Suojeluskunnat on perustettava uudelleen tällä hallituskaudella - nopeasti

Suojeluskuntien pitää olla Puolustusvoimain komentajan alainen puolustushaara, kuten ovat Ilmavoimat, Merivoimat ja Maavoimat.

Suojeluskunnilla pitää olla oma pääesikunta, kuten esimerkiksi Maavoimilla on oma Maavoimien esikunta.

Suojeluskuntien pääesikunnan alaisuudessa tulee toimimaan noin 30 Suojeluskuntapiiriä.

Jokaisella Suojeluskuntapiirillä on oma esikunta, koulutustilat, varastotilat, päivystäjä, asevarasto, jne.

Suojeluskuntapiirin alaisuudessa toimivat vapaaehtoiset aluepäälliköt, kouluttajat, varastonhoitajat, asemestarit, jne. Merkittävillä alueilla on omat asevarastot raskaita aseita (konekiväärit, kranaatinheittimet, singot, ilmatorjuntaohjukset, miinat, jne.)

Vapaaehtoisilla, tiukan seulan läpäisseillä, suojeluskuntalaisilla on henkilökohtainen ase ja patruunat kotonaan hyvässä asekaapissa.

Näin nykyisestä surkeasta maavoimien valmiustilanteesta päästään tilanteeseen, jossa erittäin nopeasti hälytyksestä saadaan aseistettuja miehiä suojaamaan tärkeitä kohteita ja joukkojen perustamista - koko valtakunnan alueella.

Vastaavasti Suojeluskuntapiirin esikunnassa on osastot S1...S8. Tärkeimmissä osastoissa palkalliset osastopäälliköt, muissa vapaaehtoiset.

Suojeluskunnan komentajan virka voisi olla kenraaliluutnantin virka. Suojeluskuntapiirin komentajan virka voisi olla everstin/everstiluutnantin virka.

Katselukerrat: 2746

Juhani Putkinen kommentoi_ 20. maaliskuu 2017 21:01

Suojeluskuntapiirit perustivat jokainen Jatkosodan Suomen Armeijaan yhden jalkaväkirykmentin ja jotkut niistä lisäksi erilaisia aselajijoukkoja. Rykmentin komentajaksi tuli kyseisen Suojeluskuntapiirin päällikkö. Yksi parhaista, miehiä säästävä, mutta tehtävät toteuttava rykmentinkomentaja oli suojeluskuntalainen eversti Matti Laurila Pohojanmaalta.

Juhani Putkinen kommentoi_ 20. maaliskuu 2017 21:12

Suomen vapailla vaaleilla valitulla Eduskunnalla ja sen laillisella hallituksella ei ollut armeijaa, eikä poliisivoimia. Ryssät ja kommunistit terrorisoivat maata, murhasivat, kiduttivat, ryöstivät ja raiskasivat.

Siksi laillisuutta haluavat suomalaiset perustivat Suojeluskuntia pitääkseen yllä järjestystä ja vapauttaakseen Suomen ryssien brutaalista miehityksestä. Osaa Suojeluskunnista kouluttivat  Saksasta siihen tarkoitukseen lähetetyt suomalaiset jääkärit. Saksa myös toimitti aseita Suojeluskunnille.

Suomen laillinen hallitus määräsi Suojeluskunnat Suomen armeijaksi ja silloisen kenraali Mannerheimin Suomen Armeijan komentajaksi.

-----

Suomen laillisen hallituksen julistus 28.1.1918:

Mannerheim: "Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.

Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaran-alaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistettu yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä,  minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi." -- Aloittamani sotatoimet kohdistuivat niitä venäläisiä sotavoimia vastaan, jotka olivat jääneet Suomeen siitä huolimatta, että neuvostohallitus oli tunnustanut maan itsenäisyyden. Puhjennut sota oli siten vapautussotaa, vapaussotaa. Tätä tosiasiaa ei muuta se, että sotatoimet pian jouduttiin kohdistamaan sekä venäläisiä, että omia kapinallisia vastaan, eivätkä siihen olleet syyllisiä laillinen hallitus enempää kuin sen armeijakaan. Syyllisiä olivat kapinan johtajat."[i]

"Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyttä ei puuttunut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityksen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen. Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaarteihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.

Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varuskunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloittamista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt - joissa vain kärkimiehillä oli kivääri - käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin, luottaen siihen vaikutukseen, jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöpperöisiin venäläisiin. Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia. Missä toiminta oli viivästynyt, syntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päivässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5 000 venäläistä oli pakotettu luovuttamaan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu, minkä lisäksi tuli vielä 37 tykkiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset määrät varusteita ja ampumatarvikkeita. Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkeana maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja - ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana! Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen. Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin, isänmaallisiin miehiin ollut turha.

Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vastaan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut."[ii]

”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapamäen rautatiesolmua kohden, jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106. venäläisen jalkaväkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi.”[iii]



[i] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 262

 [ii] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 264

 [iii] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 269

Timo Lennart kommentoi_ 20. maaliskuu 2017 21:42

Olen kuullut huhun, että sisällissodassa 1918 eräs punaisten naisten komppanja teki hirveitä vangiksi saaneille valkoisille miehille. Silpoivat sukuelimet. Kuulin tämän jutun eräältä kaveriltani, mutta todenperäisyyttä en tiedä, kun ei tietoa löydy wikipediasta.

Juhani Putkinen kommentoi_ 20. maaliskuu 2017 21:47

En tiedä kyseistä tapausta, mutta punaisilla oli tapana esimerkiksi naulata uhrejaan kielestä pöytään ja sitten hakata nauloja päähän. Aivan hirveitä silpomisia tehtiin - siis aseettomia siviilejä vastaan. Ei ihme jos joiltakin laillisen armeijan sotilailtakin joskus "paloi käämit".

Orwell kommentoi_ 20. maaliskuu 2017 21:52

Ja mitähän Suomen sota asiaan kuuluu?

Onko tepivaati sekoamassa vai päissään?

Juhani Putkinen kommentoi_ 21. maaliskuu 2017 06:54

Suomen laillisen hallituksen julistus 28.1.1918:

"Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.

Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaran-alaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistettu yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä,  minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi." -- Aloittamani sotatoimet kohdistuivat niitä venäläisiä sotavoimia vastaan, jotka olivat jääneet Suomeen siitä huolimatta, että neuvostohallitus oli tunnustanut maan itsenäisyyden. Puhjennut sota oli siten vapautussotaa, vapaussotaa. Tätä tosiasiaa ei muuta se, että sotatoimet pian jouduttiin kohdistamaan sekä venäläisiä, että omia kapinallisia vastaan, eivätkä siihen olleet syyllisiä laillinen hallitus enempää kuin sen armeijakaan. Syyllisiä olivat kapinan johtajat."[i]

"Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyttä ei puuttunut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityksen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen. Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaarteihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.

Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varuskunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloittamista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt - joissa vain kärkimiehillä oli kivääri - käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin, luottaen siihen vaikutukseen, jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöpperöisiin venäläisiin. Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia. Missä toiminta oli viivästynyt, syntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päivässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5 000 venäläistä oli pakotettu luovuttamaan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu, minkä lisäksi tuli vielä 37 tykkiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset määrät varusteita ja ampumatarvikkeita. Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkeana maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja - ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana! Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen. Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin, isänmaallisiin miehiin ollut turha.

Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vastaan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut."[ii]

”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapamäen rautatiesolmua kohden, jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106. venäläisen jalkaväkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi.”[iii]



[i] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 262

 [ii] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 264

 [iii] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 269

Juhani Putkinen kommentoi_ 21. maaliskuu 2017 06:58

Suomen Armeija ja Ylipäällikkö

Lainaus: Suomeen oli joulukuussa 1917 palannut Venäjältä ansioitunut sotilas, kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän osallistui pariin suomalaisten upseerien perustaman sotilaskomitean kokoukseen, mutta arvioituaan ettei komitean haparoivasta työstä olisi tuloksia, Mannerheim sanoi sen kursailematta. Tämä vaikutti, ja komitean ehdotuksesta Svinhufvud valtuutti tammikuun 16. päivänä Mannerheimin järjestyksen säilyttämiseksi luotavien voimien päälliköksi. Kahta päivää myöhemmin kenraali matkusti Vaasaan mukanaan esikunnaksi muutettu sotilaskomitea, ja tammikuun 25. päivänä 1918 suojeluskunnat julistettiin hallituksen asevoimiksi, jolloin Mannerheimista tuli niiden ylipäällikkö. Senaatilla oli nyt armeija, tosin hyvin vaatimaton. "[i]

"Ratkaiseva merkitys oli niin ollen Jääkäripataljoona 27:n miesten paluulla kotimaahan. Heistä 110 tuli Vaasan Vaskiluotoon helmikuun 18. päivänä laivoilla, joissa oli myös Suomen valtion Saksasta ostamaa materiaalia: 70 000 venäläistä kivääriä, 70 konekivääriä, 20 tykkiä ja runsaasti ammuksia. Suuri osa materiaalista oli sotasaalista mutta käyttökelpoisessa kunnossa. --

Helmikuun 25. päivänä saapui Vaasan satamaan kaksi laivaa mukanaan 950 suomalaista jääkäriä, ja myöhemmin tuli vielä toista sataa viivästynyttä jääkäriä, jotka ehtivät sotaan. -- Suomeen helmikuuhun 1918 mennessä palanneista jääkäreistä 403 oli ylennetty upseerin arvoon, 13 suoraa päätä majuriksi, ja 661 aliupseeriksi. Matti Lauerma toteaa tämän vastanneen suurin piirtein Saksassa annettua koulutusta. -- Taisteluissa jääkärit olivat urhoollisuuden ja velvollisuudentunnon esikuvana miehilleen, ja heitä kaatui vapaussodassa 127 miestä, joka kymmenes mukana ollut."[ii]

"Armeijan miehistä eli vapaussotureista oli Rasilan mukaan talollisia ja heidän poikiaan 45%, torppareita ja mäkitupalaisia sekä näiden poikia 11%, työväkeä 23% sekä virkamiehiä, opiskelijoita ja yrittäjiä 17%. -- Armeijan vahvuus näyttää olleen maaliskuussa noin 45 000 ja huhtikuun lopulla 70 000 miestä.”[iii]



[i] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 718

 [ii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 734

 [iii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 732

Juhani Putkinen kommentoi_ 21. maaliskuu 2017 07:14

Nyt eletään vuotta 2017 ja Suomeen täytyy perustaa uudelleen Suojeluskunnat Puolustusvoimain komentajan alaisuuteen.

Juhani Putkinen kommentoi_ 21. maaliskuu 2017 08:03

Suojeluskunnat ovat hyvä ja kustannustehokas ratkaisu puolustusvalmiusongelmaan. Luonnollisesti pitää myös olla käsky aloittaa vastarinta ilman erillistä käskyä - kuten on annettu Virossa. Norjassa se käsky on jo perustuslaissa.

Ukrainan Krimillä ukrainalaiset sotilaat odottivat käskyä aloittaa vastarinta ja kun eivät saaneet käskyä, niin Venäjä miehitti Krimin ja liitti sen laittomasti Venäjän alueeseen.

Suomessa voisi nyt käydä aivan samoin. Venäjä huolehtisi siitä, ettei Suomen poliittinen johto voisi antaa käskyä aloittaa vastarinta ja lähettäisi joukkonsa Suomen alueelle. Siinä sitä sitten ihmeteltäisiin, että miten tässä näin pääsi käymään.

Juhani Putkinen kommentoi_ 21. maaliskuu 2017 08:28

Yksi mahdollinen skenaario:

Tasavallan presidentti on vierailulla Moskovassa - jostakin syystä häneen ei saada yhteyttä.

Venäjän tunnuksettomia erikoisjoukkoja ilmestyy sinne tänne tärkeiden kohteiden läheisyyteen.

Tasavallan presidentin Suomessa olevaan varamieheen ei jostakin syystä saada yhteyttä.

Aika kuluu, kukaan ei anna käskyä liikekannallepanosta, eikä edes valmiuden kohottamisesta.

"Vihreät miehet" valuvat varuskuntiin, asevarastoille, valmiuslentokentille, jne.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot