Kaikki henkilöautot kulkevat 50 vuoden päästä sähköllä, jos ja kun on uskominen VTT:n professorin ennusteeseen

"Suomen henkilöautot kulkevat 50 vuoden päästä sähköllä, uskoo tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä. Tuolloin vain raskaat kuorma-autot käyttäisivät uusiutuvaa dieseliä ja biokaasua.

Nylund ei pidä täysin epärealistisena hallituksen tavoitetta, jonka mukaan Suomessa olisi 13 vuoden päästä jo 250 000 sähköautoa. Tavoite sisältyy hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan, jonka tarkoituksena on vähentää muun muassa liikenteen päästöjä.

Lisääntynyt sähkön tarve vastaisi noin kymmentä prosenttia koko nykyisestä sähkönkulutuksesta. Nylundin mukaan edes siinä vaiheessa voimalaitoksia ei välttämättä tarvittaisi lisää, sillä erilaisilla älykkäillä järjestelmillä lataus voidaan ajoittaa hetkiin, kun sähkön kysyntä on alhaista.

Sähköautojen akuilla ja sähköautoverkostolla voidaan jopa tasata sähkönjakelun kysyntäpiikkejä."

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/vttn-professori-ennustaa-kaikki-hen...

Ajatuksia herättää, että valtiolla on sähköautoistumisen vauhdittamiseksi käytössään lainsäädäntöön liittyviä keinoja tai vero- ja avustusratkaisuja.

PS. Kyllä vanhankin kulkuneuvon saa kulkemaan sähköllä. http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/pihalla-maanneesta-romu...

Hyvätuulisia aikoja!

Katselukerrat: 491

Orwell kommentoi_ 19. huhtikuu 2017 22:16

Miten olisi, jos alettaisiin kaikissa asioissa elämään realismin mukaan ja annettaisiin tuotekehityksen kehittää asioita ilman utopistiuskontoja?

On tyypillistä -47:n harhaa, että vaadittaisiin asioiden suhteen rajojen sulkemista ja umpioitumista.

Sitä ei kukaan ole esittänyt, mutta -47:n harhaisessa mielestä tosiasioiden ja realismin esittäminen hänen utopioidensa suhteen tarkoittaa sitä.

al1947 kommentoi_ 19. huhtikuu 2017 22:28

Ei sähköautoistumisessa erityisesti suomalainen tuotekehitys tai sen puute vaikuta isostikaan lopputulokseen. Maailmalla tapahtuu kaiken aikaa intensiivistä tuotekehitystä tälläkin saralla.

Toki kiinalaiset ovat jo ostaneet osuuden Uudenkaupungin autotehtaasta mielessään sähköautot.

Samoin Teslan akkutehdas tulee Vaasaan, jos on tullakseen, vastustimme sitä tai emme. Blogisteilta sitä ei kysytä.

Orwell kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 14:58

Kukahan sitä akkutehdasta on vastustanut missään muualla kuin erään-47:n harhaisessa mielikuvituksessa?

Orwell kommentoi_ 22. huhtikuu 2017 21:57

Sinänsä mielenkiintoista on, että -47 osaa vedota aina johonkin "proffaan", kun se proffa tukee hänen omia uskojaan.

Noita proffia on melkoinen määrä ja ihan yllättäen hekin ovat ihmisiä arviointi- ja arvostelukykyineen siinä, missä tavan tallaajatkin.

Kun noita proffia jokusen kymmentä tuntee ja on tavannut, ei tule mieleenkään kritiikittömästi vedota yhden ideologian puolestapuhujaan, mutta joillekin kaikki oljenkorret ovat tarpeen....

al1947 kommentoi_ 16. toukokuu 2017 12:25

Tilanne nyt, "maailman diesel-päästöt oletettua suuremmat – 4,6 miljoonaa tonnia yli sallitun rajan"

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/tutkijat-maailman-die...

Kari Rönkä kommentoi_ 16. toukokuu 2017 20:41

Tietenkin dieselautojen mittausarvot pitäisi ilmoittaa sellaisina kuin ne ovat todellisissa käyttötilanteissa. Niin pitäisi ilmoittaa myös sähköautojen mittausarvot. Ai niin, sehän onkin ihan eri juttu...

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot