuitenkin monesti estänyt sen, että vakaviinkaan tilanteisiin on päästy puuttumaan: pahoinvoinnin merkkien täytyy olla erittäin selviä ja konkreettisia, ennen kuin esimerkiksi sosiaalitoimi tai poliisi voi sekaantua perheen ”sisäisiin” asioihin. Siinä vaiheessa, kun kärsivinä osapuolina ovat lapset, pitäisi yksityisyydensuojasta voida tinkiä.
Paras tapa lähteä kohentamaan tilannetta pitkällä aikavälillä, on ennaltaehkäisevän perhetyön resurssien lisääminen. Nykyisiin ongelmiin on toki reagoitava ja niitä pyrittävä korjaamaan, mutta se ei saa viedä resursseja ennaltaehkäisevältä työltä, koska monet nykyisistä ongelmista olisi voitu ehkäistä ennaltaehkäisevällä perhetyöllä.
Hyvinvointineuvola-malli otetaan käyttöön kaikissa Tampereen äitiys- ja lastenneuvoloissa vuoteen 2011 mennessä. Toivottavasti päättäjillämme on kykyä ja tahtoa tarjota hyvinvointineuvoloille kaikki tarpeelliset resurssit.
Syitä pahoinvointiin on etsitty milloin mistäkin: liian suurista koululuokista, koulupsykologien ja –kuraattorien puutteesta, internetistä ja televisiosta. Pahoinvoinnin poistamiseksi on esitetty ratkaisuiksi muun muassa luokkakokojen pienentämistä, koulupsykologien lisäämistä, internetin rajoittamista ja televisiolähetysten siistimistä väkivallasta. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta ne eivät mielestäni kuitenkaan pureudu asian ytimeen.
Keskusteluissa on kuitenkin usein unohdettu asian ydin: perheet ja niiden hyvinvointi. Lasten hyvinvointi kumpuaa perhetaustoista, vanhempien tai vanhemman kasvatuksellisista resursseista ja kyvystä vastata lapsen kasvatuksellisiin tarpeisiin. Lapsen kasvatusta on viime vuosikymmenten kehityksen myötä sysätty yhä enemmän yhteiskunnan harteille, vaikka päävastuu lapsen kasvatuksesta tulisi olla perheellä.
Kaupungistumisen ja yhteiskuntarakenteiden muuttumisen myötä yhteisöllisyyden perinteiset sosiaaliset tukiverkostot, kuten isovanhempien tai esimerkiksi naapurien tuki, ovat vähentyneet tai jopa kokonaan kadonneet perheiden arki-elämästä. Varsinkin nuorten perheiden sosiaalisen tuen tarve ei kuitenkaan ole vuosikymmenten saatossa vähentynyt, päinvastoin. Uusia tukiverkostoja on pyritty rakentamaan osaksi kunnan tarjoamia sosiaalisia palveluja ja joissain määrin näissä prosesseissa onkin onnistuttu kohtalaisen hyvin.
Viimeaikainen politiikka on kuitenkin keskittynyt liikaa hoitamaan jo syntyneitä ongelmia ja liian vähän resursseja on suunnattu ongelmien ennaltaehkäisyyn, eli perheiden kasvun tukemiseen. Huomio on kiinnittynyt liiaksi esimerkiksi kouluihin, joille ollaan sälytetty yhä enenevissä määrin kasvattajan roolia. Resurssien jaossa pitäisi kuitenkin huomioida myös ennaltaehkäisevä perhetyö.
Hyvä esimerkki ennaltaehkäisevästä perhetyöstä on Tampereella vuonna 2003 käynnistetty hyvinvointineuvola-malli. Hyvinvointineuvola on toimintamalli, jonka tavoitteena on entistä paremmin tukea koko perheen hyvinvointia ja vanhemmuutta. Neuvolan terveydenhoitaja ja lääkäri ovat yhteistyössä perheen kanssa äidin raskausajasta lapsen kouluikään asti. Suurin osa tamperelaisperheistä toki voi hyvin ja heille riittävät perinteiset terveydenhoitajan ja lääkärin tapaamiset. Perheissä voi kuitenkin olla myös vakavampia ongelmia, joihin hyvinvointineuvoloilla on mahdollisuus tarjota apuaan.
