Vanhoista puolueista ensimmäisenä SDP on luopumassa leikatusta indeksistä joka vuodesta 1977 lähtien on nakertanut työeläkeläisten reaalista ostovoimaa, vuosittain automaattisesti reilun prosentin vuodessa. Tulkinnan uudesta suunnasta voi tehdä sanatarkasti Vanhat toverit 2010 julkaisusta, josta lainaus puolueen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen sanomana ”- Me sitoudumme siihen, ettei työeläkkeitä leikata ensi vaalikaudella: ”

Tämän julistuksen voi tulkita niin, että palataan v. 1962 sovittuun palkkoja seuraavaan korotusmalliin jolloin heikennysleikkuria ei ollut. Kokonaan työeläkeläisten hyvinvointi ei vielä tällä ratkaista, jäljelle jää korkeampi verotus ja kadonnut aikanaan maksettu kansaneläkkeen pohjaosa, jotka pitäisi myös hoitaa.

Lupaus työeläkkeiden leikkauksen vuosittaisesta lopettamisesta tarvitsee eduskunnassa myös muita puolueita tueksi, vuoden 2006 vastaavan muutosehdotuksen takana olikin monia oppositiopuolueita ja 43 kansanedustajaa, mutta silloin SDP ei innostunut muutokseen. Nyt sen sijaan tilanne olisi toinen ja sen perusteella voisi päätellä operaation ensivuonna onnistuvan. Tietysti lupaus leikatunindeksin romuttamisesta voi olla myös vaalitaktiikkaa, mutta sitähän me ei haluta uskoa.

Katselukerrat: 20

Neuvos kommentoi_ 25. lokakuu 2010 17:33
Epäilen vaalipropakandaksi. Ja prosentti ei lämmitä, kuin suurempia eläkkeitä - valitettavasti.
Verotuksen korjaus toinen parempi versio: Minimieläkkeistä vero kokonaan pois.
Esko Järvenpää kommentoi_ 25. lokakuu 2010 19:56
Miten ne muut puolueet sitten suhtautuu taloudelliseen ikäsyrjintään. www.senioripuolue.fi tarvitsee toukokuussa kumppaneita lakialoitteen taakse.
Reijo Kauppila kommentoi_ 25. lokakuu 2010 19:59
Urpilainen ei varmastikaan lausumallaan tarkoittanut eläkeleikurien poistamista, vaikka näin haluaisimme sen tulkita, vaan ettei uusia leikkureita tehdä. Myös SDP on ollut leikkureita rakentamassa ja viemässä kansaneläkeläisiltä perusosia. En jaksa uskoa vanhoihin puolueisiin. Senioripuolueen ja eläkeläisten on herättävä ja pidettävä puolensa.
Esko Järvenpää kommentoi_ 25. lokakuu 2010 20:05
Olen samaa mieltä, mutta hyvä olisi saada tarkennuksia. Paavo Lipposen ikävä indeksi 20/80 on alentanut rajusti työeläkkeiden reaalista ostovoimaa, samanaikaiseti työeläkelaitosten rahastojen tuotot ovat kasvaneet hyvin.
Raimo Kotala kommentoi_ 25. lokakuu 2010 21:03
En usko leikkureiden poistoon vanhojen puolueiden toimesta!
Vain ja ainoastaan Senioripuolueen ehdokkaita äänestämällä oikein äänivyöryn saamiseksi meistä pääsee muutama vaikuttamaan asiaan!!
SIIS ÄÄNESTÄSENIORIPUOLUEEN EHDOKASTA JOS HALUT ETTÄ ELÄMÄNTILANTEESI PARANEE!
Tomppa kommentoi_ 25. lokakuu 2010 21:16
Pieni ongelma taitaa olla siinä ettei Senioripuolue taida koskaan saada tuulta purjeisiin, eli ilman todellista vaikutusvaltaa on turha uhota mitään.
Raimo Kotala kommentoi_ 25. lokakuu 2010 22:57
Suuri ongelma on Tomppa se että jos elää saat niin sinulla on jo pahemmat ongelmat tiedossasi kuin meillä konsanaan. Elinaikaindeksi nostaa eläkeikääsi ja pienentää eläkettäsi, valitettasti.
Kun äänestat vanhaa "hyvää" puoluettasi niin se ei KOSKAAN tule tekemään mitään eläkeläisten hyväksi!
Jatka samaan malliin mutta muista mitä ennustin sinulle!
Tomppa kommentoi_ 25. lokakuu 2010 23:11
PerusSuomalaiset korjaa ongelman, siihen heillä on mahdollisuuksia suomalaisten puolustajina.
Esko Järvenpää kommentoi_ 26. lokakuu 2010 09:32
Heidän ohjelmassaan (PS) ei ikäsyrjinnän torjumista ole tunnistettu eikä huomioitu. Miljoonainen kansanosa on ollut ilman omaa puoluettaan mutta nyt se on www.senioripuolue.fi yllä pari ehdokastakin.
Joki Jussi kommentoi_ 26. lokakuu 2010 13:26
Kansanedustaja Marja Tiura puolusteli nykyhallituksen toimia eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi. Hän jätti kuitenkin kertomatta,että pientä eläkettä saava saa usein myös asumistukea,toimeentulotukea,hoitotukea ym.joihin peruseläkkeen pieni korotus vaikuttaa alentavasti.
Esimerkki työeläkkeen kehityksestä. Työeläkeläisen eläke 2000€/kk. Korotus 0,26% on 5,20€/kk. Kunnallisvero sensijaan nousi 1,0% on 20,00€/kk. Eläke siis aleni 14,80€/kk. Lisäksi samanaikaisesti kunnat nostivat terveyskeskusmaksuja ym.palvelumaksuja.
En parhaalla tahdollakaan voi ymmärtää, miten nykyhallitus on toiminut taitetun eläkeindeksin kompensoimiseksi.
Kansanedustajat, jotka puhuvat niin totta kuin osaavat, pitäisi saattaa oikeudelliseen vastuuseen kuten oikeudessa väärän todistajalausonnon antajat.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot