Lokeroyhteiskunta
Lokeroyhteiskunnan olemus, jokainen on jossain lokerossa, tiedostaa sen sitten, tai ei. Nyt etsin omaa paikkaani. Olen suomalainen työtön, mietin, milloin kannattaa antaa periksi ja lokeroitua vain omaan odotusten mukaiseen rooliinsa.
Kuka tarvitsee työtöntä, siis suomalaista, ei kukaan. Jotta heidät voidaan unohtaa, puhutaan tulevasta työvoimapulasta, minkä selättämiseen tarvitaan maahanmuuttoa kaikissa muodoissa. Siitä on jo niin kauan puhuttu, että luulisi sen pulan jo tulleen, vaan merkkejä ei näy.
Tähän asti kaikkia mahdollisuuksia olen katsellut avoimin silmin, työvoimakoulutuskin voisi olla vaihtoehto, mutta kas kummaa, sekin suuntautuu enenevässä määrin maahanmuuttajille. Kotouttamisen nimissä kaikki on mahdollista, mutta ei totuuden näkeminen. Mikä on suomalaisen kohtalo tässä yhteiskunnassa, siitä ei ole kukaan kiinnostunut. Suomalaisen kohtalo lienee lokeroitua johonkin ongelmaryhmään, jota voidaan syyllistää itseään omasta kohtalostaan.
Jokohan olisi omalta osaltanikin edessä lähiaikoina se päivä, jolloin katsoisin parhaaksi lakata haaveilemasta ja vihdoin vastata itselleni, minua ei tarvita työelämässä? Kannattaisi lakata lukemasta, sulkea radio ja televisio ja pelata tietokoneellakin vain pasianssia, jotta ei kuulisi mitään työvoimapulasta, johon etsitään ratkaisua, minähän en kuulu siihen ratkaisuun.
En taida kuitenkaan olla siihenkään sopivissa määrin valmis, tarvitaan vielä ripaus masentumista, turhautumista ja periksi antamista. Jokainen vuosi ikää lisää vie mahdollisuuksia työllistyä, eläkeiän korotuksesta huolimatta. Jonakin päivänä joku voi kysyä, mitä olet nämä vuodet tehnyt ollessasi työelämän ulkopuolella. Vastausta ei liiemmälti kannata edes varoiksi miettiä, parempi sanoa jotain joutavanpäiväistä, siis mikäli kysytään.
Kuka tarvitsee työtöntä, siis suomalaista, ei kukaan. Jotta heidät voidaan unohtaa, puhutaan tulevasta työvoimapulasta, minkä selättämiseen tarvitaan maahanmuuttoa kaikissa muodoissa. Siitä on jo niin kauan puhuttu, että luulisi sen pulan jo tulleen, vaan merkkejä ei näy.
Tähän asti kaikkia mahdollisuuksia olen katsellut avoimin silmin, työvoimakoulutuskin voisi olla vaihtoehto, mutta kas kummaa, sekin suuntautuu enenevässä määrin maahanmuuttajille. Kotouttamisen nimissä kaikki on mahdollista, mutta ei totuuden näkeminen. Mikä on suomalaisen kohtalo tässä yhteiskunnassa, siitä ei ole kukaan kiinnostunut. Suomalaisen kohtalo lienee lokeroitua johonkin ongelmaryhmään, jota voidaan syyllistää itseään omasta kohtalostaan.
Jokohan olisi omalta osaltanikin edessä lähiaikoina se päivä, jolloin katsoisin parhaaksi lakata haaveilemasta ja vihdoin vastata itselleni, minua ei tarvita työelämässä? Kannattaisi lakata lukemasta, sulkea radio ja televisio ja pelata tietokoneellakin vain pasianssia, jotta ei kuulisi mitään työvoimapulasta, johon etsitään ratkaisua, minähän en kuulu siihen ratkaisuun.
En taida kuitenkaan olla siihenkään sopivissa määrin valmis, tarvitaan vielä ripaus masentumista, turhautumista ja periksi antamista. Jokainen vuosi ikää lisää vie mahdollisuuksia työllistyä, eläkeiän korotuksesta huolimatta. Jonakin päivänä joku voi kysyä, mitä olet nämä vuodet tehnyt ollessasi työelämän ulkopuolella. Vastausta ei liiemmälti kannata edes varoiksi miettiä, parempi sanoa jotain joutavanpäiväistä, siis mikäli kysytään.
-
Ahti Pontinen kommentoi_ 14. marraskuu 2009 23:50 -
Ja koitti niinäpäivinä, että jokainen meni omaan lokeroonsa...
Suurin osa tosiaan on.
-
Pekka Järvinen kommentoi_ 15. marraskuu 2009 14:40 - Anne Marita Lempinen. Olen johdonmukaisesti kaatanut mielissäni kaikki aidat ympäriltäni, enkä anna kenenkään rakentaa niitä ympärilleni.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon