Aamulehti Blogit

Huomasitko? Vain onko oikeusministeriön tiedottaminen yhtä toivotonta kuin STMn tiedottaminen possulentsun rokotusjärjestyksestä? Vai olisiko tässä tapauksessa pimittäminen jopa tarkoituksellista? En ainakaan minä ole missään havainnut, että puolueet, löytäessään yksimielisyyden vaalirahoituksesta tekivät päätöksen kunnallisesta puoluetuesta.

Tähän mennessä kunnallinen puoluerahoitus on ollut kiellettyä. Siitä on olemassa muistaakseni Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskien Salon kaupungin menettelyjä. Nyt on tarkoitus sallia kunnallinen puoluetuki.

“Työryhmän tehtävänä on valmistella kunnallisen puoluetuen perustamista ja sen myötä valvonnan laajentamista kunnallisjärjestöihin. Kunnallinen puoluetuki määräytyisi muun puoluetuen lailla eduskuntavaalien tuloksen mukaan. Kunnalliseen puoluetukeen olisi käytettävä 12 prosenttia puoluetuesta vastaavasti kuin nais- ja piiritoimintaan.

Työryhmä valmistelee myös lukuisten poliittisten tukien yhtenäistämistä puoluetuen kanssa ja mahdollisimman pitkälti parlamentaaristen suhteiden mukaan määräytyviksi. Näitä tukia ovat poliittisten lapsi- ja nuorisojärjestöjen valtionapu, sivistys- ja opintokeskusten valtionapu sekä think tank -avustukset. Työryhmä käy myös läpi mahdollisuudet yhtenäistää arkistojen tuki vastaavasti ja selkeyttää puolueiden viestintätuen ohjeistusta. Uudistuksen yhteydessä puoluetuki sidotaan indeksiin.”

Tuli puolueitten yksimielisyys kansalaisille todella kalliiksi. Eikä ensimmäisen kerran.

Ensinnäkin


Saavutettu yhteisymmärrys ei muuta vaali- eikä puoluerahoituksen osalta käytännössä yhtään mitään.

Toiseksi


Kunnallinen puoluetuki poistaa loputkin kansalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekoon. Nimittäin vähänkään pidemmällä aikavälillä lisääntyy kansalaisten verorahoista ylläpitämien poliitikkojen määrä todella merkittävästi. Eli tapahtuu täsmälleen sama kuin aikoinaan valtiollisen puoluetuen osalta.

Kolmanneksi

Ei kukaan eikä mikään pysty sen jälkeen sen paremmin seuraamaan kuinka paljon verorahoistamme siirtyy puolueiden käyttöön puhumattakaan siitä, että pystyisi vähentämään sen määrää, koska päätöksentekijät edustavat valtuustossa edustettuna olevia puolueita.

Neljänneksi


Kunnalliset palvelut heikkenevät kiihtyvällä vauhdilla, koska päättäjät ovat valmiita tehostamaan kunnan toimintoja kaikkialta muualta paitsi kunnallisen puoluetuen alueelta. Se kun viimeistään nyt, tämän yli puolitoista vuotta velloneen vaali- , puoluerahoitus ja MAAN TAPA-skandaalin aikana on tullut selville.

Myös tästä kiitos Kepulle, Kokoomukselle, Demareille, RKPlle mutta erityisesti Vihreille, jotka nyt ovat toteuttamassa sitä oikeata vihreää politiikkaansa.

PS.

Kuntia on edelleen 350. Puolueita nyt 16 ja muutama vielä tekeillä. Tätäkö se yhteisten asioitten hoitaminen todella on? Kansalaisten verovarojen varastamista omaan käyttöön?

PPS.


Englannin Suuri Junaryöstö on lastenleikkiä tämän rinnalla.

Tagit: moraali, politiikka, talous, yhteiskunta

Jaa 

Mellin Pekka Mellin Pekka kommentoi_ 14. marraskuu 2009 12:00
Vihreät ovat omaksuneet poliittisen järjestelmän kaikki mahdollisuudet.

Myös ne, joista kepulaisia on aina syyllistetty.

Vihreän liikkeen immenkalvo on puhkaistu. Jo aikoja sitten.
Tommi Berg Tommi Berg kommentoi_ 14. marraskuu 2009 12:28
En ole absoluuttinen vihreiden kannattaja, mutta minusta Tuija Brax on tehnyt erinomaista työtä tässä asiassa. Vihreät ei ole isompien puolueiden tavoin osallistunut vaalirahakohun perustan rakentamiseen, joten heillä on asiassa helpompi toimia kuin muilla. Minusta on ollut hyvää tuuria, että Brax on tässä tilanteessa ollut oikeusministerinä.

Aloittajan linkkaus oikeusministeriön sivuille (http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1247667658764) sisältää paljon positiivista asiaa, kuten:
-Puolueen ja vaaliehdokkaan saaman tuen ilmoitusvelvollisuus asettuu 1500 euroon
-Puolueen vastaanottamalle tuelle tulee katto
-Puoluerahoituksen valvonta tiukentuu
-Puolueiden tuesta tulee nykyistä läpinäkyvämpää ja valvonta laajenee kunnallisjärjestöihin

Ei tämä vaalirahoitusuudistus ole paha asia, päinvastoin.
riippa riippa kommentoi_ 14. marraskuu 2009 12:35
Tämähän oli oikeastaan puolueiden viimeinen mahdollisuus vähintäinkin säilyttää ne varat, joita esim. Tampereella jaetaan mitä erilaisimmille puolueisiin sidoksissa oleville ryhmille. Niitä riittää niin nuoriso, kulttuuri kuin eläkeläisisäkin. Kullakin puolueella on omansa.
Kun nyt kaikkea on alettu vihdoin pöyhiä ja saattaa päivänvaloon, niin kohta olisivat nämäkin olleet listalla ja sieltä kyllä riittäisi medialle ammennettavaa vaikka kuinka.
Vaan kun siirretään kaikki suoraan puolueen tilille yhtenä könttänä niin päästään tästäkin pälkähästä.
Kuka viisas laskisi kuinka paljon tässä maassa puolueet saavat koko maassa tukea yhteiskunnalta per kapita. Pitäisi laskea kaikkien kuntien jakamat eri tuet puolueille ja niiden sidosryhmille. Samoin valtion jakamat tuet ja muiden tahojen. Sitten se jaettaisiin puolueiden ilmoittamalla jäsenmäärällä.
Luulen, että siinä voisi moni todella järkyttyä
Eagles fly singly Eagles fly singly kommentoi_ 14. marraskuu 2009 12:35
Tommi Berg

Minä taas olen absoluuttisesti kansalaisten oikeuksien kannattaja.

Tämä vaalirahauudistus on yhtä järjetön ja vielä monta kertaa kalliimpi kuin aikoinaan 1969 tehty. Sinä ehkä olet tämän johdon ansainnut. Minä en.
Eagles fly singly Eagles fly singly kommentoi_ 14. marraskuu 2009 13:27
riippa

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/09/21/puoluetuen-todellinen-suuruus-alkaa-valjeta/
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 14. marraskuu 2009 13:32
Olisi kiva, jos joku joskus tekisi vaikkapa yliopistotason tutkimuksen eri nuorisojärjestöjen tehokkuudesta jollain mittapuulla. Vertailtaisiin poliittisten ja sitoutumattomien nuorisojärjestöjen toimintaa - paljonko kukin saa aikaan jokaisella julkisella eurolla.

Olen valmis väittämään, että vähintäänkin keskiarvoissa sitoutumattomat järjestöt pesevät aikaansaamisessa 100-0 muut. Tämä on niitä julkisia salaisuuksia, joka olisi hyvä vahvistaa.
Eagles fly singly Eagles fly singly kommentoi_ 14. marraskuu 2009 15:39
Kyuu Eturautti

Olen kanssasi samaa mieltä. Eikä se ole edes salaisuus. Mutta yhdellä mittarilla sitoutumattomat häviävät 0 - 100. Käytettävissä olevat tuet, korjaan rahat per aktiiviosallistuja.
Rauno Hyvärinen Rauno Hyvärinen kommentoi_ 14. marraskuu 2009 22:43
Puolueiden, ehdokkaiden ja edustajien rahoittaminen pitäisi olla kokonaan kiellettyä.
lootuskukka lootuskukka kommentoi_ 14. marraskuu 2009 22:46
Kyllä tämä vaalirahoitusuudistus vahvistaa käsityksen, että puolueet ovat kovan luokan rikollisjärjestöjä. Kotkan kanssa aivan samaa mieltä. Ja miten voi Braxia kehua tässäkään asiassa; tämähän on demokratian ryöstämistä.
Eagles fly singly Eagles fly singly kommentoi_ 15. marraskuu 2009 10:05
Rauno Hyvärinen

Ei pidä heittää lasta pois pesuveden mukana. Demokratiasta kannattaa maksaa.
http://kirkkovene.blogit.kauppalehti.fi/2009/08/12/uusi-vaali-ja-puoluerahoituslaki-rautalangasta/

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot