Aamulehti Blogit

Osa ns. kulttuuripiireistä on nostanut äläkän kun Jari Tervon Koljatti ei ole Finlandia-ehdokkaana.

Minusta Jari Tervo ei sovi yhteen sanan Finlandia kanssa. Jos olisi olemassa jokin "Rovaniemen markkinoilla" -palkinto. niin se sopisi Tervolle kuin nenä päähän.

On olemassa epätieteellinen habituspsykologia (on asiaa tutkittu tieteellisestikin, sen puoleen, mutta en nyt etsi niitä viittauksia) ja sen perusteella voisi luokitella esim. Tuomas Anhavan ja Paavo Haavikon v-maisiksi tyypeiksi, mitä olivatkin, ja Tervo kuuluu silloin pelle-sarjaan. Ja selvähän se, kun katsoo uutisvuotoa.

Jaa 

Harri Rautiainen Harri Rautiainen kommentoi_ 13. marraskuu 2009 16:08
Vielä yksi lisäys. Olen lukenut Tervin teokset. Oletteko Te?
Olen kaikki suorasanaiset, runokirjaa olen silmäillyt.
Koljatista Finlandia-palkinnon yhteydessä en sano mitään, mutta "Troikka" ja trilogian muut kirjat olisi kyllä pitänyt huomioida.
Vastavirta Vastavirta kommentoi_ 13. marraskuu 2009 16:16
Viittaan aloitukseni ja "habituspsykologiaan". En ole lukenut yhtäkään Tervon teosta sillä perusteella, että naama yhdistettynä esiintymiseen uutisvuodossa aiheuttavat niin voimakkaan torjunnan.
Mika Mika kommentoi_ 13. marraskuu 2009 16:38
"Pitää lukea myös huonoa kirjallisuutta, jotta huomaa milloin on törmännyt helmeen.:)) "

Siinähän se on kiteytettynä, hyvin sanottu.
Hapan Kaali Hapan Kaali kommentoi_ 13. marraskuu 2009 18:39
Tervolle on annettu näppäryyden lahja. Tekstiä syntyy, sutjakoita lauseita. Vähemmän kirjallisuutta harrastanut, niinkuin minä, ajautuu äkkiä sellaisen mielikuvan valtaan että kyseessä on kirjailija ihan isolla K:lla. Mutta epäillys jää kaivertamaan että oliko sitä sisältöä, oliko ihmiset kuvattu sellaisiksi kuin elävässä elämässä löytyy, millaisia ovat Tervon naiset ja milllaista rakkaus? Ettei mokoma sujuvalla, fiksunoloisella kielellään hämäisi eli peittelisi puutteitaan?

Uutisvuodon Tervo vahvistaisi arvausta että kyseessä on oikea taiteiliija. Eikös heillä usein ole luonteissaan piirteitä kuten itsekeskeisyys, näkyvillä olon tarve, toisen kuunteleminen vain siksi että löytää aineksia omallle seuraavallle repliikilleen. Toki silloin kun ei vaivu "pissakakka" huumoriin on hoksaavuutensa ja sanavalmiutensa ja lauseenrakentamisensa kadehdittavaa.
Harri Rautiainen Harri Rautiainen kommentoi_ 13. marraskuu 2009 23:23
Viittaan aloitukseni ja "habituspsykologiaan". En ole lukenut yhtäkään Tervon teosta sillä perusteella, että naama yhdistettynä esiintymiseen uutisvuodossa aiheuttavat niin voimakkaan torjunnan.
Koulussa luin "Seitsemää Veljestä" hyvin vastentahtoisesti, koska Kiven habitus Kansallisteatterin edustalla suorastaan henkii huonoa ryhtiä.
Vastavirta Vastavirta kommentoi_ 14. marraskuu 2009 07:32
Mietiskelyähän se henkii!
Eemeli Eemeli kommentoi_ 14. marraskuu 2009 11:26
En ole lukenu tyhtään Tervon kirjaa. Enkä taida lukeakaan. Aikanaan Tervo unohdetaan.
Lasse Kallo Lasse Kallo kommentoi_ 14. marraskuu 2009 11:49
Olen lukenut suurimman osan Tervon kirjoista. Hyviä, vetäviä kirjoja minusta. Tervo on hyvä kertoja ja se on kirjallisuudessa hyvä se.

Nirppanokat nimesivät Helismaan ja kumppaneiden taiteen rillumareikulttuuriksi. Ovat kyllä myöhemmin joutuneet muuttamaan kantaansa (luulisin että vastentahtoisesti). - Olen nykyvuosina katsonut uusiksi muutaman kuusikymmentä luvulla tehdyn niin sanotun uuden aallon elokuvan: vähäeleisiä teennäisiä tuotoksia minusta. Kyllä rillumareijutut hakkasivat ne mennen tullen. Tuleepa mieleen entiset radiohupailut kuten Kankkulan kaivolla ja G.E. Pula-ahon monologit. Niissä oli rentoa meininkiä, laatua myöskin.

Totta maar huonoja kirjoja kannattaa lukea myös. Jos ei maistele mätiä omenoita, ei voi tietää miltä terve omena maistuu.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 14. marraskuu 2009 12:29
"Turhuuksien turhuutta. Kaikki on turhuutta...Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja paljo omistautuminen niille on väsyttävää lihalle. Johtopäätös asiasta, kun kaikki on kuultu, on: Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä on näet ihmisen koko velvollisuus."

"..ihminen ei voi päästä selville siitä työstä, joka on tehty auringon alla; miten paljon ihminen jatkaakin kovasti työskentelemistä yrittääkseen, kuitenkaan hän ei pääse selville. Ja vaikka hän sanoisi olevansa kyllin viisas tietääkseen, hän ei kykene pääsemään selville."

"..typerän nielaisevat hänen huulensa. Hänen suunsa sanojen alku on tyhmyyttä, ja hänen suunsa loppu on myöhemmin onnettomuutta tuottavaa mielettömyyttä. Ja tyhmä puhuu paljon sanoja. Ihminen ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan, ja kukaan voi ilmoittaa hänelle, mitä hänen jälkeensä tulee tapahtumaan?"

Raamatun Saarnajankirjan ilmaisuja.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot