Aamulehti Blogit

Robin Hood oli lainsuojaton joka eleli Sherwoodin metsissä, Nottinghamin kaupungin läheisyydessä. Robin Hood varasti rikkailta ja antoi köyhille.

Jyrki Katainen puolestaan asustelee Siilinjärvellä Kuopion kaupungin läheisyydessä. Jyrki varmaan pikkupoikana myös leikki Siilinjärven metsissä ja oli aina poikajoukossa itseoikeutettu Robin Hood.

Jyrki oletettavasti harjoitteli rooliaan päiväkaudet peilin edessä ollakseen mahdollisimman uskottava leikkiessään Siilinjärven metsissä. Liekö sitten peilin syytä, että Jyrki on koko aikuisikänsä toiminut päinvastoin kuin esikuvansa Robin Hood. Hän on systemaattisesti ryöstänyt köyhiltä ja antanut rikkaille. Katainen ei ilmeisesti ole huomannut tuota ristiriitaa koska naama on jatkuvasti kuin hangon keksi – suupielet lähes korvissa.

Hyvä esimerkki Jyrkin harhaisuudesta on eilen kokoomuksen puoluehallituksessa lohkaisemat päättömyydet : ” Veikkaanpa että juuri paremmin ei suomalaista elvytystä olisi voinut tehdä” . ” Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen edellyttää työllisyydestä huolehtimista, maltillisia palkkaratkaisuja ja pidempiä työuria”
Eli toisin sanoen elvytys on rikkaiden kannalta onnistunut erinomaisesti ja köyhiä rankaisemalla pelastetaan rikkaiden hyvinvointiyhteiskunta.

Toinen esimerkki päättömyydestä : Hallitus aikoo muuttaa poikkeuslailla lomautettujen työttömyysturvaa. Hei hurraa, pitkästä aikaa jotain konkreettista parannusta työttömien asemaan. Eikö mitä, ei hallituksella ole aikomustakaan yrittää parantaa pienituloisten asemaa, ehei ei sinne päinkään.
Järjestely hyödyttää niitä, joiden palkka on enemmän kuin 3 200 euroa kuukaudessa. Tuota vähemmän tienaavien tulot taas saattavat pudota tai putoavatkin.

Esimerkit kertovat karulla tavalla miten hallitus ruoskii köyhiä ja silittelee rikkaita. Hallituksen iltakouluun täytyy äkkiä hankkia niin iso peili josta näkyy koko hallitus. Ennen kaikkea kokoomuksen ministerien on mentävä joukolla peilin taakse jos sieltä heille selviäsi, että ovat toimineet juuri päinvastoin kuin esikuvansa Robin Hood toimi.

Ai niin, eiväthän he tietenkään voi mennä peilin taakse, sieltä tullessaan kokoomusministerit alkaisivat ottaa rikkailta ja antaisivat köyhille – mutta silloinhan he eivät olisi enää kokoomuslaisia – siinäpä varsinainen dilemma.

Tagit: politiikka

Jaa 

Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 12. marraskuu 2009 11:57
"Hyvä esimerkki Jyrkin harhaisuudesta....lohkaisemat päättömyydet:...."Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen edellyttää työllisyydestä huolehtimista, maltillisia palkkaratkaisuja ja pidempiä työuria."

Ottamatta mitenkään kantaa minkään poliittisen suuntauksen puolesta tai vastaan, niin jotain ylläolevan kaltaistahan se todennäköisesti vaatisi se "hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen", kun sitä tänä ja seuraavina vuosina rahoitetaan velan otolla ja veroja ollaan korottamassa sekä kunnallisella että valtioillisella tasolla. Lisäksi se, että tulevina vuosina eläkevastuut tulevat kohoamaan ja eläkemaksujen kohoamista pelätään.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 12:09
Kun se olisikin niin, että työllisyydestä huolehdittaisiin oikeilla keinoilla. Varmaan saadaan kokoomuksen keinoilla täystyöllisyys aikaiseksi, kun pistetään kaikki pätkätöihin 5 euron tuntipalkalla. Järjettömiä on myös puheet eläkeiän nostoista koska koko ajan ajetaan kovalla vauhdilla viisikymmpisiä työntekijöitä kilometritehtaalle ja suunta on köyhyysloukku. Palkkojen leikkaamisilla taas supistetaan kotimaista kysyntää ja näin entisestään pahennetaan talouden kriisiä
mikko kivioja mikko kivioja kommentoi_ 12. marraskuu 2009 12:52
Teollisuus ainakin pitänyt huolen siitä, että työttömyysputki vetää täysillä.....
Jouni Muhonen Jouni Muhonen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:19
Hannu. Epäilen että olet väärässä nuoruuden samaistumisen kohteen kanssa. Eiköhän se liene ollut Notthinghamin sheriffi johonka Jyrki samaistu. Tarjan on siis syytä välttää ulkomaanmatkoja ettei käy huonosti. Sir Guy Niinistö lienee vain "savuverho" kun sheriffi pyrkii kalifiksi kalifin paikalle.
Jaakko Kojo Jaakko Kojo kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:50
AntiRobin Hood tai sheriffi, tapansa tunnetaan. Vahinko vain, että hän on vetänyt mukanaan Matin ja poppoon samoihin talkoisiin. Vihreät eivät taas ymmärrä asioita. Puheet lamatalkoista viittaavat köyhien ja keskituloisten maksavan laskun. Tosirikkaathan maksavat vain pääomasta veroa, josta kunnat eivät hyödy mitään.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:51
Näin se varmaan on, että Jyrki on tuo paha Nottinghamin sheriffi ja Yrjö Hakanen on Robin Hood joka joukkoineen pelastaa kansakunnan sheriffin kynsistä.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 12. marraskuu 2009 15:08
Anteeksi nyt hieman hidas vertauksien oivaltamiskykyni. Kyse on siis siitä, että kun köyhillä nyt ei ole mitään mistä ryöstää, niin ensin joku Robin Hood niminen heppu on ryöstänyt rikkailta ja antanut saaliin köyhille. Sen jälkeen sitten tuleekin joku "vale" Robin Hood, joka ryöstää nämä köyhille jaetut varastetut saaliit pois ja palauttaa ne takaisin alkuperäisille omistajilleko?, näille rikkaille siis?

Ryöstön ja varkauden kohteeksi joutuneita oli siis enemmänkin. Tiesivätkö köyhät, että heidän vastaanottamansa "saalis" oli varastettua? Eikö ainakin puhtaasti juridiselta kannalta ajatellen lopulta tapahtunut oikeus, kun useaan kertaan ryövätty "saalis" lopulta palautui alkuperäisille omistajilleen?
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 16:05
Nämä rikkaat ovat alunperin ryövänneet köyhiltä lähes kaiken, jonka jälkeen köyhät ovat laittaneet rikkaat puun ja kuoren väliin ja heidän on ollut pakko antaa osa rikkauksistaan takaisin köyhille. Nyt taas tämä Jyrki sheriffi on alkanut palauttamaan köyhille jo alunperin kuulunutta omaisuutta viekkaudella ja vääryydellä takaisin rikkaille.
Kari Rönkä Kari Rönkä kommentoi_ 12. marraskuu 2009 16:31
Tuota Hannun esille nostamaa kysymystä lomautettujen turvasta kannattaisi miettiä hetkinen. Mitä ihmettä? Hyvin ansainneille tietää lisäturvaa, vähän ansainneille entisenkin turvan heikentämistä. Kannattaisi oikeasti miettiä hetkinen, vaikka kuinka kiinnostava olisi tämä Sherwoodin metsiin liittyvä ja sinänsä hyvä kehyskertomus...
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 18:08
Niinpä Kari, tuo lomautettujen työttömyysturvan korjaus olisi nimenomaan pitänyt suunnata pienituloisille. Nyt tästä poikkeuslaista kärsivät ehkä eniten pienituloiset naiset. Tavallisen ihmisen logiikalla ei voi mitenkään käsittää, että lailla parannetaan hyväosaisten asemaa ja heikennetään entisestään pienistä palkoista kärsivien tilannetta. Onko niin, että kokoomuksessa pyritään pitämään keskiluokkaiset tyytyväisinä vaikka luokkaerot yhä vain pahenee. Nyt olisi jo korkea aika huomata kenen asialla kokoomus on, ei koko kansan eikä varsinkaan heikomassa asemassa olevien asialla.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot