Aamulehti Blogit

(MTV3 - STT - AFP)
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad sanoi, että Islam on kapitalismia onnellisempaa.
Ahmadinejad laittaisi koko maailmantalouden täysremonttiin. Presidentin mielestä kapitalismi on osoittautunut epäonnistuneeksi, ja se pitäisi korvata islamilaisilla periaatteilla.


Jäin miettimään Ahmadinejadin sanomisia; Miksi me tapellaan Islamilaisia arvoja vastaan? Miksi me tapellaan Afrikkalaisia arvoja vastaan eihän ne ole ainakaan miehen arvojen vastaisia? Heillä jopa saattaa olla jotain sellaisia arvoja mitä meidän länsimaitten ihmisten ehkä kannataisi tänä muuttuneena aikakautena yhdistää omien arvojemme kanssa luoden rauhaa ja rakkautta?

LÄNSIMAIDEN TUHO

Syynä on se, että lukuisat miehet ovat työttömänä länsimaissa eikä miesten työttömyys tule ratkeamaan lähi vuosina ei ehkä vuosikymmeninä osaamisen ulkoistettua ulkomaille. Saattakin käydä niin kuin Japanin menetetyllä vuosikymmenellä. Miehet ovat siis kotona, masentuneina ja tuntevat itsensä huonoiksi saattavat päätyä jopa terroritekoihin ainoastaan sen vuoksi eitteivät ole töissä. Länsimaisten arvojenhan mukaan miehen pitää pystyä elättämään perheensä. Miesten ei mielestäni kuitenkaan tarvitse tuntea häpeää!

Vaikka länsimaiset kristilliset arvot, jossa mies on ollut perinteisesti perheenpää ja leiväntuoja ovatkin olleet menestyksen tae pari vuosituhatta niin maailma muuttuu enää ei riitä töitä kaikille ei varsinkaan perinteisillä miesten aloilla. Maailma on muuttunut jopa niin nopeasti, että kun vielä -80 luvulla naisia ei hyväksytty moniin tehtäviin niin nykyään he jo kilpailevat samoista tehtävistä miesten kanssa nykyammateissa, jotka tarvitsevatkin usein juuri naisten kaltaisia moniosaajia ja sosiaalisilta taidoiltaan miestä kehittyneempiä työntekijöitä.

Naisten käydessä töissä he ovat kuitenkin stressaantuneita sekä ärtyisiä työpaineista kotona, erityisesti siitä syystä, että he ovat huolissaan lapsistaan vieraan hoidettavana ja kotiin tullessa heidän täytyy tehdä vielä kotityötkin. Tämä ei ole tie perheonneen vaan ongelmia ja eroja syntyy lasten kärsiessä.

Monilla nuorilla synnytysiässä olevilla naisilla on taas vaikeuksia löytää sopivaa ja kunnollista miestä, joka voisi antaa sen turvan ja elintason, jota he odottavat nyky-yhteiskunnan normien mukaan mieheltä, koska miehet ovat joko työttöminä tai muuten hungingolla tai homoja. Myös länsimaisen yhteiskunnan perinteiset normit uskollisuudesta ja yksiaviollisuudesta tuottaa ongelmia kumppanin löytämisessä ja vajavaiselle ihmisluonteelle ominaisia pettämisiä tapahtuu. Tämä taas ei sovi nyky-yhteiskunnan moralisääntöihin vaan edelleen elää unelma jostain täydellisestä yksavioisesta parisuhteesta, mikä on kuitenkin erittäin harvinaista jopa ihmisluonteen vastaista, paitsi vanhemmalla iällä ilman seksin kiusauksia.

Tästä syystä liian monet naiset ja miehet nykypäivänä päätyvätkin yksin vailla puolisoa ja perhettä, joten yhteiskunnalle on ulkoistettu sekä lasten- että vanhustenhoito ja verovaroin tuetaan työttömiä sekä asumista. Tämä yhtälö ei kuitenkaan alhaisen syntyvyyden länsimaissa tule lähitulevaisuudessa enää toimimaan eikä palvelemaan yksinäisiä ja lapsettomia vanhuksia, koska ei ole riittävästi maksajia eikä hoitajia. Jos taas tuomme lisää siirtolaisia alikehittyneistä maista niin se lisää maapallon ekologista jalanjälkeä.

ISLAMILAISET JA AFRIKKALAISET ARVOT, SEKÄ HOMOT

Islamilaisessa arvoissa on opittavaa sen perhekeskeisyys ja uskoakseni myös naisille se takaa turvan osana suurta perhettä. Ymmärtääkseni nainen jakaa tehtävät toisten vaimojen kanssa ja perhe hoitaa niin lapset kuin vanhuksetkin yhdessä. Ongelmana länsimaiselle ihmiselle on kuitenkin naisten huono asema avioliitossa sekä riippuvuus täysin miehestä, koska he eivät saa tehdä välttämättä töitä kuten miehensä.

Afrikkalaisiin arvoihin ymmärtääkseni ainakin jossain päin ja jopa Amerikassa kuuluu miesten ja naisten itsenäisyys. Miehet kiertävät usean naisen luona ja tekevät heille lapsia ja aivan samoin naiset tekevät lapsia monien miesten kanssa, mutta ihmiset ovat silti liian usein riippuvaisia ulkopuolisesta tai yhteiskunnan tuesta. Perinteinen perhe on suuri kyläyhteisö, jossa miehet viettävät aikaansa toimettomana naisten tehdessä työt ja hoitaen lapset.

Sitten on vielä homot. Intiassa on ainakin luotu ns. Kolmas sukupuoli, jossa ei miesten muuttumista transeksuaaliksi katsota mitenkään vieroksuen vaan he ovat osa yhteiskuntaa heille sopivissa roolissa yleensä viihdyttäjinä. Katolisuus aikanaan ymmärsi myös homoja, vaikkei tästä paljoa puhuttu. Ainakin minulle kerrottiin, Irlannissa, että suurissa perheistä yleensä nuorinmaisesta tuli pappi tai munkki, koska todistetusti suuren poikaparven nuorin on homo. Tyttäristä, jotka eivät halunneet tai jostain syystä eivät päässeet naimisiin tuli nunnia, ja luostareissa he huolehtivat toisistaan hautaan asti. Sitä ennen he kuitenkin antoivat elämänsä Jumalalle ja lähimmäisen palveluun luoden sairaaloita ja kouluja eli toimittivat yhteiskunnalle nykyään kuuluvia tehtäviä.

Ihmiset ymmärsivät siis jo aikoja sitten erilaisuutta ja eritavoin turvasivat ihmisten tarpeita rakkauteen, turvallisuuteen ja huolenpitoon. Sitten tuli Lutherin protestanttinen uskonpuhdistus, jonka perintönä nämä perinteiset roolit ja arvot tuhottiin, homot tulivat osaksi yhteiskuntaa luostareitten loputtua kuitenkin ollen siellä piilossa ja naisista tuli vahvoja Niskavuoren Hetoja ainakin Scandinaviassa. Lopulta kaikki normaalisti perheiden huolehtimat asiat kuten lasten- ja vanhustenhoito siirtyi yhteiskunnalle.

NYKYÄÄN IHMISET OVAT YKSIN ILMAN TURVAA JA LÄHIMMÄISEN RAKKAUTTA

Siksi olen leikkinyt ajatuksella, että mitäs jos käännettäisiinkin kaikki ylösalaisin ottaen osa Islamin ja Afrikan arvoista nykyoloihin sopivammaksi, yhdistäen ne länsimaisiin arvoihin. Miehen tehtävänä ja kunniana olisi johtaa kotia ja perhettä kuten perinteisesti on ollut. Toisin kuin aikaisemmin nainen kuitenkin kävisi töissä ja mies jäisi kotiin huolehtimaan kodin töistä yhdessä avukseen ottamansa nuoremman naisen kanssa, joka hoitaisi lapset. Tämä nuori nainen tulisi myös osaksi perhettä miehen vaimoksi jakaen petinsä miehen kanssa päivisin, samaan aikaan vanhemman, uralle omistautuneen vaimon, käydessä töissä tuoden rahaa perheelle?

Eroaminen ja abortit lain mukaan kiellettäisiin, mutta moniaviollisuus sallittaisiin myös rakastajat olisivat yhteiskunnassa normi sekä miehelle että naisille, mutta perheen koossa pysyminen olisi tärkein asia jota ei voisi purkaa, koska yhteiskunnan taholta ei enää voitaisi odottaa tukea!


Tämän uuden yhteiskuntamallin tavoitteena olisi lisätä rakkautta ja ehkäistä yksinoloa, jäämistä ilman turvaa. Tärkeää olisi luoda riittävän suuria perheitä yhteisöjä, jotka turvaisivat toimeentulon, lastenkasvatuksen ja hoivan aina hautaan asti. Homojen ja lesbojen kannustettaisiin tulemaan esiin ja asumaan osana yhteisöä kuitenkin huolehtien nimenomaan toisistaan ilman lapsia, joita he eivät luonnollisestikkaan voi saada.

Tässä mallissa palattaisiin sellaisiin alkukantaisiin arvoihin, jolloin vielä välitimme toisiamme ja elinympäristöstämme, koska vain osa töistä enää tehtäsiin kodin ulkopuolella niin ekologinen jalanjälki jäisi pienemmäksi. Monien miesten ollessa kotona poissa turhasta elintasokilpailusta ja oravanpyörästä kuluttamassa rajallisia luonnonvaroja sekä tuottamassa tarpeettomia kulutushyödykkeitä, jäisi elinympäristömme tuhoaminen minimiin aivan kuten Afrikassa ja lähi-idässä, noissa ilmeisen sivistyneissä ja tähän aikakauteen sopivissa yhteisöissä.

Mitähän feministit ja mamu-myönteiset tähän sanoisivat? Kävisköhän heille tämmöinen ratkaisu Suomen pelastamiseksi? Tämä tietenkin onnistuakseen tarkoittasi sitä, ettei lisää maahanmuuttajia otettaisi.

Tagit: yhteiskunta

Jaa 

Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:19
Sipo luin sekä aloituksen että kommentointisi jollakin tavoin siellä häämöttää se että akan paikka on hellan vieressä, ja jos siitä irrottautuu niiin sitten tulee se ?
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:38
Vesa-A olet varmasti oikeassa siinä suhteessa, että pettäminen loukkaa silloin kun se tehdään piilossa, koska silloin henkilö ottaa sen itseensä kohdistuvana loukkauksena, se loukkaa ihmisen ylpeyttä. Myös tulee mieleen enkö minä ole riittävän hyvä. Tai ihmisen pelkää eroa ja hänen turvallisuutensa kärsii.

Syrjähyppyjä tehdään yleensä silloin kun seksi ei luista tai muuten avioliitto on joko kuollut tai luisunut jokapäiväiseen omaan uraansa ilman mitään iloja sänkykamarissa. Se ei välttämättä tarkoita, etteikö toisesta enää välittäisi ja rakastaisi. Tästä syystä en eroa seksin tai syrjähypyn takia hyväksy vaan on luotava yhteiskunta mikä ei ole niin moralistinen ja tuomitseva...liian monet lapset kärsivät erojen seurauksena.

Taloudelliset syyt nimenomaan, haluttiin väkisin naiset mukaan myös työelämään ja perheet siten kuluttamaan enemmän ja enemmän laittamalla heidät ensin asuntovelallisiksi ja näin työnorjiksi. Tämä on mennyttä aikaa eikä maapallolla ole enää varaa siihen. Tästä syystä entisenkaltaista talouskasvua ei enää voida odottaa eikä toivoa, vaan on tehtävä jotain, löydettävä joku muu ratkaisu siihen, että maassa pysyy yhteiskuntarauha, mutta samaan aikaan ihmiset pidetään tyytyväisinä ja riittävässä toimeentulossa.

On purettava liiallinen byrokratiakoneisto ja julkisetpalvelut minimiin niin, ettei synny tarvetta verokertymän keräämiseen, koska perheet huolehtivat lapsistaan ja vanhuksistaan. Ainoastaan pakollinen eli koulut ja terveyskeskukset ovat valtion kontolla, jolloin veroja voidaan rankasti laskea ja tavoitteena pitää olla, että ainoastaan yhden perheenjäsenen palkalla pärjätään ilman mitään muita yhteiskunnan avustuksia.

Senjälkeen jää kysymykseksi, miten hoidetaan työttömät, miten pidetään heidän ihmisarvonsa kunnossa, etteivät he vajoa pohjalle syrjäytyneiksi, rikollisiksi tai jopa ala kapinoimaan ja ampumaan silmittomästi.

Tässä on työsarkaa yhteiskuntatieteilijöidelle ja sosiologeille mietittäväksi nykyongelmien ratkaisemiseksi. Minusta on tärkeää heidän muistaa miehen mieli, loukattu ja nöyryytetty mies ei alistu vaan lopulta maksaa takaisin jolloin kärsii koko yhteiskunta, jos sellaista yhteiskunta mallia ei saada aikaiseksi, joka tämän ottaa huomioon!
Tomppa Tomppa kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:46
Oletan että useimmat miehet hyväksyisivät tämän toisen vaimon, ehkä jopa kolmannen, mutta oletan myös etteivät naiset olisi yhtä vapaamielisiä?
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 11. marraskuu 2009 19:01
Mainitsin, että olen tuntenut henkilöitä, jotka ovat julkisesti kovasti ilmaisseet kannattavansa vapaata seksiä, silti ovat tunteneet itsensä loukatuiksi puolisonsa "sivusuhteista." Viittaisi vähän siihen, että olisi luontaista ihmisille odottaa ja haluta kumppanuutta jossa ollaan toisille uskollisia.

Onhan niitä tietysti ns. kulissiavioliittoja, joissa "sivusuhteita" katsotaan vähän ns. läpi sormien. Usein kuitenkin se koossapitävä voima liitossa on taloudellinen tai jokin muu käytännön syy.

Vanhoihin käytäntöihin perheiden suhteen (nainen kotona) ei nyt taitane olla niin kovin helppoa siirtyä takaisin. Pelkästään asuntovelat pitävät siitä huolta.

Julkisia palveluja esim. päiväkotien suhteen ei siis voida niin vain yhtäkkiä purkaa. Lisäksi nykyisen elämenon yksi piirre on se, että perheistä hyvin suuri osa jo tällä hetkellä yksinhuoltaja sellaisia. Ainoan huoltajan on yleensä pakko käydä työssä.

Veroja tuskin pystytään yhtäkkiä "laskemaan rankasti" kuten nimim. siponinjo asiasta teoretisoi. Aika suuri osa niistä menee nimenomaan sosiaalisektorille. Niiden "rankka laskeminen" johtaisi heikompien ja köyhimpien elinolojen huonontumiseen.
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 19:08
Miksi niin monet suomalaiset naiset hyväksyvät sen islamissa ja ovat kääntyneet islamin uskoon?

Kun naiset kerran haluaivat kynsin hampain mukaan työelämään ja oli myös silloin 70-luvulla pyrkimyksen kaikilla puolueilla niin eikö tässä uudessa tilanteessa sitten pitäisi luoda uusia ratkaisuja, jotta otettaisiin huomioon nämä uhkat jotka meitä nyt kohtaa.

Enhän sanonut, etteikö naiset myös saisi harrasta avioliiton ulkopuolista seksi, koska sitä ei voida kieltää. Sanoin, että perheen ja avioliiton ensisijaisena tehtävänä tulevaisuudessa pitää olla lastenkasvatuksesta huolehtiminen ja vanhustenhoito perheyhteisön yhdessä pysymien! Silloin itsekkäät halut pitää huomioida niin, että sekä nainen, että mies saa käydä vieraissa, mutta heidän on pysyttävä avioliitossa, joka takaa perheyhteisön koossa pysymisen ja turvan siihen kuuluville jäsenille, koska tulevaisuudessa ei enää voida luottaa siihen, että yhteiskunta huolehtii kaikesta..se on mennyttä aikaa!
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 19:12
Vesa-A muutoksia on ennenkin tapahtunut. 70-luvulla tapahtunut muutos oli haluttu muutos siihen pyrittiin. Se ehkä oli helpompi kuin nyt kun pitää purkaa, mutta jottei koko länsimainen yhteiskunta malli hukkuisi jotain tarvii tehdä. Meillä ei ole enää riittävää veropohjaa tulevaisuudessa huolehtimaan meistä kaikista, tämä on tosi asia. En myöskään halua nähdä eriarvoisuuden lisääntyvän, koska se luo levottomuutta yhteiskunnassa. On nopeasti otettava uusvanhat tai kokonaan uudet ideat käyttöön.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 11. marraskuu 2009 19:19
"Purkutyöt" olisi syytä suorittaa varovasti ja hallitusti, ettei koko rakennus romahda "purkajien" ja muiden päälle.
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 19:26
Ensisijaisena tehtävänä on muuttaa avioerolakia, niin että siinä on ainakin 2 vuoden mietintä aika. Yhteiskunnassa pitää myös moraalisäännöt muuttaa niin, ettei enää kukaan eroa jolla on lapsia ainakaan syrjähyppyjen takia vaan asiat pitää ensin käsitellä avioliittoneuvojalla, mistä ne johtuu ja sitten koittaa selvitellä. Yleensä muutaman vieraissa käynnin jälkeen se omakin alkaa taas maistumaan. Nykysysteemi ei anna mahdollisuutta kuitenkaan palata takaisin, koska 6kk on liian lyhyt aika edes käydä vieraissa ja kokeilla muita. .
Lasse Kallo Lasse Kallo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 21:35
Siponinjon malli kuulostaa varteenotettavalta, mikä ettei.

Jos olisin nuori mies, ottaisin vain niin monta vaimoa kuin pystyisin elättämään. Siinäkin on silti riskinsä. Tulee mieleen kuningas Salomon. Miehellä oli viisautta, valtaa, satoja vaimoja ja jalkavaimoja. Silti kuningas rupesi vanhemmiten ruikuttamaan: voi turhuuksien turhuus...
Lasse Kallo Lasse Kallo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 23:23
Ihan oikeasti: Uskon että ihminen on tarkoitettu yksiavioiseksi. Ajateellanpa järjellä. Vaikka ihmiset muodostavat kansan ja kansoja, ihminen toimii silti heimoperiaatteen mukaan.
Jos heimo harjoittaa vapaata rakkautta, lähisukulaiset tulevat vääjäämättä saamaan jälkeläisiä, ja heimo degeneroituu. Lisäksi vapaan rakkauden heimossa ei synny perhesiteitä eikä kehity kiintymystä jälkeläisiin ja lähisukulaisiin. Jos vieras heimo hyökkää kimppuun, vapaan rakkauden heimo on pelkkä suupala. Ei ole motiivia puolustaa ties kenen vaimoja ja ties kenen kakaroita.

Mitä on mustasukkaisuus? Alitajuista heimoperinteen vaalimista. Pitää varmistaa mahdollisimman hyvin, etteivät lähisukulaiset mene vahingossa naimisiin. Ettei heimoperinteet toimi enää nykyisin? Pötyä. Mitä muuta kaiken maailman kuppikunnat, puolueet mukaan luettuna ovat muuta kuin keinotekoisia heimoja? Jokaisessa suuressa kapungissa on jengejä, jotka tappelevat reviireistään, siis heimoja jälleen.

Heimoperinteellä voi selittää lähes mitkä tahansa ihmispopulaatiota koskevat asiat Ei kuitenkaan ihan kaikkea. Tarkoitan Äiti Luonnon ja Universaalisen älyn salamyhkäistä yhteistyötä.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot