Jälleen on käsillä aika, jolloin Suomeen saapuu sadoin tuhansin "maahanmuuttajia" ja nämä tulijat toivotan sydämmestäni tervetulleeksi.

Itse olen näille tulijoille rakentanut koteja jo noin puolen sataa ja tavoitteenani on saada sata täyteen näin maamme satavuotisen taipaleensa kunniaksi ja tokihan näihin koteihin joita olen tehnyt, ovat myös "kantasuomalaiset" oikeutettuja perheitään perustaa.

Se on pieni kustannus mitä tämä kämppien teko tulee maksamaan ja niihin saapuvat antavat takaisin moninkertaisen ilon meille laulullaan ja läsnäolollaan, joka kantaa muistoissamme aina seuraavaan kevääseen asti ja mikäs sen mukavampi ajaviete tällaiselle "mökkihöperölle" eläke-ukolle onkaan, kun saa rakkailleen tarjota katon pään päälle ja suojaisan paikan, missä jälkeläisensä kasvattaa.

Ja kun nämä tännetulijat sitten syksyllä lähtevät vapaaehtoisesti pois kylmästä impivaarastamme, niin kyllä nämä "huushollit" ovat käytössä myös talviaikana, kun kantasuomalaiset hakevat niistä suojaa, kun pakkanen panee parastaan.

Jaa has, taitaa tuo päivä jo kalkastella siihen malliin, että kunhan olen emännän aamukahvipöydän antimet nauttinut, niin lähden taas tutustumaan sahan ja vasaran ihmeelliseen maailmaan.

"Kevät keikkuen tulevi".

Katselukerrat: 151

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 06:21

Pönttöiltyä on tullut täälläkin päin harrastettua. Elementit syntyvät vannesahalla, puomikairalla ja naulapyssyllä koti kasaan. Pöllöille, oraville (valtaavat pöntön jo talvella), tiaisille yms pikkulinnuille.

Loppukesästä (2016) tein pari erikoisempaa pönttöä maahan; siilin talvipesä ja molemmissa asutaan. Meillä kun siilit viihtyvät kun pihamiljööni ei ole mikään "kaunis piha".

Heikki Karjalainen kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 06:27

Kaverini, lintutietilijä värkkäsi oikeaoppiset eri lintulajikkeille ja minä asensin Arboretumiin, Västanfjärdiin ja keskelle Helsinkiä jo syksyllä. Eiköhän kohta ala muuttajat tulla ja häädä tiaiset pois.

arvi matias marjamäki kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 06:40

Ensiarvoisen tärkeää olisi myös pöntöntekijöiden ottaa lukuun se, että tekee pönttöjä vain sen verran, että pystyy niiden siivouksen huolehtimaan seuraavaan pesimiskertaan mennessä ja itse ahkerana luonnossaliikkujana selviän vaivatta 100 pöntön siivouksesta, se ei ole vaiva vaan nautinto, kun voi tarkkailla ja iloita, kuinka monet ovat ottaneet itsetehdyn pöntön suojakseen ja kodikseen kiihkeän elämänsykkeen vallitessa.

Pentti Tuominen kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 07:15
Meillä osan noista pöntöistä on jo talviasukkaat varanneet. Eli kovasti niissä touhuavat sini- ja talitiaiset.
arvi matias marjamäki kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 07:20

Pentti.

Nopea lintu sen madon nappaa"

ja onhan siinä näytelmää kerrakseen siinäkin, kun kotimaan ja "ulkomaan" sirkuttajat taistelevat parhaista "kämpistä" keskenään. ja hyvin tulee esimerkiksi sinitiaisen ja kirjosiepon itseppäinen ja peräänantamaton ominaispiirre esiin näissä taisteluissa.

Pentti Tuominen kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 07:31
Kirjosieppo se sitten melkoinen rosvo onkin. Se tulee ja ajaa vanhat asukkaat ulos ja tekee pesänsä sinne. Vielä vaan ei ole sen aika, onneksi. Naapuri sanoo niitä somaleiksi, liekö rasistinen ilmaisu.
Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 07:33

Se on muuten melkoinen mamma tuo sinitiaisnaaras. Ei ole mitään asiaa kenelläkään reiästä mahtuvalla vallata asuntoa.

Sama pätee talvisella lintulaudalla. On se kyllä hienoa tosi-tv:tä tuo pönttöpesijöiden pesintäpuuhat.

arvi matias marjamäki kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 07:36

Useana vuonna olen seurannut sitäkin näytelmää, kun tikka tulee pöntölle, aikomuksena nakuttaa reikää suuremmaksi, niin lähtö tulee sinitiaisten toimesta.

Seppo Muurinen kommentoi_ 18. maaliskuu 2017 10:26

" Ironiaa lämmöllä" ... maahanmuuttajien riemua luonnon kera !

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot