Eilinen uusinta, mutta aina se riipaisee.

Isäni  vanhemmat kuolivat lentävään keuhkotautiin ja kunnan isät myivät hänet huutolaisena halvimmalla ottaneelle. 

Huutolaispaikassa hänen paikkansa oli hevostallissa yöt hevosen loimeen kääriytyneenä ja tehtävänä ruokkia aamuin illoin talon karja . 

Pirttiin huudettiin syömään talonväeltä jääneitä tähteitä jotka oli kerätty hänelle varattuun kippoon.

Tees poika sitä ja tees poika sitä - nimeä ei käytetty.

Huutolaisajasta isäni ei juurikaan halunnut puhua.

Katselukerrat: 82

Anneli Tuulikki Laine kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 10:01

Vilho Verrosen kirja "Huutolaispoika " kertoo hänen kovasta lapsuudestaan lapsuudestaan,-vaikka eihän köyhällä silloin lapsuutta ollut. Olen saanut kirjan tekijän nimikirjoituksin. On vaikeaa lukea noista tapahtumista kavahtamatta ihmisten kovuutta heikompiaan kohtaan.En nähnyt eilistä-. Olen muutaman kuukauden ajan apuahertanut niin,että nukahdin jo iltakuuden  maissa tv:n ääreen.

Matti-Ilmari kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 10:57

Olen nähnyt dokumentin huutolais-lapsista, jossa he kertoivat huutolais-ajastaan. Olin melko järkyttynyt ihmisen pahuudesta. Kuitenkin näistä kaltoin kohdelluista lapsista tuli hyviä ihmisiä. 

Neuvos kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 11:25

Isä oli meille lapsille aina hyvää tahtova omista kokemuksistaan huolimatta.

teuvomast kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 13:32

No katselin tuon  ohjelman toisen kerran ja eipä se nytkään kyllä kylmäksi jättänyt ainakaan minua terv tepivaari 

Matti-Ilmari kommentoi_ 17. helmikuuta 2017 17:48

Isoisäni isä oli täysin holtiton naistenmies. Isoisän äidin kuoleman jälkeen silloiset lapset joutuivat huutolaisiksi. Emme koskaan saaneet tietää mitä hän oli kokenut, arvostettu mies kuitenkin hänestä tuli. Kaksi sisarusta sai häneen yhteyden heidän vanhuudessaan. Oli siinä hyväkin tarina yhdellä veljellä: pääsi isoon taloon huutolaiseksi ja lopulta vävyksi ja isännäksi. Osa serkuista piti yhteyttä toisiinsa.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot