Aamulehti Blogit

Aamulehden Alakerrassa tartuttiin tänään viimeinkin asiaan, joka on osavastullinen nuorten masennuksesta: ylikoulutus. Ylikoulutus tarkoittaa ensinnäkin sitä, että tavattoman monen nuori on olettanut, että pitää lukea ylioppilaaksi - ja tehnyt sen oikeastaan turhaan. Tavattoman moni nuori on myös ajatellut, että pitää mennä ammattikorkeakouluun ja tehnyt sen sekä joko jättänyt kesken tai suorittanut opinnot ja - pettynyt.
Monet vanhemmat ja yksinjuoltajat, isä- ja äitipuolet ovat taitaaneet peistä koulutuspakon vuoksi. Nuori on yrittänyt innostua siitä., mistä ei ole innostunut eivätkä kaveritkaan ole olleet innostuneita, mutta kun on pitänyt ylikouluttautua.

Unohtunut on, että tavallinen käsillä tekeminen ja ihmisten auttmainen ja palveleminen olisi tuottanut monelle mielihyvää ja kokemuksen oman työn tuloksellisuudesta ja merkityksellisyydestä.

Toivottavasti tästä alkaa uusi suunta-!
Ja te, jotka ette vielä ole vilkaisseet tai lukeneet Alakertaa, tehkää se nyt.

Outi-Päivikki Rautio

Jaa 

Harri Mölsä Harri Mölsä kommentoi_ 11. lokakuu 2008 23:08
Kyselin aikoinaan toimiessani opettajana toisella asteella, että mitä oppilaat haluavat tulevaisuudeltaan. Melkein jokainen heistä halusi johtajaksi ja hyvän palkan.

Onko yhteiskuntamme arvoissa jotakin vikaa, jos nuorten ainoa haave on olla johtavassa asemassa ja saada paljon rahaa työstään? Ja jos vielä vanhemmat väkisin heitä siihen opettavat ja työntävät. Miten käy niiden joilla ei ole resursseja. Jokainen meistä ei voi olla yhtä täydellinen kuin ulkoministeri Stubb. Eikä ulkoministerejä voi olla kuin yksi kerrallaan. Ei Nokian johtoryhmäänkään loputtomasti insinöörejä mahdu.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 11. lokakuu 2008 23:14
Kieltämättä tilanne on muuttunut siitä kun haluttiin olla palomiehiä ja sähkömiehiä ja lääkäreitä sun semmoisia. Pitäisi jonkun ex-johtajan nyk-kukkakauppiaan tulla kouluihin puhumaan ja tarjoamaan ns. vihjettä lapsille, että johtajaelämästä ei selviä hengissä.
Minna Tanner Minna Tanner kommentoi_ 11. lokakuu 2008 23:31
Harri,
ilmeisesti sinun opettaja-ajoistasi on sitten aikaa, nykyäänhän yksi sun toinen lapsi ilmoittaa haluavansa isona "julkkikseksi". Pääasiassa tosin ne, joilla ei tunnu olevan niitä paljon puhuttuja "resursseja". Voihan se tosin olla, että ajatellaan, että julkkis ilman muuta myös tienaa hyvin.

Kyuun ehdotus saada puhumaan edustaja kouluihin ryhmästä, joka edustaa "rice and fall of empire" -ryhmää, voisi olla itse asiassa ihan kannatettava. Ettei tarvitse lapsirukkien mennä televisioon asti nolaamaan itseään tosi-tv:ssä kuullakseen, että "kehittyäkseen ihmisenä tarvitsee käydä läpi pettymyksiä".
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 12. lokakuu 2008 01:25
Ei tekisi pahaa saada myöskään median ja mediaseksikkäiden aiheiden parissa työskenteleviä nuoria puhumaan. Toki teen tässä itsemarkkinointia hieman, kun olen yläasteen ryhmille puhunut. Vaikkakaan tällainen ei korvaa mitään perusopetusta, tekee mielestäni hyvää myös nuorille saada kuulla itselleen läheisistä aiheista sitä tosimaailmaa. Vaikka se onkin kenties paljon karumpaa, puheeseen mahtuu aina paljon mielenkiintoisia yksityiskohtiakin.

Blogin nimi huomioiden heittäisin peliin vaikkapa työn kustannusyhtiössä. Olen itsekin saanut pari kertaa selventää nuorille lehden teon eri vaiheita. Vaikkakin pari mielikuvaa on pitänyt murskata, lopputulos on ollut paitsi realistinen, myös hauska tietopaketti.

Yksi ajatuksistani olisi, että projekteilleen tukea saavia kulttuurintekijöitä voisi Tampereelta rekrytä puhumaan kouluihin. Ehkäpä tämä on lähinnä ihmetyksestä, kun minuakin halutaan puhumaan milloin etelään ja milloin todella pohjoiseen, mutta kotiseudulla puhujia ei juuri näistä piireistä etsitä. Mielestäni on kunnia-asia saada puhua ajoittain tällaisissa paikoissa ja tiedän, etten ole mielipiteeni kanssa yksin.
Zombie Zombie kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 03:21
Voisin kuvitella pitäväni oppitintia nuorille jokka eivät edes tiedä mitä todella haluavat -monet vanhemmakkaa tuksin tietävät eivät tiedä.- Ihmisiä pitäisi koulun opettajan toimesta käsitellä yksilönä jonka taustat selville ottaen tietää mitä ne ei vielä halua -selvää on et ne haluaa enemmän aikaa suoriutua löytämään itsensä ja oppimaan saamaan johonkin asiaan kenties intohimoa, mutta oliko se vain ohimenevää ihastusta sittenkin rakkauden sijaan se syvä kiintymys tutkia naisen keinoja ja kykjä saada tahtonsa läpi. Mieli muuttuuaa ihminen elää kehityksen rytmissä selviytyäkseen informaaatiotulvasta -alkukantainen raivo valtaa asuntovelallisen ja pankin omistaman asunnon: Otetaan JOULUKIRVES esiin, vaikka ei ole joulu. Terapiaa, diapameja sekä masennuslääkkeitä määrätään siihen asiaan jota se ei paranna, mutta lievittää tuskaa jaksaa eteenpäin -työkyvyttömänä saakin sitten huomata, että ei ole pakko enää mihinkään mennä. Vapaus olla "vajaa" ja oravanpyörästä luopuminen ei ole kaikilla harkittu rakaisu, vaan pakonsanelemaa -jos haluaa vielä jatkaa matkaa ja pysyä hengissä. Nyt olet sosiaalisesti merkitty ja työnantaja voi sen nähdä sosiaalipummin päätteeltä ja voi palkara sinut siksi ainoastaan, että KERA maksaa palkan.

Kun työloppuu, älkää ilmoittautuko sosiaalitoimistoihintai kelaan, vaan etsikää itse työtä tai alkakaa käyttämään Apurajastoja sen ympärille rakennettua infrastuuria ja opetelkaa esiintymäöän vakuuttavammin itseenne täysin uskoen -silloin teistä voi tulla itsenäisiä yrittäjiä. Ja kun olette monessa firmassa ollut voitte halutessanne itse kirjoittaa itsellenne parempia työtodistuksia sitä hetkeä varten kun tämän yrityksemme aika on tulla kaadetuksi ja kunnolla......plaaaplaaaplaaa


Ensikerralla käsittelemme miten vaakutusyhtiöt toimivat ja kuinka niistä meille olisi hyötyä työssämme ja kuinka esim: muusikkoitten soittokamat tulsi käsitellä ennen vakuutuksen ottamista ja sen jälkeen, sillä lavalla, keikkabusseissa, roudatessa jotain aina rikoontuu ja jopa varastetaan.

Kalliit valolaitteet ovat helposti särkyvää ja ne kestävät vain tietyn ajan ehjinä -pitää ennakoida tuleva tuhoja saada puolenvuoden keikkailun jälkeen uudet paremmat valokamat -kilpailu on kovaa.

Maanne ja perheenne puolesta mies tekee sen, mitä miehen kuuluu.

Muitakaa hymyillä ja olla tyytyväisen näköisiä, sillä niin myytte itseänne -näytelkää kaiken olevan hyvin, niin pian huomaattekin, että kaikki on hyvin. Valtiolla on rahaa jota kaikki haluaa -rajaa on muuallakin, mutta kuka sillä pelaa kun voi pelata valtion pelejäkin.
Jouni Wiklund Jouni Wiklund kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 03:57
Hyvä että tämäkin asia tuli ilmi viime vuoden lokakuulta. Tilanne enteili jo taantumaa, ellei jo lamaa. Outin ja Zombien sekä muiden kommentoijien asenne on tätä ylikoulutusta vastaan, ja kieltämättä tosiasioita Outi on tässä ihan oikeassa. Nyt ylikoulutetut henkilöt jonottavat laman aikana työkkärissä, olettaen saavansa koulutusta vastaavaa työtä. Minnalle ilmoitan, että esim. lääkäreitä koulutetaan vieläkin liian vähän. Ota täma valtuustossa esiin varavaltuutettuna.

Ylikouluttaminen johtaa toisten ammattitaitoisten ihmisten syrjintään ja tässä jos missään palaa nyt lama-aikana veromarkkoja ja paljon. Normaalisti koulutettu väestö ja etenkin nuoret jäävät ilman työpaikkaa, vaikka olisivatkin pätevämpiä, kuin nämä ylikoulutetut. Miätinnän paikka...
Nämä justiin koulutetut masentuvat, kun jäävät ilman työpaikkaa ja sitten otetaan miälenterveyspalvelut ja vaikka Diapamit avuksi. Ei näytä hyvältä varsinkaan nyt. Lokakuussa tilanne ehkä oli toinen, mutta nyt on nyt ja tunnelikaan ei pelasta meitä tältä katastrofilta!
marita viitanen marita viitanen kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 09:58
Kun allekirjoittanut aloitti työelämänsä 60-70-luvun taitteessa työtä oli, eikä aina niin koulutustakaan kyselty. Toisin on nykyään. Lähes työhön kuin työhön tarvitaan joku koulutus, vaikka sitä pystyisi tekemään ilman koulutustakin pienen perehdytyksen jälkeen. Otan esimerkiksi hoitoalan ennen oli ns. hoitoapulaisia, joka laitoksessa. Nykyisin ei heitä juurikaan ole. Naisvaltaisella alalla on lisäksi sellainen tyyli, että jos ei ole koulutusta ei ao. työntekijää pidetä arvossa. Naiset lisäksi alistavat toinen toisiaan ilmeisesti siksi hoitoalalla ihmiset vaihtavat työpaikkaa ahkerasti.
Tunnen myös ylikoulutettuja naisia, joillakin saattaa olla koulutus jopa kolmeenkin ammattiin. Näistä onkin hyvä valita sitten sellainen työ jossa on parempi palkka. Voihan tässä taantumassa olla se hyvä puoli, että jälleen arvostetaan oikeata työtä ja sen tekemistä.
Pertti Veltto Virtanen Pertti Veltto Virtanen kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 13:17
Oikeaa työtä! usein niin väärinymmärretty - leimattu - Nietzsche kosketti sieluani Zarathustransa suulla kun hän jo nuorelle minälleni julisti iskevästi lauseella, joka on seurannut mukanani näihin päiviin:
" Mitä minun onnestani - minähän etsin työtäni! "

Mitä pätevin totuus tämän päivän "onnen ja julkisuuden ja johtajuuden ja... perään opetetuille lapsille ja nuorille. Ja miksei muistutukseksi vanhemmillekin. Harri rinne ja minä teimme aikoinaan mainospätkän "ammattikoulujen houkuttelevuuden lisäämiseksi" 70-luvun lopulla. Siinä kannustettiin nuoriso "oikeisiin töihin" - käsillään käsittämään - mielellään nauttimaan mielekkäästä työntekemisestä! Suurin vääristäjä näissä kasvatusasioissa on Media - se tarjoo kovin yksipuolista kuvaa ihmisen osasta - ja "onnesta". Paitsi osa aikakauslehdistä osaa vieläkin olla yllättävänkin inhimillisiä - toki juuri niiden levikit senkun laskevat.

Ylikouluttaminen on Suomessa pitkäaikainen virhe. Muualla maailmassa perustetaan firmoja ja aletaan hommin kun tarpeellinen valmius on saavutetettu. Suomessa ei - vaan jatkokoulutusta jatkon perään - vaikka kansalaiset "huutavat" ammattitaitoisten ihmisten apua kentällä. Minulle läheinen psykologia on äärimmäisyyden huippu! Kaikkialla tarvitaan ammatillista apua aina odotusajasta, lapsenvarhaiskasvatuksesta ja kouluista lähtien asianomaisten tueksi - hätiin - ja neuvoksi! Mutta ei - sen sijaan että esimerkiksi 6 vuotta yliopistoa nykyään psykologiaa opiskellet saivat ruveta heti hommiin - töihin, kouluissa ja vastaanotoilla, missä vaan joka paikassa tarvitaan - niin KELA pakottaa lääkärien laatimilla säännöillään heidätkin monien vuosien jatkokoulutukseen, jotta voisi tehdä "terapiaa"! HELP!

Sen sijaan psykiatriksi valmistuva - joka on siis lääkäri - ja joka pari vuotta erikoistuu "mielisairauksiin - ei siis psykologiaan eikä ihmismielen saloihin - saa näistä psykiatrisista eli lähinnä lääkkeisiin ja kemiaan liityvistä opinnoistaan "terapia-koulutus-hyvityksen"! HUH!
ei nimeä ei nimeä kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 13:47
Tavallaan olen aina ajatellut ettei ihminen voi "liikakouluttaa" itseään, mutta olen miettinyt sitä hieman erilaisesta kulmauksesta, ehkä. Velton kommentti psyk/terap/lääkärijutusta on vähän erilainen asetelma kuin itse olen koskaan ajatellutkaan. On varmaankin niin.

Omassa pienessä piirissäni olen huomannut, että joskus voidaan ihminen (lähinnä oppilas) laittaa tiettyyn "kaavaan" tai "laatikkoon", sinä menet varmaan sinne ja sinä sinne...mutta yksi lapsistani tekikin niin että menikin toisenlaisen koulun lukioon ja ihan hyvältä, omanlaiselta näyttää olevan ja hänen itsetuntonsa on kasvanut ja hän on löytänyt itsestään juttuja ettei ollut uskonutkaan...olen hämmästynyt.

Ainakin minä haluan "tarjota" nuorelleni mahdollisuuden jatkaa ja kokeilla ja etsiä omia teitään ulkopuolella määritelmien (itsekin olen saanut tehdä kotonani lapsuudessa ja nuoruudessa niin ja se on tuntunut turvalliselta ja oikealta).

Eri alojen koulutusaika ja muut jutut niihin liittyen ovat tietysti eri juttuja.
Pertti Veltto Virtanen Pertti Veltto Virtanen kommentoi_ 10. helmikuuta 2009 13:59
Jep - olen täysin samaa mieltä lasten ja nuorten "etsimisen ja itsensä löytämisen" suhteen - mikä tahansa siihen auttaa - siihen on kannustettava! jatko- ja lisäkoulutus ei ole sinällään "paha asia" vaan "hyvä juttu" - kunhan oppimisesta ja uudenlöytämisesta saavat osansa muutkin! ja perheissä tietysti tämän saavat - iloisina ja hämmästyneinä - lähiomaiset kokea.

Mutta vielä kerran - aikoinaan ruotsinvallan alla ja venäjän jne. pantiin kirjeisiinkin pitkät rimpsut titteleitä "mitä oli saatu ja ostettu". Nyt usein alan ammattilaiseksi "arvostetaan" niitä, joilla on pitkät rimsut jatkokoulutuksia ja niihin liittyviä arvonimiä. Kuitenkin juuri - työssä oppii!

Koska kyseiset "rimpsu-jatkot" vievät pikkutunneille, kuluttavat aikaa - niin koska he ovat ehtineet paiskia hommia, kun ovat titteleidenkin todistamina aina koulutuksessa - siis enemmän ja enemmän peräti - vieraantumasta todellisuudesta ja sen käytännöstä?
Ja alalle virallisesti valmistuneita - jatkuvasti työtätekeviä - ei arvosteta varsinkaan mediassa, koska rimpsut ja muut arkuntupsut antavat "mediaseksikkyyttä" - kysyn vaan?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot