Aamulehti Blogit

Robin Hood oli lainsuojaton joka eleli Sherwoodin metsissä, Nottinghamin kaupungin läheisyydessä. Robin Hood varasti rikkailta ja antoi köyhille.

Jyrki Katainen puolestaan asustelee Siilinjärvellä Kuopion kaupungin läheisyydessä. Jyrki varmaan pikkupoikana myös leikki Siilinjärven metsissä ja oli aina poikajoukossa itseoikeutettu Robin Hood.

Jyrki oletettavasti harjoitteli rooliaan päiväkaudet peilin edessä ollakseen mahdollisimman uskottava leikkiessään Siilinjärven metsissä. Liekö sitten peilin syytä, että Jyrki on koko aikuisikänsä toiminut päinvastoin kuin esikuvansa Robin Hood. Hän on systemaattisesti ryöstänyt köyhiltä ja antanut rikkaille. Katainen ei ilmeisesti ole huomannut tuota ristiriitaa koska naama on jatkuvasti kuin hangon keksi – suupielet lähes korvissa.

Hyvä esimerkki Jyrkin harhaisuudesta on eilen kokoomuksen puoluehallituksessa lohkaisemat päättömyydet : ” Veikkaanpa että juuri paremmin ei suomalaista elvytystä olisi voinut tehdä” . ” Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen edellyttää työllisyydestä huolehtimista, maltillisia palkkaratkaisuja ja pidempiä työuria”
Eli toisin sanoen elvytys on rikkaiden kannalta onnistunut erinomaisesti ja köyhiä rankaisemalla pelastetaan rikkaiden hyvinvointiyhteiskunta.

Toinen esimerkki päättömyydestä : Hallitus aikoo muuttaa poikkeuslailla lomautettujen työttömyysturvaa. Hei hurraa, pitkästä aikaa jotain konkreettista parannusta työttömien asemaan. Eikö mitä, ei hallituksella ole aikomustakaan yrittää parantaa pienituloisten asemaa, ehei ei sinne päinkään.
Järjestely hyödyttää niitä, joiden palkka on enemmän kuin 3 200 euroa kuukaudessa. Tuota vähemmän tienaavien tulot taas saattavat pudota tai putoavatkin.

Esimerkit kertovat karulla tavalla miten hallitus ruoskii köyhiä ja silittelee rikkaita. Hallituksen iltakouluun täytyy äkkiä hankkia niin iso peili josta näkyy koko hallitus. Ennen kaikkea kokoomuksen ministerien on mentävä joukolla peilin taakse jos sieltä heille selviäsi, että ovat toimineet juuri päinvastoin kuin esikuvansa Robin Hood toimi.

Ai niin, eiväthän he tietenkään voi mennä peilin taakse, sieltä tullessaan kokoomusministerit alkaisivat ottaa rikkailta ja antaisivat köyhille – mutta silloinhan he eivät olisi enää kokoomuslaisia – siinäpä varsinainen dilemma.

Tagit: politiikka

Jaa 

Pekka Järvinen Pekka Järvinen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 18:12
Kokoomus Kataisen johdolla ja koko hallitusrintama käyttää härskisti kansalta saamaansa valtakirjaa ja vielä opposition tuella. Mielenkiinnolla odotan lähestyviä eduskuntavaaleja ja kansan käyttäytymistä niissä. Miten käyttäytyvät nimenomaan ne, jotka ovat saaneet raipaniskuja hallitukselta ja koko eduskunnalta ja saavat vielä vaalikauden loppuun.
Pidän suorastaan käsittämättömänä, mikäli kansalaiset linnottautuvat harjoitetun politiikan toteuttajien taakse seuraavissa vaaleissa. Heille on sanottava hyvissäajoin ennen vaaleja, sitä saa mitä tillaa!!!
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 19:14
Nykkyllä pettää koko porukan logiikka taas pahan kerran. Ei tässä nyt ole Kataisella ja politiikalla paljonkaan sanomista.

Ajatelkaa nyt ensin. Lomautetuiksi on joutumassa yhä isompipalkkaisia ja myös irtisanotuiksi.
Juuri tämä porukka on "ostanut" tai siis ruvenneet pankkien talonmiehiksi vaikkapa yhden miljoonan velalla ja siihen autot päälle . Pari autoa tekee 200.000 ja kaikkeen korot. Monella jopa yli 2 miljoonan velat.

Jos ei tälle porukalle anneta ansisidonnaista MUUTOS TURVAA eli työttömyyskorvausta niin pankit kaatuu alta aikayksikön. On muistettava , ettei pankeilla ole omaa pääomaa kuin 5 % vielä tässä vaiheessa.
Pankkien on siis saatava joka hetki tulonsa sisään muuten loppuu lainan ulos anto. Ja Kataiselta loppuu tulot eli lainat ja kunnilta kanssa.
Siis nää spekulantit nuoret leijonat ovat isoilla veloillaan ja taloillaan PAKOTTANEET meitit maksamaan myös heitin velkansa .
On siis tapahtunut ihan tavallinen lainakupla ihan kotimaisin voimin. Amerikan malliin . Eikä näillä' nuorilla ole mitään takana muuta kuin nuo kiinteistät ja autot ja veneet ym.

Hurjat hinnan nousut ja elinkustannusten nousut jäivät taas kerran valvomatta ja pankinjohtajat ilmeisesti bonuksien toivossa antoivat mennä.

Ja nyt se tulee esiin. Tavallaan se ei ole meiltä köyhemmiltä pois mutta se on pois meidän lapsen lastemme rahoista sitäkautta, että he joutuvat maksamaan nämäkin velat joilla nyt maksetaan spekulanttien talolainat ja ansiosidonnaiset. Tiedetään , etä kaikista työttömyyskorvauksista me valtio maksamme 80 %. Tai jopa yli.
Niettä taas yksi puhallus lisää.
No, tässä puree kyllä pian isompikin hätä. Ei mikään tule riittämään tuon oman kuplan täyttämiseen kun edellinenkin amerikkalainen vastaava on vielä maksamatta. Sen määrää ei uskalleta ottaa esille ollenkaan.
Nää kapitalistit ovat antaneet siis pettää myös itseänsä ja tukeneet mahdotonta rakennusbuumia viimeisen vuosikymmenen, ja ovat nyt siis ns. pessu auki. Ei ole ketään maksajaa.

Ainoat , joilla tässä maassa on rahaa on työläiset ja eläkeläiset ja sieltä on otettava missä on. kaikki muu on turhaa. Eikä meitillä vaivasemmilla enää kauaa ole rahaa maksaa kaikkien kapitalistienkin velkoja. Hyvä kun riittää ruokaan ja asumiseen. Kaikilla ei edes siihen .

Kukaan hullukaan ei nyt tässä tilanteessa mene hallitukseen jatkamaan Kataisen ja Vanhasen pollitiikkaa ja paikkaamaan.
Kyllä net saavat ihan itse selvittää tilanteen. Ja olen aiemminkin sanonut, että kuntien äyrit pitää nostaa heti eikä vasta ensi vuonna ja tarpeeksi eli 25 %:tiin.
Sillä saatetaan selvitä, jos kaikki luukut pannaan kiinni.
Kalluj.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot