Nokialainen kaupunginvaltuutettu "Herkku Hernesniemi" esittää vanhuksille omaa siivouspalveluyksikköä.
Ehdotus on hyvä paitsi siitä syystä, jolla Herkku sen on peerustellut, myös vanhuspsyykkisestä ja -psykiatrisesta näkökulmasta katsottuna.
Pidin 1980-luvun loppupuolella kahta kodinhoitajien työohjausryhmää. Nämä siis kävivät vanhusten kotona siivoamassa, tarkistamassa lääkkeiden ottoa sekä muutenkin avittamassa arkea ja kotona-asumista.
Ne "tapaukset", jotka työnohjauksessa erityisesti tulivat esiin, olivat jollakin tavalla psykologisesti askarruttavia tai jopa psykiatrisia tapauksia. Tunnettuahan on, että vanhuksilla on psyykkisiä ongelmia, niitä tuottaa näön ja kuulon heikentyminen, yksinäistyminen ja liikuntakyvyn rajoittuminen.
Vanhuus elämänvaiheena ei ole suoraa jatkumoa aikuisuudelle, vaan siinä ihmisten erot ja erilaisuus tulevat sekä myönteisellä että kielteisellä tavalla esiin, joskus jopa kärjistyvät. Vanheneminen ja vanhuus on joillekin pelottava asia. Tällöin olisi tärkeää, että vanhukselle erityisen merkityksellistä tilaa hallinnoisi tuttu tai muutama tuttu henkilö, joka tuntisi vanhuksen tavat ja vanhus hänen - tai heidän.
Jotkut ihmiset pitävät äuonostaan vanhuksista ja heillä on omakohtaisia hyviä kokemuksia ja sen myötä tietoa vanhenemisesta ja vanhuudesta. Tällaiset "kutsumussiivoojat" olisi suotavaa saada toteuttamaan kutsumustaan. Jos kemiat ei toimi tai työ ei ole kutsumuksellista, sen kyllä huomaa ja kuulee äänestä, äänensävyistä, liikkeeistä ja liikehdinnöistä. Tällaiseen on monia syitä, mutta miksi aiheuttaa kitkaisia tilanteita, jos ne ovat vältettävissä. Herkun ehdotusta kutsuisin "ennaltaehkäiseväksi terveydenhoidoksi".
Outi-Päivikki Rautio
psykologi
terveystieteen kandidaatti
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon