Uuden aamun lupaus

[vanha mestari]

"Uuden päivän aloittaminen vaatii voimaa. Joinakin päivinä voimaa tuntuu olevan enemmän kuin toisina. Aina sitä kuitenkin tarvitaan "

Kokemus on varmaan monellekin meistä opettanut että elämän haasteisiin vastaaminen vaatii ihmiseltä paljon henkistä kestävyyttä. Toisia opetusmetodeita käyttävät tahot ovat kouluttaneet jopa kohtuuttomasti. Kouluttajista puhuessani en samaista käsitettä sanaan opettaja, koska kouluttajia on meissä jokaisessa kuten myös ryhmissä, instasseissa jne. Meitä koetellaan jos jollakin tavalla. Yhteiskunta vaatii osansa, samaten työ, perhe, ystävät, suku jne. Täytyy osata havainnoida; itse asiassa vaistota, jopa etukäteen visioida oma paikkansa elämän suuressa näytelmässä ja luottaa siihen että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Toisia meistä on synnyinlahjana muistettu paremmin, toisia huonommin. Toisilla on kultalusikka se joka niitä ikeniä hankaa ja toisilla ei edes vaivaista puulusikkaa, pelkät kynnet joilla jotain raapia. Toiset ovat nauttineet pumpulipilven hattarareunuksista ja toiset kestäneet ukkospilven mukana lioten ikuisessa sateen harmaudessa, toiset muuten vaan pilvessä tai pilvissä. Kaikki meistä ovat kuitenkin ihmisiä; kai ?

Kaikki ihmiset ovat elämässään matkalla jonnekin, kaikilla on paikka jossain, kaikki ovat jotain. Mikä meitä sitten auttaa löytämään sen oman paikkamme vai ajaudummeko vaan jonnekin, sen enempää navigoimatta ? Olisipa olemassa elämän löytötavaratoimisto tai parempi olisi ehkä realisointikeskus josta saisi jo kertaalleen testattuja ominaisuuksia ja asioita....ei tarvitsisi keksiä kaikkea itse. Ehkä ei tulisi kyynärpäätkään niin aroiksi siitä jatkuvasta tönimisestä (tai pahimmassa tapauksessa nenä)
Harkittu sokeuskaan ei ole meille kaikille tae siitä että joku muu veisi meidät perille. Nykypäivänä majakat olisivat kyllä tarpeellisia jopa kuivalla maalla, luultavammin keskellä esplanadia olisi paikka ensimmäiselle joka sitten johtaisi seuraavalle ja loppujen lopuksi turvalliseen kotisatamaan. Haaveita vaiko sokeaa kiihkoa ?

Jokaista uutta päivää varten joudumme kuitenkin kokoamaan tarmomme aina yhä uudelleen ja uudelleen.Toki voi olla totta olettamus että on olemassa kuulopuheiden mukaan kaksi päivää jolle ei voi mitään; eilinen ja huominen.Sillä ainoa totuushan on nykyisyys ja taito nauttia nykyhetkestä on arvokasta, uskoa elämään itseensä. Onko meillä siis mitään oikeasti arvokasta kun meillä on tällainen nykyhetki ? Muutahan meillä ei ole. Vai onko ?

Matkalla tarvitaan monia ominaisuuksia jonka avulla pystymme kokoamaan tarmomme aina uudelleen. Matkan todellinen merkitys näet on siinä että se tehdään yksin, mutta kuitenkin jollain tavalla yhdessä, riippumatta sen lusikan väristä. Mitkä ovat sinun keinosi punnertaa uuteen parempaan päivään ? Mikä on sinun talenttisi elämän matkalla ?

[Hannu Tiainen]

Kirjoitus antoi jälleen paljon pohdittavaa. Olen käynyt elämässäni niin pohjalla ettei siitä paljon alemmas voi vajota. Se on ollut sellainen koulu, että nykyään osaa arvostaa elämää ihan uudella tavalla. Välillä kun meinaa oikein kunnolla ruveta risomaan ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle, niin silloin palaa mieleen entiset ajat ja silloin voi todeta, että huonomminkin asiat voisi olla. Luulen, että ihmiset joiden elämä on tasaisen harmaata läpi elämän, eivät elämänkaaren lopussa välttämättä tiedä edes kunnolla eläneensä.

[ei nimeä]

Tykkään elämän kirpputoreista.

[vanha mestari]

Kiitos ystävät vastauksistanne. Omakaan elämäni ei todellakaan ole ollut aina sitä suurinta herkkua ja kokemuksia on tähän ikään menessä karttunut aivan omiksi tarpeiksi. Minulla on kuitenkin aina ollut suuri vastuu lapsistani ja rakastan heitä yli kaiken, samoin niitä pieniä lapsenlapsiani. Kun on ollut oikein paha päivä se ajatus että heidän takiaan, se on aina nostanut ja kantanut pahojen kuoppien yli. Olen kiitollinen heistä, ilman heitä minua ei olisi. Tärkeää on oikeudenmukaisuus. Jos sydämessäsi olet mielestäsi oikeudenmukainen muita kohtaan, olet silloin parhaasi tehnyt.....se on jo syy kierrätykseen tällekin vanhalle pierulle