Aamulehti Blogit

Hannu Tiainen

Kun mikään ei riitä - eliitti vaatii yhä lisää kansan kyykytystä!

Nalle Wahlroos näyttää tämän aamun uutisissa esittävän lisää valtionomaisuuden myymistä ja yrityksille lisää verohelpotuksia. Samaan aikaan Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta esittää palkanalennuksia tai palkankorotuksista pidättäytymistä, työurien pidentämistä ja myös yritysten verojen keventämistä. Alahuhta näyttää kansalle kyykytyksen mallia sillä, että nosti itse palkkaa vuonna 2008 4 miljoonaa euroa ja istuessaan Nokian johtajana kuittasi 40 miljoonan optiot ennen siirtymistään Kone- yhtiön palvelukseen.

Tokmanni aikoo pummata työntekijöiltään kahden viikon palkan ensi vuoden alussa. Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen nosti viime vuonna ansiotuloa 130 000 euroa. Pääomatuloja Kakkoselle kertyi 1 348 000 euroa, liki 400 000 euroa enemmän kuin edellisvuonna ja nyt siis köyhä Kakkonen aikoo lainata työntekijöiltään rahaa.

Tässä vain muutama otanta siitä ketä lama ei koske ja ketkä sen varjolla saalistavat yhä vain enemmän omaisuutta yhä harvempien käsiin. Yhä härskimpiä vaatimuksia heitetään tuon tuosta kehiin ja totta kai yrityksille erittäin myötämielinen hallitus toteuttaa mukisematta lähes kaikki näiden raharuhtinaiden toiveet.

On käsittämätöntä kuinka suuret yrityksien voitot olivat vuosien 1999 – 2008 aikana, eli mielettömät 325 miljardia euroa ja osinkoja voitoistaan yritykset jakoivat samana aikana 128 miljardia euroa eli yritykset ja rikkaat rypevät rahoissa. Myöskään näillä voittojen saalistuksilla ei ollut kummoistakaan merkitystä työttömyyden vähenemisessä.

Tätä kaikkea katselee palkansaajajärjestöt tumput suorina. Ei pienintäkään elettä, että lähdettäisiin vastahyökkäykseen. Valtionyhtiöitä saa surutta yksityistää ja väkeä laittaa pihalle, työntekijöiden oikeuksien ja etujen kimppuun käydään yhä kovenevin ottein ja mitä tekee SAK, ei yhtään mitään. SAK ottaa iskut vastaan kuuliaisena ja nöyränä, sillä onhan SAK, n politrukeille mennyt viesti hyvin perille, että yhteistä venettä ei sovi keikuttaa. Vain ja ainoastaan suurpääomalla ja heidän käskyläisellään hallituksella on oikeus määrätä mikä on marssijärjestys niin sanotussa yhteisessä veneessä.

Nyt olisi kansan aika hypätä tuosta veneestä nopeasti rannalle, koska vene uppoaa tuota pikaa tai ainakin ajaa pahasti karille josta ei selviä kuin eliitti ja osa muita hyväosaisia. Kansan on pikaisesti alettava rakentamaan omaa venettä jossa soutajia kuormitetaan tasapuolisesti eikä siinä veneessä tarvita ketään vapaamatkustaja peränpitäjää.

Tagit: politiikka

Jaa 

Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 09:44
Juuri näin Iiris, ei minunkaan mielestä pidä suostua noihin jatkuviin yläluokan vaatimuksiin. Totta kai he yhä kiihtyvällä vauhdilla esittävät kaikenlaista kun ovat huomanneet, että lähes kaikki menee suoralta kädeltä läpi.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 7. marraskuu 2009 10:23
Niinpä, vastavoima puuttuu. Työväenliike on hajallaan ja munaton (linjaton).
Kun työväenliike vaatii palkankorotuksia, vaatii se niitä voitoista. Nykyään (kin) voitot ovat huippuluokkaa.
Ahneudella ei rajaa. Voitontavoittelu tapahtuu pörssissä. Sieltä ei rahaa investointeihin riitä.
Ja kun mikään ei riitä, kannattavat yritykset joko lopetetaan tai siirretään halpamaihin.
Ja kun kaikille Suomessa ei töitä riitä, vielä työpaikan omaavia uhkaillaan, työoloja kiristetään, palkkoja alennetaan, työsuhdeturvaa edelleen heikennetään. Olemme jo Euroopan hännänhuippuja, oikeastaan kaikessa.
Eikä sekään riitä ellei vastavoimaa löydy.
Tampereen kaupunginvaltuustossa demarit ja vasemmistoliitto lähti valtuustosopimukseen porvarien kanssa, tai siis teki valtuustosopimuksen. Mitään tarvetta sille ei ollut.
Huonot sopimukset olisivat syntyneet enemmistön turvin (XL ryhmä) eli lomautukset ja irtisanomiset.
Mikä sai vasemmiston menemään tähän, tekemään lehmänkaupan?????
Jos vasemmisto on näin selkärangaton, tulee työväen, työttömien pieneläkeläisten pätkätyöläisten, köyhien kyykytys jatkumaan!!!!!!!!!!!!!!!
Millon loppu tämä vasemmiston vempulointi porvarien sylissä? Paljonko vasemmisto sai tästä (kin) lehmänkaupasta?
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 11:35
Täytyy sanoa kun äsken kauppajonossa kuuntelin uutisia jossa Metallin puheenjohtaja Riku Aalto ei kannattanut pääomaverojen korotusta, niin kyllä pään painoin kumaraan ettei kukaan tuntisi, siksi paljon hävetti olla metalliliiton jäsen. Jos ei olisi tiennyt kenestä henkilöstä on kyse, niin ilman muuta olisi olettanut puhujan olevan työnantajien edustaja. Voi aikoja voi tapoja.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 12:31
Siinäpä se Iiris on kun niitä voittoja ei laiteta pahan päivän varalle tai investointeihin. Työajan lyhentämisen kautta voitaisiin jakaa työtä yhä useammille. Pääomatuloista ei makseta senttiäkään kunnallisveroa, jos sitä verotettaisiin samaan tapaan kuin palkkatuloista, toisi se aimo annoksen lisää tuloja kunnille. Iiris, nämä ongelmat johtuvat kapitalismin lainalaisuuksista jossa omaisuudet kasautuvat yhä harvempien käsiin. Vapaa markkinatalous ei ratkaise ongelmia vaan päinvastoin pahentaa ja kurjistaa entistä enemmän kansalaisten ahdinkoa.
Juha U. Aaltonen Juha U. Aaltonen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 12:51
Kyllä joskus todella joutuu ihmettelemään työntekijä järjestöjen kommentointia. Esimerkkinä vaikkapa Hannun mainitsemä pääomavero kysymys. Kenen joukoissa ammattiliittojen johtajat seisovat?
Pörssiyrityksissä voitot pääsääntöisesti jaetaan omistajille osinkoina. Mutta mielestäni kyllä esim. perheyritystyyppisissä firmoissa myös investoidaan ja pannaan sukanvarteen pahanpäivän varalle.
Johtajien palkkoihin ei työntekijä puoli voi kyllä juurikaan puuttua.
Niistä päättävät joko omistajat tai sitten yritysren hallitukset. Ja nähtyhän on, että johtajat jopa itse voivat olla päättämässä omista palkoistaan. Esim. Lilius Fortumissa.
Tomppa Tomppa kommentoi_ 7. marraskuu 2009 14:58
Työnantajat ovat varmaan mielissään kun Suomeen haalitaan potentiaalista työvoimaa tappelemaan kuihtuvista markkinoista, eihän silloin lakkoja tarvita kun aina voidaan palkata sivusta ammattiyhdistysten hajotessa omiin tappeluihinsa. Työantajat varmaan nauravat partaansa kun vasemmistolaiset ovat ensimmäisenä ottamassa kilpailijoita työpaikoilleen vaikka työt menee muutenkin itään.
Pekka Puupää Pekka Puupää kommentoi_ 7. marraskuu 2009 16:28
Lääke on tiedossa. Esimerkiksi voisimme työeläkerahastojen demokraattisen kontrollin kautta valita suomalaisiin pörssiyrityksiin sellaiset ihmiset niiden hallituksiin, jotka eivät myönnä johtajille holtittomia etuja. En ymmärrä, miksi eläkerahastojen demokraattinen kontrolli ei kuulu minkään poliittisen ryhmän vaatimuksiin. Onko meidän pakko hyväksyä se, että eläkerahoillamme tuetaan kiihtyvää pörssikapaitalismia ja harvojen pikavoittoja?
Tomppa Tomppa kommentoi_ 7. marraskuu 2009 16:56
Suomessa tuo demokraattinen kontrolli taitaa mennä sen lumedemokratian kanssa samaan kastiin. Poliitikot ovat kuuntelevinaan kansaa ja kansa on äänestävinään.
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 7. marraskuu 2009 17:54
Ei Nalle ole jäljessä ajastaan . Nallet ja muut entiset kommunistit opettivat Thacherinkin oikeille tavoille.

Mutta ei mikään estä työväkeä pyytämästä lisää palkkaa. Jos kerran meidän valitsema hallituskaan ei ole tekemässä mitään alentaakseen elinkustannuksiamme vaikka vaan puoleen.

Hallitus haluaa , että me pyydämme rajusti lisää palkkaa. Vain sillä tavalla saadaan pääomilta apua elämiseen.

Ei se ole nähkääs mitään halpaa hommaa siirrellä tehtaita Kiinaan. Ja jos joku firma sitten siirtää niin siirtäkööt.

Siinähän sitten nähdään ketkä firmat on suomalaisia ja ketkä petturifirmoja . Näinhän voitanee sanoa firmasta , joka ei tule toimeen meidä'n ehdoillamme.
Menkööt.
Eikä tietenkään ole oikeuden mukaista eikä edes laillista meidän eläkerahoillamme tukea pörssikeinottelua. Edellisen laman jälkeen kiellettiin jopa lainarahalla pörssikeinottelu.

Tosin jo seuraavana päivänä kiellosta pankit jo tarjosivat rahaa salkkuja varten.

Pankit tässä maassa täytyisi lopettaa ja tehdä uudet. Ja kaikki pankinjohtajat pitää myös vaihtaa ja nykyisile laittaa toimintakielto. Nykyiset pankit ovat täydellisiä isojen firmojen ja pörssin orjia.

Ja siinä leikissä jäävät suoma,laiset pienet yritykset ilman käyttörahaa,
Kalluj.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 7. marraskuu 2009 18:03
Kaikki on siis blogikommenttien mukaan menossa suunnilleen päin "seinustoja". Erimielisyyttä on vain siitä, että onko syy jonkun "ahneen yläluokan", kunnon palkkaa vaativien palkollisten, vaiko Kiinan ja muiden vastaavien maiden, joissa monia töitä voidaan teettää halvemmalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot