Aamulehti Blogit

Hannu Tiainen

Kun mikään ei riitä - eliitti vaatii yhä lisää kansan kyykytystä!

Nalle Wahlroos näyttää tämän aamun uutisissa esittävän lisää valtionomaisuuden myymistä ja yrityksille lisää verohelpotuksia. Samaan aikaan Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta esittää palkanalennuksia tai palkankorotuksista pidättäytymistä, työurien pidentämistä ja myös yritysten verojen keventämistä. Alahuhta näyttää kansalle kyykytyksen mallia sillä, että nosti itse palkkaa vuonna 2008 4 miljoonaa euroa ja istuessaan Nokian johtajana kuittasi 40 miljoonan optiot ennen siirtymistään Kone- yhtiön palvelukseen.

Tokmanni aikoo pummata työntekijöiltään kahden viikon palkan ensi vuoden alussa. Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen nosti viime vuonna ansiotuloa 130 000 euroa. Pääomatuloja Kakkoselle kertyi 1 348 000 euroa, liki 400 000 euroa enemmän kuin edellisvuonna ja nyt siis köyhä Kakkonen aikoo lainata työntekijöiltään rahaa.

Tässä vain muutama otanta siitä ketä lama ei koske ja ketkä sen varjolla saalistavat yhä vain enemmän omaisuutta yhä harvempien käsiin. Yhä härskimpiä vaatimuksia heitetään tuon tuosta kehiin ja totta kai yrityksille erittäin myötämielinen hallitus toteuttaa mukisematta lähes kaikki näiden raharuhtinaiden toiveet.

On käsittämätöntä kuinka suuret yrityksien voitot olivat vuosien 1999 – 2008 aikana, eli mielettömät 325 miljardia euroa ja osinkoja voitoistaan yritykset jakoivat samana aikana 128 miljardia euroa eli yritykset ja rikkaat rypevät rahoissa. Myöskään näillä voittojen saalistuksilla ei ollut kummoistakaan merkitystä työttömyyden vähenemisessä.

Tätä kaikkea katselee palkansaajajärjestöt tumput suorina. Ei pienintäkään elettä, että lähdettäisiin vastahyökkäykseen. Valtionyhtiöitä saa surutta yksityistää ja väkeä laittaa pihalle, työntekijöiden oikeuksien ja etujen kimppuun käydään yhä kovenevin ottein ja mitä tekee SAK, ei yhtään mitään. SAK ottaa iskut vastaan kuuliaisena ja nöyränä, sillä onhan SAK, n politrukeille mennyt viesti hyvin perille, että yhteistä venettä ei sovi keikuttaa. Vain ja ainoastaan suurpääomalla ja heidän käskyläisellään hallituksella on oikeus määrätä mikä on marssijärjestys niin sanotussa yhteisessä veneessä.

Nyt olisi kansan aika hypätä tuosta veneestä nopeasti rannalle, koska vene uppoaa tuota pikaa tai ainakin ajaa pahasti karille josta ei selviä kuin eliitti ja osa muita hyväosaisia. Kansan on pikaisesti alettava rakentamaan omaa venettä jossa soutajia kuormitetaan tasapuolisesti eikä siinä veneessä tarvita ketään vapaamatkustaja peränpitäjää.

Tagit: politiikka

Jaa 

Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 20:45
Yrityksille jotka ottavat yhteiskuntien tukia vastaan ja sen jälkeen häikäilemättä siirtävät tuottavia tehtaitaan halvan työn maihin, täytyy määrätä kovat sanktiot. Työntekijöiden irtisanomissuojaa on parannettava roimasti ja kaikki yrityksien saamat tuet pitää maksaa korkoineen takaisin. Myös kansainvälisen ay-liikkeen täytyy tiivistää yhteistyötään irtsanomisia ja tehtaiden lakkauttamisia vastaan. Ylipäätään tarvitaan laajaa kansainvälistä kapitalismin vastaista rintamaa torjumaan pääomien härskiä mellastusta.
Pekka Järvinen Pekka Järvinen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 22:05
"Kaikkien maiden proletariaatit liittykää yhteen" tulee mieleen Hannun esille manaamaa kannsainvälistä ay- liikettä, mutta suomalainen ay- liike lepää ammattiosastojen toiminnan varassa ja siihen se valitettavasti jää. Ay- liikkeen jäsenistä ei ole SAK:n ja sen liittojen toiminnan radikaaliin muuttamiseen ainakaan lyhyellä tähtäimellä, josta Hannu puhuit. Anteeksi pessimismini.

Poliittinen muutos tarvitsee yhteiskunnallisen tietoisuuden huomattavaa kasvua, joka johtaa toimintaan muutoksen puolesta. Ei riitä vaikka keskiluokasta yli puolet seisoisi leipäjonoissa,
mikäli he eivät kykene tekemään yhteiskunnallista johtopäätöstä muttoksen puolesta. Tarvitaan maailman kansojen vyöryä muutoksen puolesta, jolla se toteutetaan.

Ts. kuljemme valon nopeudella kohti kapitalismin kriisejä, jotka seuraavat toinen toistaan yhä kiihtyvissä sykleissä. Kapitalismi ja sen tekijät kapitalistit eivät luovu asemistaan ilman turvautumista väkivaltakoeneistoon, josta meillä on historiasta kokemuksia. Siitä huolimatta ihmiskunta siirtää kapitalismin historian roskatunkiolle uuden yhyeiskunnan tieltä.
Ahti Pontinen Ahti Pontinen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 22:43
Onneksi neuvostoliitossa mentiin jo yli valonnopeuden kommunismin siirtämisessä roskatunkiolle se näet tapahtui jo.

Muutoin varsin pätevä kirjoitus kunhan unohdetaan kommunismin mahdollisuus pelastajana.
Täytyy huomioida, että keskustelun aloitus on erittäin valikoitu joukko yrityksiä. vieläpä suuryrityksiä ja tulevaisuutta eletään ei menneisyyttä. Palkansaajajärjestöt ovat lähempänä välistävetäjää kuin työllisyyden puolustajaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot