Tampereen perussuomalaiset ry on järjestämässä hyväntekeväisyyshuutokauppaa, jonka tuotto lahjoitetaan kokonaan vapaaehtoisen vanhustyön keskus Mummon Kammarille nuorten palkkaamiseksi vanhusten ulkoilutustyöhön Koukkuniemen vanhainkotiin Tampereelle.
Näin tuemme sekä nuorten työllistymistä että vanhusten hoitoa.
Koukkuniemen tilanne on jatkuvasti ollut puheenaiheena henkilökuntavajeen ja hoidon tason takia. Yhä kiristyneet säästötavoitteet huonontavat vanhusten asemaa entisestään. Toivomme näin voivamme auttaa vanhuksia ihmisarvoisempaan elämään laitoshoidossakin.
Keräämme pääasiassa taiteilijoilta ja yhdistyksiltä taideteoksia huutokaupattavaksi. Melko paljon on jo lahjoituksia tullutkin paikallisilta taiteilijoilta, mm. Johannes Heinonen on lahjoittanut Veltto Virtasen muotokuvan ja lahjoittaa myöhemmin vielä toisen teoksen. Palaute on ollut erittäin positiivista.
Mummon Kammari tulee esittelemään tapahtumaan toimintaansa ja lahjoituksen luovutus järjestetään Kammarin tiloissa viikolla 51.
Huutokaupan viralliseksi suojelijaksi on lupautunut pormestari Timo P. Nieminen.
Oheistoimintana tapahtumassa on musiikkia (Veltto Virtanen, Anssi Kiemunki ja Markku Talonen), arpajaiset, puffetti ym. Kaikkien tuotto lahjoitetaan samaan tarkoitukseen.
Huutokauppa järjestetään 13.12.2009 klo 13-17 Tampereella Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa.
18.11.09 jälkeen kuvaamme teokset ja laitamme nettiin nähtäväksi, toivomme myös löytävämme niille paikan jossa ne olisivat esillä 1.12. - 13.12.09 välisen ajan.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon