Kaksi viikkoa tiliin

[Hannele Janhunen]

Kävin tervehtimässä tuttuja Kalevankankaalla pyhäinpäivän iltana ja jätin kynttilät palamaan käyntini merkiksi. Siinä sytytin kynttilän myös itse elämänsä päättäneen haudalla ja mietin, miten turhaa on rahan takia ottaa itseltään henki ja riistää samalla läheisiltään iso osa elämää. Liian kova hinta on ylipäätään ratkaista asiansa henkensä kustannuksella, mutta että rahan takia.

Kun tili on 70 euroa miinuksella, kaksi viikkoa tiliin ja elätettävänä 20- ja 16-vuotiaat, alkaa epätoivoisiin tekoihin johtavaa ahdistuksen määrää hiukan ymmärtää. On täytettävä jääkaappia, maksettava vuokra, ostettava tankkiin bensaa, vaihdettava uudet renkaat katsastuksessa hylättyjen tilalle, maksettava puhelimet, sähköt, veromätkyt, vessapaperit, syntymäpäivälahjat, häihinkin tuli kutsu... niin ja se matkalippu pitää lukiolaiselle ladata ja uuden jakson alkajaisiksi kirjoja ostaa... Eikä kukaan voi olettaa, että 20-vuotias viettää viikonloppuillan äitinsä seurana kotona. Siivotkoon huoneensa ja pesköön auton niin saa pari kymppiä.

On pöyristyttävä vääryys, että lapsilisät loppuvat kaikilta tilanteeseen katsomatta 17-vuotiaana. Silloinhan on vielä pari vuotta peruskoulutusta, lukio tai ammattikoulu, jäljellä ja kotoa niitä käydään ja maksellaan. Vielä suurempi vääryys on elatusmaksun loppuminen 18-vuotiaalta. Meillä ainakin käytiin ja käydään armeija ja lukio kodin kustannuksella. Niillä parilla sadalla kuukaudessa vain ostaisi ison läjän lukiokirjoja tai aimo palan palapaistia.

(Tähän väliin on sanottava, että vanhempi sai onnekseen armeijan jälkeen osa-aikatöitä, tili antaa nyt vain odottaa vielä jonkin aikaa ja nuorempi käyttää menoihinsa kesätienestejään. Mutta minun velvollisuuteni on kuitenkin heidät pitää ruuassa ja lämpimässä sekä opiskeluissa ja harrastuksissa kuin myös 'peruspalveluissa' kiinni. Ja tiedoksi kommentoijille, sitä isä-korttia on nyt turha vetää tähän.)

Seuraavaksi tulee ne kommentit, joissa ojennetaan elämään varojensa mukaan. Ihan oikein, niin pitäisikin. Ei meillä käydä kerran viikkoon mäkkärissä, ihan on jauhelihaa, makkaraa ja perunoita kaapissa ja huushollin pitäjällä kuin myös muilla jäsenillä kyky valmistaa niistä päivän eine. Elämä vain joskus heittää vähän enemmän haasteita eteen kuin mihin on varautunut ja niiden johdannaisvaikutukset saattavat olla erittäinkin pitkälle aikajanalle sijoitettuja, yli yhteiskunnan tukiverkoston riittämisen. Kun tästä yrittää yksin ratkaista tietä ulos, ovat sudentuntien ajatukset tosi synkkiä. Ahdistaa koko ajan, kun jokainen ajatus liittyy jollain tavalla toimeentuloon. On helppo kuvitella, miten voi päätyä ratkaisuun päättää päivänsä, vaikka ei siihen itse olekaan kykenevä tai päätymässä.

'Ei ole ihmisen hyvä yksinänsä'. Ei ole ei, mutta kuka heittäytyy parisuhteeseen, jossa raha on koko ajan läsnä jollain tapaa? Näinköhän se kaverikin ajatteli viimeisinä hetkinään ja päätti jättää perheensä? Varsin yksin sitä tuntee olevansa, kun painii taloutensa ahdingon kanssa, osaltaan varmaankin siksi, että meidän kulttuurimme ei suosi avautumista raha-asioissa.

'Parhaat asiat ovat ilmaisia', mutta niitä on perustarpeiden täyttämiseen varsin vähän. Ajattelin silti vielä jaksaa. Kyllä se unikin sitten viimein armahtaa ja aamulla asiat ovat paljon pienempiä. Jotkut jopa vähän naurattaa.

Mitähän varten tämänkin loppujen lopuksi kirjoitin?

[Mika]

Kirjoituksesta paistaa kaikesta huolimatta läpi, PERIKSI EI PERKELE ANNETA !!

Se on oikea asenne, vaikka vaikea löytää välillä,kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, ymmärrän erittäin hyvin, tsemppiä !

[Hannu Tiainen]

Hannele
Hyvä että kirjoitit, kuvaamasi on juuri sitä tämän päivän todellisuutta. Myös tuo jonka nostit esille, että rahan takia tehdään itsemurhia kertoo osaltaan yhteiskunnan arvomaailmasta. Tottakai on niin kuten kerroit, että rahaa tarvitaan kotitalouden pyörittämiseen ja kotitalouksien perustarpeiden turvaaminen onkin nyt kaikkein tärkeintä. Yletön kerskakulutus ja siihen tottuminen vie monet itsemurhien partaalle kun yhtäkkiä kaikki kaatuukin niskaan.

[Maalarimestari]

Hyvä kun kirjoitit. Kirjoita lisää aina kun siltä tuntuu. Kovin tuttuja asioita käsittelet.
Yksin et jamassa ole, jos se yhtään lohduttaa.

[Hannele Janhunen]

Voi hyvä ihme sentään ja jessusmaaria ja kaikki senkaltaiset! Kiitos kovasti rohkaisuista! Huojentavin huomio on, että yksikään teistä neljästä ei pitänytkään minua saamattomana epäonnistujana, joka ei ole oppinut säästämään ja jonka perusongelma on pullamössöllä kasvatus ja jota samaa karhunpalvelusta olen tekemässä omille penskoilleni...
Kuten huomaatte, olen kovin ankara itselleni ja ympäristölleni. Tunnistan virheeni, enkä ole niistä vieläkään oppinut, mutta - niin kuin Mika totesit - PRRKLE, ei anneta periksi.

[Pohto]

Tällaisen asian kannalta ei kannata kovin pahoja ajatuksia hautoa. Tilanteesi on ikävä, mutta varmasti selviydyt siitä aikaa myöten. Joissain maissa tämänkaltainen tilanne saattaisi oikeasti johtaa ongelmiin, mutta ei täällä, missä yhteiskunnan turvaverkko on kuitenkin varsin kestävä.

Joitain kommentteja tässä:

Kun tili on 70 euroa miinuksella, kaksi viikkoa tiliin ja elätettävänä 20- ja 16-vuotiaat, alkaa epätoivoisiin tekoihin johtavaa ahdistuksen määrää hiukan ymmärtää.

Saanko kysyä miten aiot nyt selvitä? Mikäli rahaa ei ole yhtään lompakossakaan on kaksi vaihtoehtoa selviytyä: myydä omaisuutta tai ottaa lainaa. Lainaa sinun ilmeisesti pitää ottaa ja kehottaisin tekemään sen pankista, ei pikavippaamalla.

Eikä kukaan voi olettaa, että 20-vuotias viettää viikonloppuillan äitinsä seurana kotona. Siivotkoon huoneensa ja pesköön auton niin saa pari kymppiä.

Tässä tilanteessa 20-vuotias poikasi (poika ilmeisesti kun on armeijan käynyt) voi minusta ihan hyvin maksaa omat kulunsa. Ei sinun tarvitse hänelle rahaa antaa viikonloppubilettämiseen. Jos hän on töissä, voisi hän mielestäni maksaa esimerkiksi 200 euroa kuussa sinulle "ylläpitokuluja". Mikäli tilanteemme nimittäin todella on niin paha kuin kuvailit, niin kuvailemani järjestely on vain kohtuullinen.

Meillä ainakin käytiin ja käydään armeija ja lukio kodin kustannuksella. Niillä parilla sadalla kuukaudessa vain ostaisi ison läjän lukiokirjoja tai aimo palan palapaistia.

Tätä en ihan ymmärrä. Muistaakseni minun ei tarvinnut maksaa armeijan käymisestä mitään, eivätkä vanhempanikaan maksaneet. Päinvastoin, armeijahan maksaa pientä päivärahaa. Ruokaa ja juomaa saa vähintään riittävästi ja vaatetuksestakin huolehtii SA-INT. Nuorilla miehillä voi tietenkin olla kalliita viikonloppuharrastuksia, mutta ei sinun tarvitse niitä rahoittaa. Tiukka linja vaan.

Lukion käyminen tietenkin maksaa kirjojen osalta jonkun verran. Sille ei mitään voi. Kirjojakin voisi yrittää hankkia esimerkiksi netistä käytettynä halvemmalla. Tosin ihan mahdottomasti kirjatkaan eivät maksa ja saahan poikasi yhden lämpimän aterian koulussa ilmaiseksi joka päivä.

Olen koko elämäni elänyt niin, ettei minun ole tarvinnut koskaan lainata keltään mitään. Asuntolaina on ainoa laina, jonka olen pankista ottanut. Tässä joitain ohjeita, joita olen itse noudattanut:

1. Eivät ne isot tulot ole mitään vaan pienet menot. On HUOMATTAVASTI helpompi pienentää menoja kuin suurentaa tuloja.

2. Kun pääset tästä akuutista tilanteesta yli, ala välittömästi kirjaamaan kaikki menosi ylös. Ihan kaikki, vaikka ostaisit yhden irtokarkin kaupasta, laita se ylös. Kirjaa samalla ylös myös kaikki tulosi. Palkkasi lisäksi myös esimerkiksi tyhjien limsapullojen palautuksesta saatavat tulot. Kun teet tätä kirjaamista esimerkiksi kuukauden ajan, näet todella mihin rahasi menevät. Tässä katsot samalla totuutta silmiin, se pitää kestää.

3. Suunnittele asioita pitemmällä aikavälillä. Sinulla on ollut jo vaikka kuinka kauan tiedossa, paljonko joudut maksamaan veromätkyjä. Säästäminen mätkyjen maksamista varten pitää aloittaa ensi kerralla ajoissa.

4. Kun selviät pahimmasta ahdingosta ryhdy säästämään. Asiantuntijat suosittelevat, että noin kahdesta kolmeen kuukausipalkan suuruinen summa kannattaisi pitää säästettynä yllättäviä menoja varten aina.

[Vesa-A]

Taloudellisesti vauraudessa elävien neuvot kyseisissä asioissa vaikeuksissa oleville ovat varsin arvottomia ja turhia. Olosuhteissa saattaa olla niin paljon variaatioita, joista vauraudessa elävällä neuvojen antajalla ei ole aavistustakaan.

[Pohto]

Vesa-A: En tiedä kenelle osoitat sanasi, mutta eikö neuvosi tarkoita kutakuinkin sitä, että kukaan ei saisi neuvoa mitään. Esimerkiksi itse olen toki jonkin verran keskimääräistä parempi tuloisempi, mutta kaikki on itse omalla työllä ansaittua.