Hyvinvointineuvola-malli on havaittu toimivaksi, mutta sitä ovat vaivanneet viime aikoina samat ongelmat kuin muitakin hoiva- ja sosiaalityön osa-alueita. Ongelmat johtuvat pääosin resurssien puutteesta. Kysyntä hyvinvointineuvolojen palveluja kohtaan on ollut suurempaa kuin palvelujen tarjonta ja kaikki halukkaat eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua. Pahimmillaan ilman tukea jääneiden perheiden ongelmat kumuloituvat, kärjistyvät ja ilmenevät vuosien kuluessa sellaisissa asioissa, joiden korjaaminen tulee vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Nykyään nämä ongelmat näkyvätkin mielenterveyspalvelujen jonoina, kiireellisten huostaanottojen kasvuna ja erityisopetusta tarvitsevien nuorten määrän kasvuna.
Resurssien allokoinnista vastaavat kaupunkilaisten valitsemat päättäjät. Sosiaalisten palvelujen resursseista päätettäessä ongelmana saattaa olla se, että päättäjillä ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta sosiaalisten ongelmien laajuudesta ja vakavuudesta kunnassaan tai kaupungissaan. Valtuustoon ja asiasta päättäviin lautakuntiin valikoituu usein päättäjiä, joiden lähipiirissä ei ole alkoholismista, päihteistä tai mielenterveysongelmista kärsiviä perheitä. Se ei ole mikään ihme. Nämä ovat nimittäin ilmiöitä, jotka eivät yleensä näy ulospäin: niistä kärsitään omassa perhepiirissä, usein ulkomaailmasta eristäytyneinä.
Perheiden ongelmakentän laajuus oli myös minulle varsin tuntematonta aina siihen saakka, kunnes sain asiasta runsaasti omakohtaista kokemusta toimiessani kiireellisistä huostaanotoista päättävässä kaupungin jaostossa. Oli pysähdyttävää huomata, että suurimmassa osassa tapauksista yksittäiset perheiden vaikea tilanne koostui monien ongelmien summasta; usein työttömyydestä, taloudellisista vaikeuksista, päihteidenkäytöstä ja terveydellisistä ongelmista. Laaja-alaisten ongelmien selvittäminen vaatii moniammatillista työvoimaa ja sitä on usein vaikea saada.
Liian usein jaostossa toimiessani jouduin toteamaan myös sen, että ongelmiin puutaan usein liian myöhään - vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo niin suuria, että ne näkyivät jo selkeästi ulospäin. Aikaisempi puuttuminen olisi monissa tapauksissa saattanut pelastaa tilanteen. Vahva yksilöllisyyden suojamme on kuitenkin monesti estänyt sen, että vakaviinkaan tilanteisiin on päästy puuttumaan: pahoinvoinnin merkkien täytyy olla erittäin selviä ja konkreettisia, ennen kuin esimerkiksi sosiaalitoimi tai poliisi voi sekaantua perheen ”sisäisiin” asioihin. Siinä vaiheessa, kun kärsivinä osapuolina ovat lapset, pitäisi yksityisyydensuojasta voida tinkiä.
Paras tapa lähteä kohentamaan tilannetta pitkällä aikavälillä, on ennaltaehkäisevän perhetyön resurssien lisääminen. Nykyisiin ongelmiin on toki reagoitava ja niitä pyrittävä korjaamaan, mutta se ei saa viedä resursseja ennaltaehkäisevältä työltä, koska monet nykyisistä ongelmista olisi voitu ehkäistä ennaltaehkäisevällä perhetyöllä.
Hyvinvointineuvola-malli otetaan käyttöön kaikissa Tampereen äitiys- ja lastenneuvoloissa vuoteen 2011 mennessä. Toivottavasti päättäjillämme on kykyä ja tahtoa tarjota hyvinvointineuvoloille kaikki tarpeelliset resurssit.
-
Outi-Päivikki Rautio kommentoi_ 21. lokakuu 2008 22:00 -
Palveluissa on se ongelma, että ne ovat hitaita ja hidasliikkeisiä, kuten Taneli totesikin. Ajanvarauksella ja kenties pvielä jonottamalla moni ongeelma ehtii ohitse jäädäkseen muhimaan ja pahentumaan. - Jos ja kun on kyse vakavista ongelmista ja kriiseistä, avun pitäisi olla saatavissa samaan tyyliin, kuin pelastuslaitoksen ambulanssit. Kriisissä ja ahdingossa psyyke toimii hyvin nopeasti. Ahdistunut ja pelokas tai sekava mieli ei tunne kellonaikoja, saati sitten virka-aikoja, ei odottamista eikä jonottmaista. Pahassa kriisissä olevan psyyken aikayksikkö sekä aikajänne on nimeltään "NYT", "HETI".
Eikö muuten pelastuslaitoksella voitaisi ruveta pysyvästi pitämään mielentervveysalan parivaljakkoa päivystämässä, joko puhelimitse tai ambulanssiin mukaan? Tällainen olisi se "hyvinvointineuvola", jolla olisi edellytyksiä tavoittaa akuuteimpiakin / vaikeampiakin asiakkaita?
1995 Suomen Mielenterveysseura esitteli ns. Hima-terapian, siis kotikäynnit. Sillä tavoitumme työparini kanssa monta vaikeaa perhettä ollessani Vammalan lääkäriasemalla töissä. Julkisen puolen viroissa käytäntö on ollut ainakin minun virkamiesaikanani tuntematon.
Isäni tultua uskoon sekä alettua pitämään kotinsa ovia yötäpäivää auki avuntarvitsijoille moni hänen ystävänsä totesi minulle isäni tekevän tosi hyvää ja tärkeää työtä.
Arvelen, että juuti tuolaiselle palvelulle olisi kysyntää. Tieto levisi suusta suuhun. Myös nälkäinen sai hänen luonaan vatsansa täyteen. - Isäni ihaili ja arvosti suuresti Äiti Teresaa.
Voisimmepa avata jonkun Äiti Teresa palvelupisteen epätoivoisille ja lähes kaiken uskon, toivon ja rakkauden elämässä menettäneille!
Outi-Päivikki Rautio
"Kaikenlaisia perheitä nähnyt sekä parhaansa mukaan hoitanutkin"
-
Mervi Janhunen kommentoi_ 21. lokakuu 2008 23:12 -
Muuten hyvä Taneli, mutta hieman käsitteellistä sekamelskaa! En käyttäisi "ennaltaehkäisevä perhetyö" -käsitettä hyvinvointineuvoloiden yhteydessä. Perhetyön käsitteellä viitataan yleensä perheissä tehtävään lähityöhön - ei yleensä perheiden kanssa työskentelyyn. Jaostossa ei suinkaan päätetty kiireellisistä huostaanotoista vaan huostaanotoista, joita kukaan asianosainen ei vastustanut. Kiireelliset huostaanotot tehtiin vanhan lastensuojelulain aikaan viranhaltijapäätöksinä - ilman jaoston käsittelyä. Uuden lastensuojelulain myötä eli 1.1.2008 alkaen ei jaostolla ole ollut enää mitään toimivaltaa huostaanottoasioissa. Lisätietoa esim. www.lastensuojelunkasikirja.fi
Sikäli olet hyvällä asialla, että hyvinvointineuvoloiden toimintaa tulisi minunkin mielestäni kehittää ja resurssoida. Nyt malli uhkaa jäädä torsoksi mm. sen takia, että sosiaalityön resurssia ei ole hyvinvointineuvolatyössä juurikaan käytettävissä. Sosiaalityö kun ei tällä hetkellä repeä enää muuhun, kuin lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. Ennaltaehkäisevän työskentelyn tai varhaisen puuttumisen ja varhaisen tuen verkostoissa toimimiseen ei sosiaalityöntekijöiden aika riitä. Paitsi jos...
...saamme budjettineuvotteluissa lisää resurssia!
-
Taneli Dobrowolski kommentoi_ 22. lokakuu 2008 00:17 - Kiitokset Outi-Päivikille kommenteista ja Merville asiantuntevista täsmennyksistä!
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon