Ei silti tarvii olla suvakki vaikka olisimme toistemme asioista suvaisempia

Meillä kaikilla on varmuudella joitakin asioita joissa voisimme katsoa asioita ns läpi sormien emme silti ole missään vaiheessa näitä suvakkeja  .

Mutta kun joka asiaan sanotaan että tuo ei ole hyvä asia,  varmaan jokainen tupakoitsija tietää sen asian vaarat varmaan moni tietää myös alkoholin vaara tekijät .

Monikohan kärsii siitä että bussiin tulee joku jolla on kaatunut pullollinen hajuvettä  kaulaan,  ja jotkut joutuu lähteen seuraavalla pysäkillä ulos .

Tuokin asia on vaan sellanen etteivät ne ole vähentyneet yhtään,  vaikka keskuudessamme kulkee niitä joille tuollaset voi olla henken lähtö liki .

samoin monia muita hajuja kuten valko sipuli ja vanha alkholin löyhkä,  monikohan miettii kun menee julkiseen kulku neuvoon että ne voi olla joillekkin liikaa .

Olis silti parempi kun hiukan säännösteltäs hajusteita,  samoin muitakin niitä joiden hajut ei ole ihan parhaasta päästä,  miettikääpä niitä . seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast 

Katselukerrat: 83

Pentti Tuominen kommentoi_ 19. toukokuu 2017 06:04
Paljon on myös siitä kiinni mitä uusiosanalla "suvakki" milloinkin tarkoitetaan. Minua häiritsee, vaikka se ei haise suomenkielen vääntämin milloin kullekin vieraan kielen johdannaiselle.

Ei se tietenkään ole Tepin vika ja noista hajuista valkosipulin eltaantunut seuraavan päivän haju on pahin. Kieltämättä tupakoitsin autossa polttelema haju pakkasaamuna on kamala. Eräs tuttava pisti aina tupakiksi ennen kuin meni autoonsa. Pitkään ihmettelin sitä ja lopulta kysäisin, että miksi. Hän sanoi, yritä itse mennä tuonne tupakanhajuiseen autoon.
teuvomast kommentoi_ 19. toukokuu 2017 06:50

No kaikilla on näitä mistä ei varmaan pidä mutta olis varmaan parrei silti olla niistä koko ajan moittia ja eräänlaista vinolaudotusta pitää .

Ja suvaita sitten sitäkään jossa musiikki soi keskiyöllä parvekkeella nuppi on kaakossa väännettynä on takuulla haittaa oli parvekelasit tai ei .

No omassa autossani olen aina tehnyt ihan mitä itse olen halunnut ei se ole ollut muulloin kun lasten pienenä ollessa poissa silloin en tupakoinut autossa lainkaan .

Mutta astmaatikolle on monet hajut sellasia joista hän kärsii hajuvesi on yksi .

Ja kyllä mua otti kaaliin tuo viinin tulo partsini seinälle siinä määrin että meni naapuri sopu sen siliän tien .

Ei niinkään viini vaan mehiläiset jota se keräs kun hunaja karhua terv tepivaari 

teuvomast kommentoi_ 19. toukokuu 2017 06:52

Tuota suvakki nimeä käytetään monasti väärin kuten rasimi nimitystäkin ja monasti sillä tarkoitetaan muuta kun positiivista asenetta toiseen terv tepivaari 

Ahti Pontinen kommentoi_ perjantaina
Heinä kasvaa pellolla ja kuu kiertää maata ja aurinko on tähti. Huh hah hei ja teuvomastia pullo.
teuvomast kommentoi_ perjantaina

Oot sää Ahti ihana terv tepivaari 

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot